Jääkausi on ehkä tunnetuin Suomen syntyyn liittyvä suuri luonnonmullistus. Siksi on syytä käydä tarkastelemaan sitä lähemmin.
(Kuvan aineisto etri lähteistä, reditointi: Uutispeili. -Interglasiaalit so. lämpimät ksaudet korostettu harmaalla rasterilla.)
Jääkausi on vaikuttanut suomalaisen olemassaoloon Suomessa ehkä enemmän kuin mikään muu yksitäinen luonnonilmiö. Se on vaikuttanut paitsi pinnanmuotoon, myös ratkaisevalla tavalla esimerkiksi maatalouden edellytyksiin ja jopa maan happamuuteen, josta edelleen saamme kärsiä, etenkin Pohjanmaalla. Pelkästään yhden pienen järven happokuorma saattaa vuodessa olla suurempi kuin Talvivaaran ”katastrofi” – siis joka vuosi.
Eem-interglasiaali
Interglasiaalilla tarkoitetaan sellaista ajanjaksoa maapallon historiassa, jona pysyvä jäätiköityminen on joko kokonaan puuttunut tai koskettanut vai korkeimpien vuoristojen huippuja. Viimeisin tällainen on ollut nk. Eem-kausi, joka on saanut nimensä hollantilaisen pikkujoen mukaan.
Eem-interglasiaali vallitsi noin 131 000–114 000 vuotta sitten. Maapallon keskilämpötila oli silloin huimat noin kaksi astetta korkeampi kuin nykyisin, ja Suomessa ero nykyiseen keskilämpötilaan oli parhaimmillaan/pahimmillaan jopa 4 celsiusastetta.
Meren pinta oli tuolloin korkeammalla kuin nyt. Tietysti, koskapa lähes kaikki jäätikköjää oli sulana ja merissä. Niinpä suuri osa Suomeakin oli veden alla, vaikkei kaikki. (Otsikkokuvan) kartta perustuu nykykarttoihin, joten se ei vastaa tosiasiallista tilannetta, esim. jäätiköitymisen aiheuttama painuminen ja palautuminen on huomioimatta.
Tärkeää on muistaa, kuitenkin, että ihmisiä tuolloin ei täällä vielä ollut, siis lajia ”homo sapiens sapiens”. Nykyihminen saapui Eurooppaan vasta joskus noin 50 000 vuotta e.Kr. Tuolloin alueelle saapui ihminen, josta on käytetty termiä Cro Magnon -ihminen, samannimisen ranskalaisen luolan mukaan.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että tuon kaksijalkaisen aivot olivat suuremmat kuin nykyihmisellä, sekä suhteessa kokoon että absoluuttisesti. Mutta oleellista on, että kun Eem-kauden jälkeen alkoi paleltaa, ei ihmisiä pohjoisessa ollut, ja siis kaikki ajatukset jääkauden ”refugiumeista” ovat mielikuvituksen tuotetta. Mitään yhtymäkohtaa todellisuuteen ”pakenemisella etelään” ei ole.
Ja tosiaan, ilmasto alkoi kylmetä. mahdollisia syitä on useita, mannerlaattojen liikkeistä ja merivirtojen muuttuneista virtauksista katastrofaalisiin tulivuorenpurkauksiin ja auringon toimintaan. Joka tapauksessa jääkauden jäätiköitymisen mekanismi oli melkoisen yksinkertainen: Talvella sataa lunta, ja on satanut ennenkin.
Ilmaston kylmetessä kaikki vuorille ja napaseuduille kerääntynyt lumi ei ehtinyt sulata, kun jo tuli uusi talvi. Näin merijää pohjoisessa alkoi laajeta ja vuoristoissa, sekä etelässä että pohjoisessa, lumikerrokset kasautua.
- Hyvä kuvasarja siitä, miten jäätiköityminen tapahtuu: https://serc.carleton.edu/eslabs/cryosphere/3a.html.
Suomen kannalta on oleellista, että vuoristo, jossa jäätiköityminen Suomen osalta alkoi, oli Köli-vuoristo (Skandinavian vedenjakaja). Samalla, kun etenevää jään reuna työnsi käytännössä kaiken irtaimen maa-aineksen edellään itään ja etelään, se raapi ja mursi kallioperää allaan. Tylyimmillään mahtavat luonnonvoimat survoivat maaperää hajalle, jääpeite, joka oli syntynyt kasaan painuneesta lumesta ja joka kulki vesipatjan päällä, oli parhaimmillaan noin 3 kilometriä paksu.
Tämä tarkoittaa siis noin 3 000 000 kilon painetta neliömetrillä. Ei ihme, että maa murtui, ja samalla painui kuopalle siitä, missä se oli mahdollista, nykyisen Merenkurkun kohdan ollessa painuman keskipiste.
Toisaalta, todennäköisesti, eräät meri- ja järvisyvänteet, kuten Päijänteen syvimmät kohdat, yli 90 m, pohjoispäässä ja Gotlannin syvänne, joka on edelleen yli 200 m syvä, jäivät jään koskemattomiksi.
Jääkausi synnytti Suomen nykyiset suuret järvialtaat, joiden kohdalla jää vei mukanaan pehmeämmän aineksen, ja vanhojen murtumakohtien reunat kuluivat. Mielenkiintoista on, että ilmeisesti koko jääkauden ajan Ruijan rannikko pysyi kesäisin sulana. Tästä on todisteena lapin alppiruusun ja lapinmyyrän esiintyminen Fennoskandiassa.
Muualla molemmat löytyvät vain Pohjois-Amerikasta ja Uralin itäpuolelta. Siemenet olisivat teoriassa voineet levitä jollain keinoin luonnollisestikin Norjaan, mutta myyrät eivät. Sen verran suuri aukko levikissä on. Sula rannikko ja se, että merenpinta oli yli 120 metriä nykyistä alempana selittää myös Ruijan Komsa-kulttuurin olemassaolon.
Jääkauden merkittävimpiä luonnonmerkkejä ovat tietysti pitkittäis-ja poikittaisharjut (nykyisin harjut ja päätemuodostumat), kalliossa näkyvät uurteet, raapiutumat, jotka kertovat jäätikön leviämissuunnan (sulava jää ei liikkunut, vaan suli ikään kuin paikalleen), siirtolohkareet, joita löytyy sieltä sun täältä, ehkä vähiten tunnettuna Turun Unikankare, ja tietysti se, että kaikki se varsinainen maa-aines, harjusoraa lukuun ottamatta, joka maassamme löytyy, on geologisesti uutta, jääkauden jälkeen syntynyttä.
Kaikki hauska päättyy kuitenkin aikanaan, niin myös jääkausi, joka alkoi väistyä uuden lämpenemisen tieltä noin 12 000 e.Kr. tienoilla, jolloin maa alkoi paljastua Fennoskandiassa.
Laajimmillaan viimeisin jäätiköityminen oli ulottunut Keski-Saksaan ja Ukrainaan, jonne jälkimmäiseen oli päätynyt kaikki Suomen ja muun jäätyneen alueen ruokamulta, meripihka ja muu hauska.
Komsa-kulttuuri kukoisti noin 10 000 e.Kr. tienoilla, jolloin muu tontti oli vielä jään ja veden peittämä. Hiljalleen maa alkoi kuitenkin paljastua täälläkin, ja Kalevalan sotkanmunatarina antaa hyvän tieteellisen kuvan siitä, mitä tuolloin eläneiden ihmisten havaintojen mukaan tapahtui.
Kalevalaiset maailmansyntykertomukset ovatkin hyvä näyte siitä, miten ihminen on aina pyrkinyt selittämään havaintonsa parhaalla mahdollisella tavalla, oma aikansa tieteen pohjalta. Vasta kun ne ovat osoittautuneet virheellisiksi, niistä on tullut ”uskomuksia”.
Suomen alueelle ihminen saapui noin 8 000 e.Kr. tienoilla, jolloin asutus Virossa, Kundassa, oli jo vakiintunutta. Varhaisimpiin ihmisen tekemiin räpellyksiin Suomessa kuuluvat Suomusjärven alueen kvartsi-iskokset ja läheinen kvartsikaivos, jota jouduttiin hyödyntämään, koska jää oli vienyt Suomen piivarat Valdaille ja meripihkan Ukrainaan. Noin 5 000 e.Kr. Suomeen levisi myös kuoppa-kampakeraamisen kulttuurikompleksin aineistoa, jolloin viimeistään alueella on käytetty esiuralilaista kieltä.
Jouko Heyno