Pääministeri kiisti kaikki vilunkiepäilyt sekä hallitukseen, että itseensä koskien Garden Helsinki hanketta eduskunnan poikkeuksellisessa kesäistunnossa.
(Kuva: Petteri Orpo, kuvalähde; Eduskuntra 21.07. 2026.)
Puhemies Jussi Halla-aho kutsui eduskunnan koolle kesken kesätauton, mikä on hyvin harvinaista, -eli tällaista on tapahtunut koko itsenäisyyytemme aikana viimeisen 109 vuoden aikana aiemmin vain kuusi kertaa.
Syy poikkeukseen oli se, että Garden-hankkeen ympärille oli kehkeytynyt järjenköyhäksi kasvanut huhumylly, ja huutelu alkoi sekoittaa koko maan milloin minkäkinlaisten huhujen levitessä, -ennen muuta valtamedian toimesta. Ja, kun oli päästy vauhtiin niin ensimmäinen uhri oli niin kuin hurmoshenkisissä keskusteluissa aina : totuus.
Orpo kertaisi todistettavat tapahtumat, kumosi huhut ja lopetti lyhyeen
Kokoomuksen ryhmäjohtajan Jukka Kopran puheenvuoro oli toisinto siitä, mitä Orpo oli aiemmin sanonut. Tosin Kopra muistutti Uniper-sekoilu tapauksesta, jossa Marinin hallitus -kiistämättä- sössi 5,6 miljardia, eli käytännössä antoi Saksalle todella ison lahjan.
Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Jani Mäkelä tallasi samaa polkua kokoomustoverien kanssa, mutta lisäsi opposition kuormaan vielä Marinin hallituksen, ja jopa tuolloisen opposition tukeman EU-maiden elvytyspaketin, jonka varoista on teillä tietymättömillä ainakin 10 miljardia euroa.
Noita rahoja käyttivät esimerkiksi Espanja ja Italia uusien pysyvien sosiaalis-luontaisten menojen lisäämiseen, mihin sitä ei nimenomaisesti pitänyt käyttää.
SDP:n puheenvuoron käytti juristitaustainen Johannes Koskinen, joka pikavauhtia kelasi opposition aiemmat syytökset, vaikka hallitus eilen ilmoittikin, että kaikki ehdollisetkin lupaukset -muitahan ei ollut-vedetään pois Garden-hankkeelta.
Helsingin valtuustossa sosiaalidemokraatit kannattivat Garden areenan rakentamista
Puheenvuoronsa päätteeksi Koskinen esitti epäluottamuslausetta koko opposition nimissä. Hieman koominen lisä koko Garden-kysymyksessä on, että Helsingin valtuustossa sosiaalidemokraatit ovat kiihkeästi kannattaneet Garden areenan rakentamista, ja täällä eduskunnassa samat demarit sitä vastustavat.
Housut kintuissa, -mutta kenellä
Keskustan ryhmyri Antti Kurvinen kyseli, että ”onko pääministeri tietoinen ja jos on tietoinen niin mistä hän on tietoinen”. Keskustan mielestä hallitus yllätettiin housut kintuissa, ja ”hallitus on sutaissut tiedonannon ja sen esittelemällä voi jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut”.
Toisenlaisiakin ajatuksia on ollut, eli esimerkiksi että hallitus ilmoittaa, että kertakaikkiaan Garden-hanke lopetetaan valtion osalta.
Tämä oli tietenkin oppositiolle täysi shokki, koska sen sijaan, että oppositio olisi voinut jatkaa pitkälle syksyyn -ellei jopa tuleviin vaaleihin saakka- Gardenista jauhamista. -Mihin tosin olisi ollut jonkin verran syytäkin ellei Gardenin tarua olisi lopetettu.
Kyllä tässä kävi niin, että oppositiolta vedettiin housut nilkkoihin, ja se on sille karvas pala: ”kaikki näkyy, kaikki näkyy” (V.Linna Täällä Pohjantähden alla).
Ja tästä syystä oli helppo havaita opposition, ja varsinkin Vihreiden, katkera ja kitkerä äänensävy ja röyhkeä hyökkäys pääministeri Petteri Orpoa kohtaan, jonka ”kruunasi” Vihreiden puhujan Saara Hyrkön tekopyhä väite, että ”tässä ei ole mitään henkilökohtaista”.
Tämä Hyrkön puhe oli hyvin henkilöön menevää, -epäiltiin jopa pääministerin ymmärrystä, siis oikeustoimikelpoisuutta.Tämän henkilön tunnettu riitaisuus lisääntyi keskustelun edetessä, mutta siitä ehkä myöhemmin toisissa yhteyksissä.
Puheen lopuksi -niin kuin odotettavissa olikin- Vihreät esittivät koko hallitukselle epäluottamusta, ja vielä erityisesti pääministeri Orpolle.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela toisti opposition aikaisemmat puheet ”kommarimausteilla”, eli vielä vähän jyrkemmillä sanamuodoilla kuin muut opposition edustajat.
Helpotusta ja harmistusta
Eduskunnan keskustelusta jäi päällimmäiseksi, että hallituspuolueiden edustajat olivat hyvällä tuulella ja selvästi helpottuneita, ja että todennäköisesti Garden on hallituksen silmissä historiaa.
Opposition edustajilla oli enemmän tai vähemmän naama nutturalla jo senkin vuoksi, että moni joutui lennossa korjailemaan puhettaan joka oli tehty sen varaan, että hallitus roikottaa Garden hanketta vielä mukanaan. Kun näin ei käynytkään, niin kiukku purkautui hampaiden välistä pidettyinä puheina.
Purra pisti oppositiolle jauhot suuhun
Oppositiosta kyseltiin moneen kertaan ”mitä persussuomalaiset ja muut hallituspuolueet saivat,kun hyväksyivät (ehdollisesti) Garden-hankkeen”.
No, Riikka Purra luetteli kymmeniä eri hankkeita, -oppositio haukotteli vaivautuneena, vaikka sai mitä halusi. Kuten, vaikka muutamia tienkorjauksia, Tampereen Teatterin peruskorjaus jne,jne. Joka ikinen niin salissa kuin yleisö ja toimittajat lehtereillä ymmärsi, että yksikään noista Purran läpikäymän listan hankkeista ei ollut minkä puolueen ”saama” vaan ovat erittäin tarpeellisia.
Esimerkiksi kulttuuri-investointi: vuonna 1912 valmistuneen TT:n 25 miljoonan peruskorjausraha on todella tarpeeseen -vihdoin. Muutoin koko upea rakennus hajoaa. Toivottavasti korjausprojekti tehdään tamperelaisvoimin, eikä roudata rakennusmiehiä Bulgariasta, -tai mistä kaukaa.
Varjonyrkkeilyä menneisyyden kanssa
Opposition jokseenkin jokainen puheenvuoro sisälsi ajatuksen, -vaikka varmaan sen ei toivottu kuulijalle selviävän- että menneisyydestä puhutaan, puhutaan ”jos olisi niin tai niin” ja, että ”on vielä avoimia kysymyksiä” mutta miksi niitä ei kysytty.
Jos, tai kun, koko tämä ”kesäkeskustelu” oli tarpeen -ilmeisesti oli- eli saatiin ”pois mikä pahentaa”, niin mitään uutta se ei tuonut- Ei sellaiasta mitä joku opposition tai hallituksen puolelta ehtinyt jo sanoa, mutta vaikutti silta, että edustajilla oli salin ulkopuolella oikein mukavaa kesän kokemuksia vaihdellessa, ja se tietenkin on suotavaa ja niin tehdään kaikilla työpaikoilla, kun tullaan lomalta, -vaikka sinne sitten palattaisiinkin.
Ps. Luottamuslauseäänestysten lopputuloksiin palaamme myöhemmin.
Seppo Huhta


Lieneekö tuohonkin majaan paikallaan varoituksen sana: Älä astu sokeasti polkumiinaan aatteen tai kaveriporukan vuoksi
Elämässä ja politiikassa tulee vastaan tilanteita, joissa houkutus lähteä sokeasti mukaan joukon huumaan tai puolustamaan ystäviä ja aatteita on suuri. Ennen kuin astut kyseenalaiseen projektiin mukaan, muista seuraavat asiat:
Jos lähdet mukaan johonkin hanke- tai päätössotkuun vain siksi, että ”kaveria tai omaa leiriä ei jätetä”, teet itsestäsi pellen muiden pelikentälle. Kun korttipakka lopulta kasataan ja totuus tulee ilmi, puolustamasi kaverit vetoavat usein tietämättömyyteen, ja sinä jäät pitelemään ”mustaa pekkaa” aasinhattu päässä, ja selittelemään parhain päin parhainta tarkoittaneita virheitäsi.
Toisaalta
Kun järjen ja kriittisen ajattelun korvaa sokea aate, seurauksena on poikkeuksetta poliittinen tai moraalinen farssi. Kun faktojen ohi ajetaan takki auki ja aatteen palolla, lopputuloksena on vain mainehaittaa, verorahan hukkaamista ja epäuskottavaa ”housut kintuissa” -selittelyä poikkeusistunnoissa.
Tiivistettynä:
Älä milloinkaan uhraa omaa harkintakykyäsi ryhmäpaineen, kaverisuhteiden tai ideologisen Hurmoshumpan alttarille. Siitä ei koskaan seuraa mitään muuta, kuin nykyisen kaltainen asioiden sekasotku, jossa ensimmäisenä uhrataan totuus ja viimeisenä oma uskottavuus.
PS. Konsensus on suomalaisen yhteiskunnan vahvuus vain niin kauan, kuin se perustuu aitoon tahtoon ja rehellisyyteen. Jos se murenee kalkkiviivoilla pelkän teatterin vuoksi, paljastuu, että kompromissin nimissä oli ehditty uhrata sekä periaatteet että suora vastuunkanto.