Ovathan nämä terrorismin ketjut kansainvälisiä, -ja pieneen pohjoiseenkin maahan ulottuvia, kuten olemme mm. al-Holin tapauksen yhteydessä havainneet. Tarkastelemmekin Iranin julmien pappien kontaktikenttää Suomen politiikassa.
(kuvan aineisto eri lähteistä.)
Yhdysvaltain ”Lähi-Idän vaarallisimpana miehenä” pitämän vallankumouskenraali Qassem Soleimani sai surmansa jo v.2020, mutta ehti ulottaa verkostonsa mm. Suomen eduskuntaan.
Kolmas tammikuuta 2020 Qassem Soleimani, Iranin Vallankumouskaartin ulkomailla huseeraavan Quds-kaartin komentaja ja monenlaisen kähinöinnin kummisetä, ja samassa ajoneuvossa istunut Al-Muhandis, saivat surmansa Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin henkilökohtaisesti hyväksymässä ilma-iskussa Bagdadin kansainvälisellä lentokentällä.
Soleimani saatettiin hautaansa tammikuussa 2020, suuren määrän iranilaisia itkiessä, syyttäessä ’sionisteja’ ja ’jenkkejä’, ja valittaessa katkerasti, -toki myös julmaa kostoa vannoen. Onko yksi syy siihen, ettei islamisteista meillä yleennsä pidetä, se että he eivät pidä meistä?
Soleimanilla oli keskeinen rooli shia-islamististen rauhattomuuksien lietsonnassa kolmella mantereella, mutta tarkastelemme nyt, mikä mies oli hänen irakilainen kumppaninsa, Al-Mohandis.
Jamal Jaafar Ibrahimi, jonka tunnemme paremmin nimellä Abu Mahdi al-Mohandis, oli Irakissa toimivan Kata’ib Hezbollah (KH) -järjestön johtaja. KH:ta pidetään iranilaisten sponsoroimana shiia-miliisi ryhmänä. Tammikuun 2026 tapahtumiin KH liittyy ainakin sen verran, että Iranin hallitus on tietojen mukaan käyttänyt mielenosoittajia vastaan irakilaisia shia-asemiehiä, -ja niitähän on KH:lla.
On kuvaavaa Irakin poliittiselle tilanteelle, että uskonnollisen ja aseistautuneen ääriliikkeen johtaja voi olla samaan aikaan valtiollisen puolustusjärjestön, Kansan mobilisaatio-joukkojen (PMF), l.Hashid Shaabin, johdossa, apulaiskomentajana.
Uskonnolliset yksityisarmeijat ja valtiolliset puolustusvoimat lomittuvat Irakissa tavalla, josta seurannee vielä pahoja ongelmia, -vaikkei naapurimaan Iranin pappis-hallitus olisikaan vahvasti sisällä Irakin shia-miliiseissä. -Ja sehän on siellä kuin kotonaan.
Soleimanin on arveltu olleen tammikuussa -20 tulossa joko Syyriasta tai Libanonista, jossa Iraniin suuntautunut Hezbollah-puolue käyttää vaikutusvaltaa, ja tiirailee rajan eteläpuolelle, Israeliin. Joskus ampuvat sinne rakettejakin. Hezbollahilla on myös vahva armeija, joka osallistuu sotaan Syyriassa, tukien presidentti Bashar Al-Assadia.
Al-Muhansis-Ibrahimi liitetään useaan vakavaan rikokseen: Vuonna 2007 Kuwaitin tuomioistuin tuomitsi Ibrahimin kuolemaan poissaolevana osallistumisesta hyökkäyksiin Yhdysvaltojen ja Ranskan suurlähetystöihin v.1983 Kuwaitissa. Näissä terroriteoissa kuoli kuusi ja loukkaantui lähes 90 henkilöä. Ibrahimia epäillään myös yhteydestä Kuwaitin emiirin salamurhaan vuonna 1985.
Kata’ib Hezbollah, jota surmattu al-Muhandis siis johti, oli pitkään tökkinyt Irakissa olevia amerikkalaisia raketein ja pommein. USA:n reagoidessa vihdoin tähän häirintään, pommittamalla KH:n ohjusvarastoja Syyrian-Irakin rajalla olevassa tukikohdassa, sai nykyinen kriisi ja kierre alkunsa. KH:n tunnus alla:


Uutistoimisto Farsin kuvassa kaverukset Qassem Soleimani ja Abu Mahdi al-Muhandes silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Alla Muhandis-Ibrahimi ja hänen seurassaan mielenkiintoinen, myös mielenkiintoinen, Suomessa vieraillut, Haydar Qassem:

Tässä seuransa valinnut Haydar Qassem poseeraa Helsingin Kasarmitorilla (taustalla tämän kirjoittajalle tuttu rakennus):

Shiitti-islamisti olinkin Helsingissä hyvässä seurassa: selfieen otettiin suomalainen parlamentaarikko:

Siinähän on kansanedustaja Hussein al-Taee (Abu-Gulal). Shia-extremismin ketju siis meni jotakuinkin:
- Qassem Soleimani, Iranin Vallankumouskaarin kenraali ja Quds-joukkojen komentaja, kuoli 03.01.2020,
- Abu Mahdi al-Mohandes, Kataib Hezbollah -yksityisarmeijan komentaja, kuoli 03.01.2020,
- Haydar Qassem, Irakin shia-miliisien ja Iranin yhteyshenkilö, ilmeisesti myös pitää Suomen-yhteyksiä? Elossa.
- Hussein al-Taee, suomalainen kansanedustaja, SDP, elossa.

Tässä vaiheessa lopetammekin vanhojen kaivelun, -perillekö pääsimme?- ja kysymme, mitä Suomen pitäisi tehdä, ettei islamistisen roistovaltion vaikuttaja-agenttien ketjun läsnäolo suomalaisessa politiikan kentässä pääse häiritsemään transatlanttisia suhteita?
Suomen kuuluminen ’läntiseen arvoyhteisöön’ on jo taputeltu. ja olemme ansiokkaasti Ukrainan -muttenkin hyvien puolella. Iranin (Persian) shiitti-islamismin suhteen saattaa olla ihan vähän paikattavaa.
Suomen sisäinen turvallisuus on meille tärkeää -ihan riippumatta ulkosuhteistakin- joten verisen pappishallinnon orkestroiman kansainvälisen terrorismin kontaktit Suomessa ovat riskaabeleita.
Tehkää jotain, ettei Trumpin tarvitse.
Pekka Kemppainen
Luettavaa:
- Counter Extremism: Al-Muhandis.
- Counter Extremism: Kataib Hezbollah.
- Anter Yasan blogi, lisää kuvia al-Taeesta ja Haydar Qassemista.
-
07.01. 2020: Drone-iskussa tapetuilla Qassem Soleimanilla ja al-Muhandisilla oli kontakti Suomessa: Kuka se on?,
- https://twitter.com/YasaAnter/status/1162702416908828672?s=20
- https://twitter.com/YasaAnter/status/1162672857769529345?s=20
- IS:n pääkirjoitus 02.05.2019.

