Kommunistinen Kiina, joka äskettäin pompotti Yhdysvaltain presidentti 6-0, käyttäytyy maailman merillä ylimielisesti, ja kansainvälisistä normeista piittaamatta.
Paitsi militarisoitujen ’kalastusalustensa’ harjoittamaa ryöstökalastusta kaikilla merillä, Kommunisti-Kiina anastaa merialueita itselleen rakentamalla keinitekoisia saaria kalastukselle tärkeille matalikoille Etelä-Kiinanmerellä. Tämä toiminta loukkaa rantavaltioiden, Filippiinien, Brunein, Indonesian, Malesian ja Vietnamin oikeuksia talousvyöhykkeeseen avoimella merialueella.
Kiina väittää -vastoin vakiintuneita merioikeudellisia periaatteita- että valtioiden aluemeri lasketaan jostain muista kiintopisteitä, kuin valtion alueeseen kuuluvista kuivan maan osista, rannikoista ja saarista. -Tässä Kiinan kommunistinen johto tekee seuraa Turkin islamistiselle presidentille Recep Tayyip Erdoganille, -joka hamuaa Kreikalta sen omistuksia Aigeialla kyseenalaisin perusteinen.
”Sääntöperustaiseen maailmanjärjestykseen” tyytymättömillä on siis konkreettisia aikeita, joita laillisuus ja sopimukset haittaavat. -Sekä Erdogan että Kiinan Xi Jianpin ovat molemmat tulleet tunnetuiksi Donald Trumpin kivoina kavereina. -Kuinkas sattuikaan somasti!?
Nguyen Ho kirjoittaa tänään viestipalvelu X.ssä:
Nguyen Ho 17.05. 2026; China is responsible for the ecological damage of 20,000+ acres of coral reefs destroyed through island building and land reclamation. Moreover, Chinese fishing fleets have been using cyanide to clear fishing grounds. Don’t ever trust China for environmental conservation.
Kiinan sotilailla miehitetyt ’kalastusalukset’ ja merivartioston aseistetut vartiolaivat ovat ottaneet yhteen filippiiniläisten kalastajien kanssa, -karkottaessaan näitä Filippiineille kuuluneilta (luonnollisilta) riutoilta ja atolleilta.
Kiinalaiset käytöstavat -ja tavoitteet- alkavat pikkuhiljaa hahmottumaan. ![]()
Muita uutisia:
01.09. 2025:
’Shanghain yhteistyöjärjestö (SCO) on asettanut mallin uudentyyppisille kansainvälisille suhteille’
27.01. 2026:
30.04. 2025:
Kiina ”vapautti” Filippiinien aluetta: -Eikö Manilassa olla ’kiitollisia’?
15.05. 2026:
Kiinassa kuukin on kuumempi: Venäläinen näkemys kohuvierailusta
31.03. 2026:
21.03. 2026:
23.12. 2025:
08.12. 2025:
Trump ei ole siirtämässä painopistettä Tyynenmeren alueelle: Liittolaisten hylkääminen on totaalista
07.12. 2025:
Kiinan kalastuslaivastot tyhjentävät Perun ja Argentiinan kalavesiä (VIDEO)
22.07. 2025:
19.07. 2025:
17.03. 2025:
Sanasota Kiinan ja Japanin välillä ylittää suomalaisen kuvittelukyvyn


