Toimenpidealoite: Kasvojen peittäminen kiellettävä oikeussalissa, ”Irvokasta oikeuden halventamista”

Poliisitaustainen kansanedustaja Merja Rasinkangas (Perussumalaiset) on jättänyt eduskunnalle toimenpidealoitteen, jossa hän vaatii kieltämään kasvojen peittämisen oikeussalissa.

(Arkistokuva: Merja Rasinkangas, kuvalähde: Eduskunta.)

Merja Rasinkangas kiinnittää huomiota käytäntöön, jossa syylliseksi epäilty saa peittää kasvonsa kuvaajien ollessa paikalla. Menettely on hänen mukaansa yleinen erityisesti mediassa laajasti seuratuissa rikosasioissa. Kuvaajat saavat yleensä lyhyen ajan kuvata salia ennen istunnon alkua, jolloin epäillyt voivat peittää kasvonsa hupulla, huivilla tai muulla tavalla.

Pidän tätä menettelyä irvokkaana oikeuden halventamisena niissä tapauksissa, kun oikeudenkäynti on julkinen tilaisuus, jossa käsitellään vakavia tekoja ja jossa sekä tuomioistuimen arvovalta että kansalaisten luottamus oikeuslaitokseen ovat keskeisiä, Rasinkangas kirjoittaa aloitteessaan.

Hänen mukaansa kasvojen peittäminen juuri kuvaajien läsnäollessa luo vaikutelman, että epäilty voi valikoida, milloin hän esiintyy tunnistettavana.

Mikäli henkilö on todennäköisin syin epäiltynä, ollut tutkintavankeudessakin, sekä kyennyt tekemään raakoja tai ylipäätään vakavia rikoksia, hänen tulee kyetä myös näyttämään kasvonsa oikeuden edessä. Kasvojen peittäminen palvelee vain syylliseksi epäillyn halua välttää julkisuutta, Rasinkangas sanoo.

Rasinkankaan mukaan tämä ei ole sopusoinnussa sen periaatteen kanssa, että oikeudenkäynti on lähtökohtaisesti julkinen ja että syylliseksi epäilty esiintyy siinä omana itsenään.

Rasinkangas vaatii, että lakiin kirjataan lähtökohta, jonka mukaan kasvojen peittäminen oikeussalissa ei ole sallittua. Aloitteessaan Rasinkangas ehdottaa, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin kasvojen peittämisen kieltämiseksi oikeussalissa.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *