Olin -en osallistunut- viikonvaihteessa Suomi-Ruotsi maaottelussa. Olen ollut katsomassa tuota maailman vanhinta yleisurheilu ottelua noin 20 kertaa, ja nyt oli oman kokemuksen mukaan ihan kaikkein paras.
(Kuvan aineisto mm: SUL.)
Ottelu sisälsi karmeaa dramatiikkaa, syvää surua ja valtavaa ja katsojat elivät sydämmellä ja äänijänteillä mukana koko kahden päivän kilvoittelun.
Ihme matsi
Taka-vuosikymmeninä maaotteluita eri maiden välillä oli ”pilvin pimein”, ja ne saattoivat olla usean maan kesken. Esimerkiksi Suomi on otellut yht´aikaa Saksaa ja Ruotsia vastaan, ja niin edelleen. Suomi-Ruotsi ottelu oli järjestyksessään jo 101:nes, ja todellakin lajissaan maailman vanhin. Eikä hiipumisen merkkejä näy. Päinvastoin, sen todistivat niin Ruotsin kuin Suomenkin taistelevat urheilujat ja intomielinen katsomo.
Mutta on ottelu ollut ottelemattakin: Peräti 11 vuotta 1930- 40 luvuilla. Tähän oli syynä tuolloinen Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Urho Kekkonen, – itsekin entinen korkeuden Suomen mestari: Hän lopetti suhteen Ruotsin Urheiluliittoon, koska Ruotsin Olympiakomitean puheenjohtaja -Kekkosen mukaan pelkkää kateuttaan- ja ajoi läpi Kansainvälisessä Olympiakomiteassa Paavo Nurmen julistamisen ammattilaiseksi.
-Olihan hän, mutta niin olivat muutkin huiput jo tuolloin. Tämä merkitsi sitä, että Nurmi ei saanut osallistua vuoden 1932 Los Angelesin Olympialaisten maratonille. Mutta Paavohan sisuuntui siitä, ja juoksi piruuttaan samana päivänä Olympiamaratonin kanssa Kuopion maratonin -raskaammalla reitillä kuin Los Angelesissa oli, ja voitti Kallaveden maisemissa neljä minuuttia paremmalla ajalla, kuin Tyynen valtameren kultamitalisti voitti palmujen katveessa.
Ja sitten tapahtui Stadionilla
”Alku aina hankalaa”, eli ennen kuin päästiin yhteenkään juoksuaskeleeseen, hyppyyn tai heittoon, niin lähettäjän pistooli jumittui, ja mies ähelsi sen kanssa -nassu punaisena- ennen kuin ymmärsi antaa sen jollekin, joka osasi korjata vian. Sitten mentiinkin täyttä höyryä ja tekniikka pelasi.
Lauantaina ei satanut, eikä sitten sunnuntainakaan, vaikka niin oli ennustettu. Sitä paitsi kohtuu kuivana olisi pysytty, koska nykyään koko stadionin katsomot on katettu.
Mutta jos Suomi saa järjestettäväkseen vuoden 2030 Euroopan mestaruuskisat, niin juoksurata on uusittava, eikä sen läpitte likasen pinnan pesu riitä, vaan ihka uusi ja mielellään parasta laatua mitä markkinoilta saa.
Miesten 10 kilometrin kävely oli luvalla sanoen hieman koominen tapahtuma. Nimittäin ruotsalaisten nuorin kilpailija oli 40 vuotias, sitten 56 ja 58 vuotiaat kävelijä. Tästä seurasi mm.. että viimeiseksi jäänyt ruotsalainen hävisi kilpailun voittajalle Aku Partaselle 12 minuuttia, eli Akun vauhdilla yli kolme minuuttia, Partanen ohitti tämän heikoimman ruotsalaisen 7:llä kierroksella. Eli siihen verrattuna somali-lähtöisen Suomen edustajan Mustafa Musen tappio Birminghamin EM-kisoissa 10 000:n voittajalle oli ”pieni”, eli ”vain” 500 metriä. Siis yksi kierros ja suoran mitta.
Partanen takoi keskimäärin alle neljän minuutin kierroksia 25 putkeen. Syy tuohon ruotsalaisten veteraani marssiin oli kuulemma se, että.kun heidän maailmanluokan huippukävelijänsä ja Euroopan Mestari Perseus Karlström oli matkustanut ystävänsä häihin San Franciscoon, ja muita ei kerta kaikkiaan ollut kuin tuo ”ukkokööri”.
Alisa Vainio, The Queen
Alisa Vainio, tuo mainio maratonmestari. on juossut itsensä suomalaisten sydämiin. Ei vain se valtava pauhu, joka lähti liki main 30:n tuhannen -paikalla oli 7000 yleisurheilua harrastavaa lasta ja nuorta – ihmisen suista, vaan se lämpö joka välittyi ihmisten ilmeistä Alisan juostessa.
Miesten kympin ylivoimaiselle voittajalle tuoreelle, saman matkan Euroopan Mestarille Andreas Almgrenille vastaanotto oli myös -huuto myrskystä päätellen- hyvin lämmin. Hän taisi olla suomalaisten ruotsalaisista kestosuosikin kiekonheittäjä Daniel Stålin kanssa yhtä tykätty.
Almgren aikoo juosta New Yorkissa ensimmäisen maratonin myöhemmin tänä syksynä. Olen sen itse juossut, ja se oli kyllä elämys lähdössä Ferrazanon sillalla Bronxissa kaksi astetta pakkasta ja neljä tuntia myöhemmin Keskuspuistossa 16 astetta lämmintä. Yhdeksän eri TV-asemien helikopteria seurasi juoksijoita, ja matkan varrella oli 2,5 miljoonaa katsojaa yksistään First Avenuella noin 1000 000. -Onnea matkaan Andreas!
Alisa, jolla noita maratoneja on takanaan jo aikas monta -muuten laittanee ensi vuoden Yleisurheilun MM– kisoissa Pekingissä Afrikan ihmerouvat koville- antoi erityislahjan Almgrenille, eli ”roikelluskahvia”. -Arvattavasti sillä on jotakin ”taikavoimia”. Andreas oli hyvin otettu lahjasta, ”paras lahja, Kiitos Alisa” hykerteli Almgren.
Päivä oli täynnään niukkoja voittoja ja tappioita eikä nähtävissä ollut pienintäkään hällä-väliä meininkiä niin kuin joskus takavuosina. Tämä uusi sukupolvi todella taisteli jokaisesta pisteestä: Kukaan ei luovuttanut ja sama henki oli naapurin upeilla urheilijoilla.
Kun pisteet laskettiin, niin lauantain jälkeen Ruotsi johti miehissä 18 pisteellä. Moni oli katsomossa jo valmis luovuttamaan – mutta, mutta uusi päivä kaiken muuttaa voi. Naisissa Suomen johto oli 17 pistettä.
Lauantai illan päätti vartin mittainen juhlahetki EM-kisojen mitalistien kunniaksi. Suomalaiset eivät kovin helposti taivu ”palvomaan” -ainakaan toisiaan- eli on sellainen pohojalaanen asenne : ”notta kukaan ei on toistaan päätä piree”.
Tuo oli kuitenkin poissa, koska Euroopanmestarit Alisa Vainio, Silja Kosonen ja hopeaa seivästänyt Vilma Heltelä saivat niin ylitsevuotavan vastaanoton, että harvoin on moista nähty. Ja, kun siihen lisätään musiikki, tuli suihkut, savukoneet ja taidolla rakennettu ilotulitus, niin niin kyllä oli yleisurheilun ystävillä rinta riemua täynnä,kun siirtyivät Helsingin myöhäisiltaan.
Kun voitonhuuto päättyi ääneen itkuksi
100 metrin aitojen suomenennätystäkin pitäneen Lotta Haralan urheilu-uran yksi haikeimmista ja riemullisimmista päivistä oli sunnuntaina käsillä. Hän oli vakaasti valmistautunut voittamaan huippu-urheilu-uransa viimeisen kilpailun niin viimeisimmän verryttely vedon, viimeisen askeleen osuessa maahan se tapahtui: Akillesjänne napsahti poikki.
Herra varjele sitä tuskaa niin fyysistä kuin henkistäkin kipua. Siinä tuo rautainen huippu-urheilun ammattilainen ja myös suomalainen kaunotar, sanavalmis Lotta kiemurteli radan pinnassa, vesi valuen pitkin poskia ja ulvahti välillä kivusta.
Hän koitti nousta ilman apua ylös moneen kertaan, mutta ei se vaurioitunut jalka kantanut yhtään. Kuitenkin lohtua toivat etukaarteessa odotelleet läheiset ja kaikkien joukkuetovereiden -joista osa heistäkin itki ääneen- osoittama osanotto. Myös yleisö eli mukana nämäkin hetket likimain kuin jotain tuollaista olisi sattunut omalle läheiselle.
Loppu on historiaa
Lotan loukkantumisen jälkeen ja järkytyksestä selvittyään urheiljat jatkoivat keskinäistä kamppailuaan, -ja tiukkana taisto jatkuikin- mutta kaksi asiaa alkoi trendinomaisesti muuttua: naiset alkoivat menettää otettaan, mene ja tiedä vaikuttiko naisten suorituksiin ainakin osin tieto urheilijasisaren onnettomuudesta vai mikä?
Miesten puolella taas Ruotsin etumatka alkoi kaveta laji lajilta, vaikka ruotsalaiset napsivatkin lajivoittoja. Kun seuraavat sijat -toinen, kolmas ja neljäs- tulivat Suomelle, niin vääjäämättä tuuli oli kääntynyt. Mihin se riittäisi, jäisi nähtäväksi. Niinpä ennen miesten viimeistä lajia olivat pisteet tasan.
Kaksi päivää, 22 eri lajia, noin 130 miestä punnersi tosissaan. Kuka juoksi, kuka hyppäsi ja kuka heitti tai työnsi, mutta miesten maaottelu ratkesi Suomen miehille vasta ”tonnivitosen” viimeisellä metrillä, kun Suomen varamiehenä mukaan joutunut Leonard Marken ohitti yhdellä sadasosalla Ruotsin edustajan sijoittumalla kolmanneksi, ja näin Suomi voitti miehissä lopulta. -Siis viidellä sentillä, kahdella pisteellä ja siis yhdellä sadasosasekunnilla.
Naisten ottelu päättyi Ruotsin voittoon kahdeksalla pisteellä. Jo lauantaina sekä Suomen tytöt,että pojat olivat voittaneet omat ottelunsa, eli kotiin tuli kolme neljästä ja yhteen laskien reilu pistevoitto.
Ainahan Suomi-Ruotsi siis Finnkampen on huikea tapahtuma mutta tämä oli vivahteikkain vuosikymmeniin.
Ja kahden vuoden kuluttua taas, ellei malta pysyä poissa Tukholmasta ensi vuonna.
Suosittelen sydämestäni kelle tahansa Suomi-Ruotsi maaottelua -se on sielunhoitoa,vaikkei se olis kipeäkään- edes kerran elämässä Helsingin Olympiastadionilla. tte varmasti kadu. Se on yhtä juhlaa!
Seppo Huhta
Pekka Kemppainen