SDP väitti näin eduskunnan kyselytunnilla, että Orpon hallitus on leikannut hyvinvointi alueilta yli 600 miljoonaa euroa toimintarahasta. Ruohon summaan eivät sisälly esimerkiksi lääkkeet.

(Kaikki kuvat: Eduskunta 23.10. 2025.)

Hallitus katsoi, että syy on Marinin hallituksen, koska se määritteli rahoituslain sisällön. Ja sitä paitsi hallitus on lisännyt hyvinvointialueiden rahoitukseen yli miljardi euroa.

Demarien mukaan rahoituksen puute merkitsee sitä, että kymmenen aluetta ei kykene selviämään ensi vuoden aikana syntyneistä alijäämistä.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (otsikkokuvassa) vastasi, että ”jään odottamaan teidän varjobudjettianne, niin että kuinka paljon te olette valmiita lisäämään rahaa hyvinvointialueiden alijäämien kattamiseen”.

SDP:n sairaanhoitajataustainen kansanedustaja Kim Berg (Kuva yllä) kysyi: Miksi olette heikentäneet ihmisten hoitoon pääsyä?

Eniten ongelmissa olevat alueet ovat ”arviointimenettelyssä” totesi sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso, ja sanoi sen tarkoituksena olevan, että kaikki alueet ovat palvelullisesti samalla viivalla.

Keskustan Hanna-Leena Mattila peräsi Juusolta omalääkärihankkeen toteuttamista.

Juuso kertoi, että asiaa valmistellaan parhaillaan, eli hänellä ei vielä voi olla tarkkaa aikaa omalääkärimallin voimaantuloon.

Vasemmistoliitto: Hallitus haluaa ajaa hoitajia työttömiksi

Näin väitti Vasemmistoliiton Veronika Honkasalo (kuvassa yllä), joka antoi tälle hallituksen ”pahantahtoisuudelle” lukeman: 800 hoitajaa työttömiksi.

Ministeri Juuso vastasi ”Ei varmasti pidä paikkaansa, että hallitus haluaa ajaa hoitajia työttömiksi, päin vastoin”.

Hallituksen valta eduskunnalle

Keskusta esitti jälleen parlamentaarisen työryhmän perustamista. Nyt Keskusta haluaa ”kaikkien puolueiden” hallituksen, tällä kertaa hyvinvointitalouden rahoituksen järjestämiseksi nykyistä paremmalle tolalle.

Varapääministeri Purra -Orpo ei ollut paikalla- vastasi, että koska hallitus on asiasta vastuussa, niin hallitus vastuunsa kantaa, eli ei tulla perustamaan parlamentaarista työryhmää soterahoituksen vuoksi.

Riitaa: Kuka päättää, kuka ei

Keskustan edustaja Mika Riipi (kuvassa yllä) Sodankylästä kertoi useista Lapin hyvinvointialueen heikennyksistä, kuten yöpäivystysten ja vuodeosastojen lakkauttamisesta, ja pyysi torniolaisen sairaanhoitaja taustaisen sosiaaliministerin Kaisa Juusolta terveisiä etukäteen, kun kuulemma Juuso on menossa ensi viikolla lukuisiin Lapin kuntiin ulottuvalle kiertueelle.

Ministeri Juuso nappasi kiinni Ivalon terveyskeskuksen päivystyksen rajoittamiseen ja totesi,että päätöstä hän ei ole tehnyt, eikä ministeriö, vaan sen on itse tehnyt Lapin hyvinvointialueen hallinto.

Kyselytunnin henki oli kotoinen: tuntui kuin toisiinsa (hallitus-oppositio) äärimmäisen kyllästynyt aviopari olisi riidellyt -vanhasta muistista, -kun on pakko- koska ”koko” kansa on televisioiden ääressä seuraamassa edustajiemme korkeatasoista sivistynyttä ja kultivoitua sanailua.

Seppo Huhta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *