Kansanedustaja Mari Holopaisen (Vihreät) mukaan Suomen tulee ottaa vahvempi kanta siihen, millaisia arvoja Euroviisut jatkossa edustavat.
(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)
’Euroviisut eivät vain viihdettä’
– Euroviisut eivät ole vain viihdettä. On mahdotonta sivuuttaa sitä, että kymmeniätuhansia siviilejä on kuollut Gazassa, kun Israel on jatkanut sotaa. Myös maaliskuussa Israelissa hyväksytty laki siitä, että nopeat kuolemantuomiot voitaisiin käytännössä kohdistaa vain palestiinalaisiin, herättää vakavaa huolta. YK:n ihmisoikeusvaltuutetun mukaan teloitukset olisivat sotarikos, Mari Holopainen sanoo.
Holopaisen mukaan Suomen tulisi yhdessä muiden samanmielisten maiden kanssa vaikuttaa siihen, millaisia periaatteita Euroopan yleisradiounioni EBU soveltaa kilpailuun osallistumisessa.
– Euroviisut ovat edustaneet maailman mittakaavassa monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta ja olisi hienoa juhlia niitä jatkossakin, Holopainen toteaa.
– Suomelta ei pidä Uuden musiikin kilpailun, UMK:n, menestyksestä huolimatta ja euroviisuhuumassa unohtua, että kyse on myös siitä, millaista maailmaa osallistujamaat ja EBU haluavat rakentaa. Tämän vuoden kilpailu osoitti, että aiempaa useampi maa valitsi toisin. Vastuuta ei pitäisi sälyttää musiikintekijöille. Järjestäjämaat voivat yhdessä vaikuttaa siihen, millaiset kisat järjestetään, Holopainen korostaa.
Viisi maata poissa kilpailusta
Viisi maata jäi pois kilpailusta. Useat maat ovat ilmaisseet huolensa kilpailun uskottavuudesta ja arvojen johdonmukaisuudesta. Holopaisen mukaan Suomen kannanotot ovat olleet liian varovaisia.
– Hiljaisuus on myös kannanotto. Suomelle riitti se, että sääntömuutokset toteutuvat eikä moni maa lipeä Euroviisuista. Jo se, että kilpailun tuloksiin on vaikutettu ja sääntömuutoksia on jouduttu sen takia tekemään, kertoo siitä, että tapahtumaan liittyy vahva poliittinen ulottuvuus. Suomen tulee toimia aktiivisesti sen puolesta, että Euroviisut ovat tapahtuma, jossa ihmisoikeuksia ja kansainvälistä oikeutta kunnioitetaan. Kun äärimmäisiin tekoihin ei reagoida, kilpailun uskottavuus rapautuu, Holopainen sanoo.
– Järjestäjämaana vaikuttamismahdollisuuksia olisi ollut enemmän. Vaikka Suomi ei saavuttanut vedonlyönneissä odotettua ykkössijaa, on mahdollista vaikuttaa yhteistyöllä, Holopainen päättää.
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)


Mari Holopaiselle tiedoksi : Suomessakin on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä sinä aikana kun hamas
on käynyt sotaa ainoata demokraattista valtiota vastaan lähi-idässä! Onko vaikeata edes vähän perehtyä
asiaan mistä puhuu ja kirjoittaa, olethan luultavasti kuitenkin Suomen kansanedustaja ?
Niin ne Euroviisut, Israel oli toiseksi paras viisunikkari !
Tämä The Economist -lehden reaaliaikainen artikkeli vuodelta 1948 tuhoaa täysin modernin ”Nakba”-narratiivin, joka keksittiin vuosikymmeniä myöhemmin poliittisena propagandana.
Suoraan brittiläisiltä silminnäkijöiltä Haifassa, 2. lokakuuta 1948:
”Juutalaisviranomaiset kehottivat kaikkia arabeja pysymään Haifassa ja takasivat heille suojelun ja turvallisuuden… Kuitenkin 62 000 arabista, jotka aiemmin asuivat Haifassa, jäljellä oli vain 5 000 tai 6 000.
Voimakkain tekijä oli arabien korkeimman toimeenpanovallan radiossa antamat ilmoitukset, joissa arabeja kehotettiin lähtemään… ”niitä, jotka jäivät ja hyväksyivät juutalaisten suojelun, pidettäisiin luopioina.”
He eivät paenneet ”sionistisen etnisen puhdistuksen” takia.
He pakenivat, koska arabijohtajat käskivät heitä väistymään tieltä, jotta heidän armeijansa voisivat ”ajaa juutalaiset mereen”.
Sitten he hävisivät aloittamansa sodan – ja viettivät seuraavat 77 vuotta kirjoittaen historiaa uudelleen syyttääkseen juutalaisia.
Se ”Nakba”, jota opetettiin/opetetaan = Puhdasta revisionistista fiktiota.
Alkuperäinen ”Nakba” ei koskenut sitä, mitä juutalaiset tekivät arabeille — se koski sitä, mitä arabit tekivät itselleen: johtajiensa ylimielisyyttä, heidän kieltäytymistään hyväksymästä mitään juutalaista valtiota ja heidän katastrofaalista päätöstään käynnistää tuhoamis-sota … ja hävitä se.
77 vuotta myöhemmin he vaeltavat edelleen samalla umpikujalla.
Jatkan vähän kirjoitetusta historiasta
Jerusalemin aikajana:
Aika Valtakunta Pääkaupunki
– 2000 eKr. kanaanilainen jakso, Aabrahamin aika
– 1400 ekr. jebusilainen Jerusalem (amorilaiset ja heettiläiset)
– 1200 eKr. tuomarien aika, Joosua valloittaa Jerusalemin ja Siilo sytyttää sen tuleen.
– Sittemmin jebusilaiset palaavat
– 1000-586 israelilainen aika, I Temppeli rakennetaan. Alkaa Jerusalem, yli 400 v eKr. Daavidin aika
– 586-538 eKr. Babylonian hallintokausi (irakilaiset) Babylon
– 538-332 eKr. Persian hallintokausi, juutalaisilla on autonomia, Jerusalem, yli 200 v
– II Temppeli rakennetaan
– 332-167 eKr. hellenistinen kausi (kreikkalaiset) Konstantinopoli
– 167-63 eKr. makkabealaiset hallitsevat (juutalainen valtakunta) Jerusalem, yli 100 v
– 63-324 jKr. Rooman valta Rooma
– 324-638 jKr. Bysantin valtakausi (roomalaiskristityt) Konstantinopoli
– 638 – Umayyad-dynastia (Saudi-Arabia) Damaskos
– 750 – Abbasid-dynastia (Irakista) Bagdad
– 970 – Fatimid-dynastia (pohjois-afrikkalaiset) Kairo
– 1071-1099 seldzukit (turkkilaiset) Iznik(Nikea), myöhemmin Konya (Ikonion)
– 1099-1291 Ristiretkien aika (eurooppalaiset/kristityt) Jerusalem, myöh. Akko
– 1291-1917 Toinen arabien/muslimien aika
– 1291-1516 Mamelukien aika (Egyptin arabit/muslimit) Kairo
– 1517-1917 Ottomaanien aika (Turkin arabit/muslimit) Istanbul (ent.Konstantinopoli)
– 1917-1947 Brittimandaatti Lontoo
– 1948 – Israelin valtio, juutalainen Jerusalem, yli 70 v nykyhetki
– Jerusalem on ollut juutalaisten/israelilaisten pääkaupunki yli 770 vuotta.
– Se ei ole ollut koskaan arabien/muslimien pääkaupunki.
arvoja? ei saisi viihdeteollisuuteen,musiikiin yhdistää mmitään poliittisia arvoja, se on musiikkia lauja, ei propagandaa globalisteille tai muille ,kyllä nyt on taas puhepöntössä nainen, pahinta mitä on maailmassa tapahtunut, oli naisten äänioikeus, tosi vaarallista batiikkinoitamaista kommunismia. naiset eivät ajattele järjellä vaan uskomuksilla ja hölynpölyn jutuillaan.