Venäjän johdon linkkikone Teheranissa -juuri ennen Yhdysvaltain iskuja iraniin- Rendez Vous? -mutta ketä?

Venäjän johdon ”tuomionpäivän-kone”, -erikoisvarustettu lentävä esikunta– teki maanantaina ja tiistaina erikoisen kiertueen Moskovan Vnukovo:sta Teheranin Imam Khomeini:n lentoaseman kautta Pekingiin. Salaperäinen lentely on herättännyt suuren kummastuksen maailmalla.

Venäjän hallituksen lentävä komentokeskus –Tu-214PU– lensi Teheranista, jonne oli saapunut 12tuntia aiemmin Moskovasta (Vnukovosta) Pekingiin vähän ennen kuin Yhdysvallat aloitti laajamittaisen sotilasoperaationsa Irania vastaan.

Erikois-Tupolevin konteksti Yhdysvaltain uudelleen alkaneisiin pommituksiin herätti jo huomiota, mutta mitään selitystä ei ole saatu sille, keitä koneessa matkusti, jos matkusti kukaan.

Joku Venäjän kolmesta ’lentävästä linkkikeskuksesta’ on pongattu Laatokan yläpuolella aina silloin, kun Venäjän presidentti Vladimir Vladimirovitsh Putin on ollut mökillään Laatokan saaressa. Näillä erikoiskoneilla on pahaenteisempi tehtävä, kuin toimia viestiyhteyksien linkkinä, tai elektronisen turvallisuuden vartijana, presidentin ollessa poissa työhuoneestaan Kremlissä:

Nimitys ’tuomionpäivän kone’ tulee tehtävästä toimia ylijohdon komentokeskuksena ydinsodan aikana, -kun maan pinnalla olevia esikuntia ei voida käyttää.

Rekisterinumeroa RA-64531 kantava Tupolev lensi triangeli-reissunsa ilman nimeltään tunnettuja matkustajia. Lentokaluston valinta antaa kuitenkin -vähintään aihetodisteen- että jotain tärkeää on ollut tekeillä. Siis Vnukovosta Khomeiniin, ja lopuksi Kiinaan.

Tupolevin eräs ominaisuus on sen ehdottoman kuuntelusuojattu ympäristö: Käytiinkö koneessa venäläis-iranilaisia keskusteluja sen seistessä 12 tuntia Khomeinissa?

’AirNav Radarin lennonseurantatietojen mukaan Tu-214PU (rekisteröinti RA-64531) laskeutui Teheranin Imam Khomeinin kansainväliselle lentokentälle kello 07.35 Kiovan aikaa 13. heinäkuuta. Kone pysyi Iranissa useita tunteja ennen lähtöä kello 19.08 ja lensi itään Pekingiin, jonne se saapui 14. heinäkuuta kello 02.25′, kertoo ukrainalainen United24 -mediua.

Yhdysvaltain keskusjohto (CENTCOM) aloitti ilmaiskut sotilaallisia kohteita vastaan eri puolilla Irania noin kello 23.45 Kiovan aikaa 13. heinäkuuta ja päättyi noin kello 05.15 14. heinäkuuta yli viiden tunnin taisteluoperaatioiden jälkeen’, kertoo lehti.

Ydinsodan johtokoneena profiloituvan Tu 214PU:n julkiset vilauttamiset on ollut tapana ymmärtää Venäjän johdon muulle maailmalle suunnatuiksi uhkauksiksi. -Jos lennolla ei ollut mukana ykkösketjua, niin pelkkä sen näyttäytyminen Teheranin kansainvälisellä siviililentoasemalla saattaa sekin olla viesti.

Israelin päääministeri, Benjamin Netanyahu (Likud-puolue) piti hänenkin repertuaarissaan harvinaisen jyrkän puheen tiistaina (14.07,) Dimonassa Negevissä, -vähän liioitellen sanoen: Israelin 300:n atomipommin päällä istuen.

Jää kysymys: Kuka kuittaili kenelle? 

Luettavaa:

Videointi: Wio News 14.07. 2026.

Muita uutisia:

16-07. 2026:

Netanyahu varoitti puheessaan Dimonassa Irania ”paljon voimakkaammasta” vastauksesta -Niin että missä paikassa ’Bibi’ puhuikaan?!

05.03. 2026:

Muistin virkistämiseksi: Iran suostui Genevessä luopumaan uraanin varastoimisesta

16.10. 2024:

Venäjän ’hyödylliseltä idiootilta’ outo avaus: ”Jos Yhdysvallat aloittaa sodan Irania vastaan , kolmas maailmansota näyttää varmalta”

6 thoughts on “Venäjän johdon linkkikone Teheranissa -juuri ennen Yhdysvaltain iskuja iraniin- Rendez Vous? -mutta ketä?”
  1. Jää kysymys: Kuka kuittaili kenelle? Hyvä kysymys! Ilmeisesti ja nähtävästi kukaan ei ole kuittaillut Gogille, mitä tarkoittaa loppupeleissä olla Gog?

    1. Näyttää siltä, että Venäjä on tiennyt Bibin puheen sisällön, ja viesti että Iran on Venäjän ydinsateenvarjon alla. –Varoitushan tämän tyhjän koneen lennättäminen oli, mutta ehkä vsaroitus ei ollut tarkoitettu huomioonotettavaksi?

      Netanyahu toivoo pääsevänsä eroon ongelmistaan pitkittämällä sotaa -kuten on jo tehnytkin parikin kertaa- ja saattaa epätoivoissaan turvautua ydinaseeseen? -Onko Putinin tilanne erilainen?

      Jos Putin -kuten laajalti epäillään- harkitsee ydin-eskalaatiota omaan sotaansa, hänellekin sopii hyvin, jos Netanyahu pamauttaa ensimmäisen paukun. –Sen jälkeen pommin käyttäminen on kaikille rutiinijuttu, josta eivät protestoi muut kuin ’thunberit’. -ja heitähän ei kuunnella.

      Venäjän suunnitelman paljasti jo parisen vuotta sitten eräs Alex Jonesin kollega, -Venäjän jenkki-propagandatorvi. –Etin linkin,

      Täsä: https://www.uutispeili.fi/index.php/2024/10/16/venajan-hyodylliselta-idiootilta-outo-avaus-jos-yhdysvallat-aloittaa-sodan-irania-vastaan-kolmas-maailmansota-nayttaa-varmalta/

      Hal Turner (15.10. 2024): Jos Yhdysvallat aloittaa sodan Irania vastaan , kolmas maailmansota näyttää varmalta.

      Venäjän valtiollinen propagandatorvi RI (research international) toisti heti Hal Turnerin sepustukset. Turner kuuluu samaan salaliittohörhöilyn sceneen, kuin Alex Jones ja tämä fucker… eikun Tucker Carlsson. -Ohjakset ovat lyhyet, eivätkä ole löyhällä.

      Miten joku sekundakynäilijä tiesi Yhdysvaltain hyökköyksestä iraniin parisen vuotta etukäteen? Oliko hänet vihitty suunnitelmaan, jotra ei tiedetty ’Oval Officessakaan’, -vaikka sielläkin mahorkka haisaee, ja sisustus on päivitetty suomalaisille viime vuosisadan vodkaturisteille tuttujen pietarilaisten aukuisviihde-palvelufirmojen salonkien mukaiseksi (paljon krumiluuria ja mahdollinen ”kullattu”)?

      Bibi Netanyahu meni Hamasin -ja Venäjän- laatimaan ansaan 07.10. 2023, ja Trump putosi Bibin kaivamaan kuoppaan 28.02. 2026. So it goes! -Seuraava kuoppa onkin jo kaivettu? –Onko se tämä itsensä apocalypsis-sionisteilla ympäröinyt Bibi ite, joka astuu miinaan??

      –Eihän ne Google ja Maagogle tule sinne Josafatiin, ellei niitä kutsuta? -Tämä on jätetty Bibin tehtäväksi.

      1. ”Eihän ne Google ja Maagogle tule sinne Josafatiin, ellei niitä kutsuta?” …Niinkö ok sitten….entä jos ne tulee kutsumatta?

        Admin taitaa nyt tuijottaa pelkkiä AirNavin tutkaruutujen viivoja ja Putinin oletettua nerokkuutta niin tiiviisti, että itse iso kuva jää sokeaan kulmaan. Luuletko todella, että Kremlin shakinpelaaja pitää ohjaksia käsissään pelaamalla tammea?

        Tämä Venäjän junailema ja usuttama Lähi-idän suursota ei ole mikään Putinin vapaiden käsien voitonmarssi, vaan historian suurin ansa, johon Gogin Venäjä marssittaa itsensä (puna) tai mitkä lie liput liehuen. Kun katsotaan tämänhetkisen geopoliittisen teatterin yli siihen, mitä historian rautavankkurilait – tai jos niin halutaan sanoa, ’se mikä on kirjoitettu’ – määräävät, niin kyseessä ei ole Putinin, tai kenenkään muunkaan Kremlin pomon triumfi, vaan koukkujen iskeytyminen kremlin johtajan omiin leukoihin.

        Venäjä on pelannut tätä peliä alueella jo vuodesta 1948, ja nyt se luulee ottavansa ryöstösaaliin ja nöyryyttävänsä Israelin. Mutta karu totuus on se, että jokaisen askeleensa muka itse päättävä ’Gog’ on jo menettänyt kontrollin tilanteesta. Teheranin ja Pekingin kolmiolennot eivät kerro voimasta, vaan epätoivoisesta sidoksesta järjestelmään, joka nielee tekijänsä ja auttajansa.

        Kremlin johtajan loppusijoituspaikka ei tule olemaan uuden maailmanjärjestyksen valtaistuin, vaan häväisty hautapaikka kulkijain laaksossa, oman luomuksensa loppusijoituspaikan raunioilla. Siinä ei paljon paina, kuka sanoi Dimonassa ja mitä, kun historian rautavankkuri alkaa jyrätä ”meluavan joukon” yli joka ilmansuunnasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *