Kansanedustaja Onni Rostila perustelee Yhdenvertaisuusvaltuutetun viran lakkauttamista säästöillä ja yhdenvertaisuudella.

(Arkistokuva, kuvalähde: eduskunta.)

– Virkansa jättävä yhdenvertaisuusvaltuutettu Stenman sotkeentui kummallisilla kannanotoillaan hallituksen poliittisiin linjauksiin. Emme tarvitse tällaista vaaleilla valitsematonta viisastelijaa, moittii kansanedustaja Onni Rostila.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun verkkosivuilla yhdenvertaisuus -välilehdellä kerrotaan:

”Tosiasiallisen yhdenvertaisuuden toteuttaminen edellyttääkin, että syrjintään perustuvaa eriarvoisuutta pyritään aktiivisesti poistamaan esimerkiksi erilaisilla edistämistoimenpiteillä, mukaan lukien positiivisella erityiskohtelulla.”

– Koko nykyinen yhdenvertaisuuslaki nojaa vinoutuneeseen ja vasemmistolaiseen yhdenvertaisuuskäsitykseen, joka pyrkii hampaat irvessä lopputulemien tasa-arvoon. On muka pakko syrjiä ”yhdenvertaisuuden” nimissä, kysyy Rostila.

Yhdenvertaisuusvaltuutetun toimiston kulut vuonna 2024 olivat 2,7 miljoonaa euroa.

– Kaiken huipuksi suomalaiset maksavat siitä, että tällainen vasemmistovaltuutettu politikoi ja ajaa enemmistön syrjintää, sanoo Rostila.

Rostila esittää yhdenvertaisuusvaltuutetun viran lakkauttamista tai vaihtoehtoisesti sen yhdistämistä tasa-arvovaltuutetun virkaan.

– Pärjäämme mainiosti ilmankin ja samalla syntyy säästöjä. Valtuutetun tähdellisiä tehtäviä voi tarpeen mukaan siirtää muille viranomaisille. Jätän asiasta toimenpidealoitteen istuntotauon päätyttyä.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *