Mikromuovista ollaan muka huolissaan, mutta ympäristöministeri Sari Multala ummistaa silmänsä kauppojen toiminnalta. Kansanedustaja Anne Kalmari on nostanut kirjallisessa kysymyksessään esiin vakavan epäkohdan biojätteen käsittelyssä.
Kuluttajilta vaaditaan tarkkaa jätteiden lajittelua, mutta samaan aikaan suuret kauppaketjut toimittavat vanhentuneita elintarvikkeita biokaasulaitoksille muovipakkauksineen! Tämä pitää kieltää ministeriön toimesta, vaatii kansanedustaja Anne Kalmari (Keskusta).
Muovibiojäte poltettavan jätteen joukossa vaikeuttaa biokaasun tuotantoa, aiheuttaa häiriöitä laitosten toiminnalle ja heikentää kierrätyslannoitteiden laatua. Erityisen huolestuttavaa on mikromuovin päätyminen pelloille lannoitteiden mukana.
Kalmari kysyi ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalalta (Kokoomus), mihin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy, jotta ruokakaupat velvoitetaan erottelemaan muovipakkaukset ja ruoka toisistaan sekä miten hallitus aikoo varmistaa, että kierrätyslannoitteet säilyvät puhtaina niihin kuulumattomista jäämistä.
Vastauksessaan Ministeri Multala myöntää, että muovi ja mikromuovi biojätteen joukossa ovat todellinen ongelma, että nykyiset järjestelmät eivät toimi riittävän hyvin ja että sääntelyä on tarpeen tiukentaa. Konkreettisten toimien osalta vastaus on kuitenkin pettymys.
Hallitus ei esitä uusia velvoitteita kaupoille, vaan vastaus jää selvitysten, työryhmien ja jatkovalmistelun varaan.
Hyvä, että ministeri tunnistaa ongelman, mutta se ei poista mikromuovia biokaasulaitosten mädätteestä eikä pelloilta.
On väärin, että samaan aikaan, kun suomalaisilta vaaditaan tarkkaa lajittelua, annetaan miljardiluokan kauppajättien jatkaa käytäntöä, joka kuormittaa ympäristöä ja heikentää kierrätyslannoitteiden laatua, Kalmari sanoo.
Kalmari patistaa hallitusta ryhtymään konkreettisiin toimiin jo tänä vuonna.
Kaupat on laitettava kantamaan vastuuta ja muovipakkaukset eroteltava biojätteestä joko käsin tai automaattisesti. Vetoan ministeri Multalaan, että asiaan saadaan muutos viimeistään syksyllä valmisteltavan jäteasetuksen muutoksen yhteydessä. Keskusta haluaa lisätä kiertotaloutta. Keskusta ei hyväksy, että mikromuovia leviää kaupan lepsun toiminnan vuoksi suomalaisille pelloille enää yhtään enempää, Kalmari vaatii. ![]()
Linkki kirjalliseen kysymykseen: KK 115/2026 vp | Valtiopäiväasiakirjat | Eduskunta

