Kansanedustaja Mia Laiho on jättänyt kirjallisen kysymyksen polttoainekustannusten helpottamisesta.
(Arkistokuva: Mia Laiho, kuvalähde: Eduskunta.)
Mia Laiho (Kokoomus) kysyy mm:
- Onko työmatkakuluvähennyksen enimmäismäärän korottamista tai
- omavastuun alentamista harkittu,
- aiotaanko dieselin käyttövoimaverosta luopua,
- voitaisiinko jakeluvelvoitetta keventää sekä
- olisiko mahdollista vaikuttaa E85-polttoaineen hintaan.
Hallitus on vaalikauden aikana toteuttanut useita toimia liikkumisen kustannusten hillitsemiseksi. Muun muassa työmatkakuluvähennyksen omavastuuta alennettiin 800 euroon määräaikaisesti verovuoden 2026 osalta, päätös ns. ammattidieselistä on tehty ja ajoneuvoverotusta on kevennetty.
”Lisätoimia kuitenkin tarvitaan”, Laiho vaatii. ”Polttoaineiden hinnat sen kuin kasvavat ja taso on monelle suomalaiselle jo täysin kohtuuton! Tankilla käyminen kirvelee jokaista, joka joutuu laskemaan euroja muutenkin kasvaneiden elinkustannusten keskellä”, Laiho sanoo.
”Yksi hyvä ja nopeavaikutteinen helpotus autoilun kustannusten nousun hillitsemiseen olisi työmatkakuluvähennyksen enimmäismäärän korottaminen tai omavastuuosuuden alentaminen”, Laiho ehdottaa.
”Pitkien etäisyyksien Suomessa auto ei saa olla luksusesine, vaan se on usein edellytys työssäkäynnin mahdollistamiseksi tai työn ja perheen arjen yhteensovittamiseksi”, Laiho lisää.
Laiho muistuttaa, että myös moni dieselautoilija kokee tilanteen todella epäreiluksi. Laiho on tehnyt aiemmin keväällä toimenpidealoitteen (TPA 8/2026 vp) dieselin käyttövoimaveron poistamisesta.
”Dieselautoilijoiden on maksettava kalliin polttoaineen lisäksi vielä käyttövoimavero. Tämä on vaikeasti perusteltavissa tilanteessa, jossa dieselin hinta ei enää tarjoa sitä etua, jonka varaan järjestelmä aikanaan rakennettiin”, Laiho sanoo.
Laihon mukaan korkeat polttoainekustannukset heijastuvat myös yritysten toimintaan ja kuluttajahintoihin.
”Polttoaineiden hintojen nousu näkyy kuljetuksissa, yritysten kustannuksissa ja lopulta kaupan kassalla ja perheiden ostoskoreissa”, Laiho muistuttaa.
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

