Liikenne- ja viestintäministeriön virkakunta nostaa esiin seuraavalle hallituskaudelle muun muassa kilometriveron, ajoneuvoveron korottamisen ja ruuhkamaksut. Kansanedustaja Sanna Antikainen (Perussuomalaiset) vastustaa uusia autoilun maksuja ja varoittaa niiden osuvan erityisen kovaa pitkien välimatkojen alueisiin.
(Arkistokuva: Sanna Antikainen, kuvalähde: Eduskunta.)
– Autoilijan kukkarolla käydään jo nyt aivan tarpeeksi. Suomessa on pitkät välimatkat, eikä oma auto ole mikään ylellisyys vaan monelle välttämättömyys, Sanna Antikainen toteaa.
Antikainen vastustaa myös ajoneuvoverotuksen korotuksia. Liikenne- ja viestintäministeriö sitoisi ajoneuvoveron määrän tiestön kunnossapitoon ja toisi kilometriveron.
– Autoilija maksaa jo auton hankinnasta, omistamisesta ja karmeita hintoja bensapumpulla. Autoilun kustannuksia pitää saada alas, ei keksiä uusia tapoja kerätä ihmisiltä rahaa. Suomalainen autoilija ei ole mikään pohjaton rahasampo.
”Kaiken kaikkiaan liikenne- ja viestintäministeriön ehdotus on kuin demareiden kynästä. Puolue nosti viime kaudella polttoaineverotusta ja autoilun kustannuksia sekä ajaa yhä lisää kustannuksia suomalaiselle autoilijalle”, muistuttaa kansanedustaja Antikainen. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)
Muita uutisia:
13.10. 2026:
12.09. 2026:
Sota on julmaa, ja bensanhinta raakaa
23.09. 2026:
Purra: Jakeluvelvoitetta kyllä, ALV:ia ei!
23.09. 2026:
19.11. 2025:
Kansanedustaja Ari Koponen: ”Jos olet autoilija, älä äänestä SDP:tä”

