Velkajarru on tilaisuus järkeistää verotusta, -sanoo kansanedustaja Harjanne

Kansanedustaja Atte Harjanne (Vihreät) kehottaa puolueita suhtautumaan verotukseen pragmaattisesti julkisen talouden sopeuttamisessa.

(Arkistokuva: Atte Harjanne, kuvalähde: Eduskunta.)

Atte Harjanteen mukaan velkajarru pakottaa tarkastelemaan verotuloja yhtä vakavasti kuin menoja, ja se on hyvä hetki karsia verojärjestelmän kalliita ja heikosti kohdentuvia huojennuksia.

Harjanne arvostelee Kokoomuksen linjaa torjua kaikki veronkiristykset:

Pelkillä leikkauksilla sopeuttaminen johtaisi Harjanteen mukaan karmeuksiin, kun puolustukseen on panostettava miljardeja ja suuri osa julkisista menoista johtuu väestön ikääntymisestä.

– Ekonomistit ja asiaan vakavasti suhtautuvat poliitikot ymmärtävät, että sekä veroja että menosäästöjä tarvitaan. On pöhköä jumittua sata-nolla-linjalle suuntaan tai toiseen, Harjanne sanoo.

Harjanteen mukaan kiinteän suhdeluvun ottaminen verojen ja leikkausten lähtökohdaksi on hassua, koska osa toimista kannattaa tehdä joka tapauksessa. Tärkeimpinä hän nostaa haitallisten, markkinoita vääristävien tukien karsimisen ja oikean hinnan asettamisen ympäristöhaitoille.

– Fiksun verotuksen mantra on, että kannattaa verottaa enemmän sitä, mitä haluaa vähemmän, ja vähemmän sitä, mitä haluaa enemmän, Harjanne sanoo.

Harjanne näkee velkajarrussa tilaisuuden suoraviivaistaa ja järkeistää verotusta kautta linjan. Listaamattomien yhtiöiden osinkoverohuojennus on hänen mukaansa vinouma, joka pitäisi korjata varsinkin, jos yhteisöveron alennusta ei peruta. Tätä on esittänyt myös talouspolitiikan arviointineuvosto.

– Verohuojennuksilla tuetaan kaikenlaista fossiilienergian käytöstä kaukana töistä asumiseen, yleisesti ottaen kustannustehottomasti ja heikosti kohdentuen. Näitä vinoumia ja aukkoja kannattaisi järkeistää isolla kädellä, Harjanne sanoo.

’Työn verotuksen on pysyttävä riittävän matalana’

Harjanteen mukaan työn verotuksen on pysyttävä riittävän matalana suhteessa pääoman verotukseen tekoälyn ja koneellistumisen edetessä. Jotta verokuorma ei kasva suhteettomasti, osa kasvaneista verotuloista tulisi Harjanteen mukaan käyttää ansiotulo- tai arvonlisäveron alentamiseen tai tehokkaampiin tapoihin tukea ihmisiä, kuten perustuloon.

– Hyvä vero tuo rahaa valtiolle ja ohjaa yhteiskuntaa parempaan suuntaan. Velkaantuva Suomi ei kaipaa veromoukaria, mutta vielä vähemmän se kaipaa koko työkalupakin leimaamista pelkäksi moukariksi, Harjanne toteaa.

Luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *