Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kommentoi suomalaiselle kontaktilleen sunnuntaina (29.03.) ajankohtaisia asioita:
”Olimme Saudi-Arabiassa, Yhdistyneissä arabiemiirikunnissa, Qatarissa, Jordaniassa, ja olimme yhteydessä myös muihin valtioihin. Kansallisen turvallisuus- ja puolustusneuvoston sihteeri Rustem Umerov pysyi alueella ja tapaa Suomen presidentin.
On tärkeää, että koordinoimme kaikki Euroopassa sisällöllisesti. Juuri sitä teemme Alexin kanssa. Kerroin Lähi-idän ja Persianlahden alueen tapaamisista ja neuvotteluista, joita minulla oli näinä päivinä. Strategisia sopimuksia on jo tehty, ja panoksemme turvallisuuteen ja vakauttamiseen voi olla merkittävä.
Alex kertoi toiminnastaan. Turvallisuus on ennen kaikkea, ja nyt, kun maailma on näin epävakaa, päivääkään ei voi hukata: tarvitaan yhteisiä toimia ja yhteisiä tuloksia. Valmistelemme viestintäformaatteja muiden eurooppalaisten johtajien kanssa.
’Alex ja minä näemme tilanteen samalla tavalla’
Jatkuvaa huomiota kiinnitetään myös työhön Amerikan suuntaan. Mainitsimme tietenkin äskettäin Suomessa droonien kanssa tapahtuneen välikohtauksen. Alex ja minä näemme tilanteen samalla tavalla. Annamme kaikki tarvittavat tiedot. Kiitos!”
Volodymyr Zelenskyi
29.03. 2026
(Kuva: Ukrainan hallitus.)
—
Miksi droonit putosivat Suomen alueelle? Niitä ei kai ammuttu alas, siksi niissä oli jokin vika. Ainoa syy lienee polttoaineen loppuminen, vaikka mitään ei sanota tai ei uskallettu tarkistaa ja selvittää tai ei kerrota. Todennäköiseti ne olivat Baltian ja Suomen kautta menossa johonkin Venäjän alueen kohteeseen. Voi paremminkin olla, ne oli tarkoitettu osumaan Venäjän öljyä kujettavaan alukseen Suomen lahdella. Mutta kun ei löytynyt, ohjelmoinnissa oli jokin vika ja ne lensivät maa-aluille, vaikka niiden piti pudota merelle. Syylliseksi keksittiin Venäjän harhautus eikä Ukraina. Ukrainaa ei voi syyttää, koska ollaan sotatukijoita poliitikkojen harhamielessä.
Et ymmärrä uutisen aihetta? -Ja miksi toistat Venäjän disinfoa Baltian kautta lentämisestä? –Väite droonien ohjaamisesta Baltian -tai Suomen- ilmatilan kautta on venäläistä harhautusta, liittyen mahdolliseen sodan valmisteluun. -Venäjän sotapoliitikot hakevat syitä moittia mm. Suomea.
Siirretty osoitteesta: https://twitter-thread.com/t/2038319865048559696
Otto Juote
@ottojuote
Mar 29
1 tweets
Tweet
Share
Download
Valopallot Helsingin yllä: Venäjän elektroninen sodankäynti ja ukrainalaisdroonien uudelleenohjaus
Sunnuntaiaamuna 29. maaliskuuta 2026 kaksi ukrainalaista AN-196 Ljutyj -iskudroonia putosi maahan Kouvolan lähellä Kaakkois-Suomessa.
Ilmavoimien Hornet-hävittäjä tunnisti toisen niistä ukrainalaiseksi, ja pääministeri Orpo totesi Ylen haastattelutunnilla, että kyseessä ovat todennäköisesti ukrainalaiset droonit, jotka ovat harhautuneet kurssilta Venäjän elektronisen häirinnän vaikutuksesta.
Tapaus liittyi viikon mittaiseen tapahtumasarjaan, jonka aikana ukrainalaisia iskudrooneja putosi Liettuaan, Latviaan ja Viroon. Kaikissa tapauksissa viranomaiset vahvistivat droonien alkuperän ukrainalaiseksi ja selittivät eksymisen Venäjän GPS-häirinnän sivuvaikutuksena.
Tapauksia yhdistää niiden ajoittuminen Ukrainan laajamittaisiin iskuihin Venäjän Ust-Lugan ja Primorskin öljysatamia vastaan.
Tämä selitys on looginen ja yksinkertainen. Se on myös juuri se selitys, joka palvelee Venäjän strategisia intressejä parhaiten.
Tässä esseessä esitän vaihtoehtoisen tulkinnan, joka perustuu julkisesti dokumentoituihin teknologisiin kapasiteetteihin, akateemiseen tutkimukseen ja Venäjän operatiiviseen logiikkaan.
Väitteeni on, että Venäjä ei ole passiivinen sivustakatsoja, jonka puolustukselliset häirintäjärjestelmät sattumalta aiheuttavat droonien harhautumisen, vaan aktiivinen toimija, joka käyttää ilmasta käsin toimivia spoofing-alustoja ukrainalaisten droonien uudelleenohjaamiseen NATO-maiden alueelle. Tätä tulkintaa tukee ennakkotapaus, jonka Ukraina itse on luonut.
Pokrova: Ukraina todistaa konseptin
Keskustelua Venäjän kyvystä ohjata drooneja harhaan ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Ukraina tekee täsmälleen tätä samaa venäläisille drooneille, ja se tekee tätä isossa mittakaavassa.
Ukraina on ottanut käyttöön kansallisen elektronisen sodankäynnin järjestelmän nimeltä Pokrova.
Järjestelmä syöttää venäläisten käyttämille, alun perin iranilaissuunnitteluun perustuville Shahed-drooneille väärennettyjä satelliittinavigointisignaaleja aitojen tilalle, jolloin droonit luulevat lentävänsä oikealla kurssilla mutta ajautuvat hitaasti harhaan.
Sen teho käy ilmi marraskuun 2024 luvuista. Pelkästään 26. päivän yöhyökkäyksessä Venäjä laukaisi 188 droonia, joista Ukraina ohjasi noin puolet harhaan elektronisen sodankäynnin keinoin.
Koko kuukauden aikana vähintään 151 venäläistä Shahedia päätyi Valko-Venäjän ilmatilaan, ja Minskin oli lähetettävä omia hävittäjiään torjumaan niitä. Droonit eivät siis hajaantuneet satunnaisesti vaan ajautuivat systemaattisesti samaan suuntaan, kohti pohjoista.
Tämä osoittaa kaksi asiaa. Ensinnäkin GPS-navigointiin tukeutuvia pitkän kantaman drooneja voidaan ohjata kolmansien maiden alueelle spoofingilla.
Toiseksi ohjaus on suuntaa-antavasti ennustettavaa: Pokrova ei käännä drooneja 180 astetta kerralla vaan työntää niitä asteittain harhaan, jolloin ne päätyvät ennustettavalle alueelle ennustettavaan suuntaan.
Jos Ukraina kykenee tähän, Venäjä kykenee siihen vähintään yhtä hyvin.
Venäjän elektronisen sodankäynnin arsenaali on moninkertainen: Tobol-kiinteät satelliittihäirintäasemat, Pole-21- ja Zhitel-liikkuvat järjestelmät, Rosevnik-AERO-droonien haltuunottojärjestelmä ja uudempi Kalinka-Starlink-häirintäjärjestelmä edustavat vuosikymmenten kehitystyötä.
C4ADS-tutkimuslaitoksen mukaan Venäjä toteutti helmikuusta 2016 alkaen lähes 10 000 dokumentoitua spoofing-tapausta eri puolilla maailmaa. Syyriassa tammikuussa 2018 Venäjä pakotti kuusi vihollisdroonia laskeutumaan “osoitettuihin koordinaatteihin”, mikä tarkoittaa aktiivista ohjausta haluttuun paikkaan, ei pelkkää häirintää.
Ljutyj: monikerroksinen mutta haavoittuva
AN-196 Ljutyj ei ole primitiivinen drooni. Se käyttää monikerroksista navigointia: inertiaalinavigointia perussuunnistukseen, GPS/GLONASS-satelliittipaikannusta kurssintarkistukseen, satelliittiviestintää operaattorin reaaliaikaiseen ohjaukseen ja Skynode S -konenäköä, joka vertaa reaaliaikaista visuaalista dataa ennalta ladattuihin satelliittikarttoihin. Uusimmissa versioissa on lisäksi Eagle Eyes -tekoälypohjainen visuaalinen navigointi.
Valmistaja väittää onnistumisasteen nousseen yli 90 prosenttiin, mutta tämä luku koskee tehtävän suorittamista kokonaisuutena, ei ELSO-immuniteettia. Droonien putoaminen NATO-alueelle osoittaa kiistattomasti, ettei osa niistä saavuta kohdettaan. Monikerroksisuus on vahvuus, mutta siinä on rakenteellinen heikkous, jota harvoin mainitaan.
Baltian maiden raportoidut tapaukset ovat sattuneet aamuyön pimeinä tunteina kello 2:n ja 4:n välillä, ja Helsingin valopallot havaittiin puolen yön aikaan.
Suomen tapauksessa droonit havaittiin myöhemmin, kello 8.12 aamulla, mutta niiden lentoaika oli alkanut yön pimeydessä.
Yöllä konenäkö on heikoimillaan, koska visuaalista dataa ei voi verrata karttoihin. Pilvipeite tai sumu estää maastonvertailun kokonaan. Silloin drooni palaa GPS-korjaukseen ensisijaisena navigointikeinonaan, ja jos GPS on spoofattu, drooni on käytännössä sokea luottaen väärennettyyn signaaliin.
Lisäksi Venäjällä on ollut runsaasti mahdollisuuksia analysoida Ljutyj-droonin sisäistä tekniikkaa.
Pelkästään vuonna 2024 Ukraina laukaisi yli 7 000 iskudroonia Venäjän alueelle, ja vuosina 2023–2026 kokonaismäärä on moninkertainen. Merkittävä osa ei saavuta kohteitaan, ja Venäjä on saanut haltuunsa lukuisia ehjänä tai osittain ehjänä säilyneitä kappaleita.
Ukraina on yrittänyt suojautua tätä vastaan upottamalla drooneihinsa haittaohjelmia, jotka aktivoituvat kaappauksessa.
Tämä vastatoimenpide itsessään todistaa, että Ukraina tunnustaa takaisinmallinnusuhan todelliseksi. Ljutyj käyttää kaupallisia komponentteja, kuten Cube Orange+ -lennonohjausjärjestelmää ja Skynode S -navigointia, joiden dokumentaatio on laajasti saatavilla.
Valopallot Helsingin yllä
Tässä kohtaa tarina saa odottamattoman lisäkerroksen. Saman yön aikana, lauantain ja sunnuntain välisenä yönä puolen yön aikoihin, Helsingin taivaalla havaittiin arviolta parikymmentä hitaasti ja tasaisesti liikkuvaa valopalloa, jotka lensivät melko matalalla ilman ääntä.
Silminnäkijän mukaan valonlähteet näyttivät sammuvan samassa kohdassa, minkä jälkeen ne vaikuttivat hiipuvan alaspäin. Poliisi sai yhden havaintoilmoituksen. Asia ei edennyt pidemmälle.
Tunteja myöhemmin aamulla ilmavoimat havaitsi Suomen aluevesirajaa lähestyvät droonit. Kouvolan droonit putosivat aamukymmenen maissa.
Ajallinen ja maantieteellinen korrelaatio on huomionarvoinen: jos ukrainalaisia drooneja oli matkalla Ust-Lugaan Suomenlahden yli, niiden reitti olisi kulkenut Helsingin yli tai läheltä.
Mutta entä jos valopallot eivät olleet osa drooniparven kohteita vaan osa välinettä, jolla kohteita ohjattiin harhaan?
Ilmasta käsin toimiva spoofing-parvi
Akateeminen tutkimuskirjallisuus tarjoaa tälle tulkinnalle yllättävän vahvan perustan.
PeerJ Computer Science -lehdessä julkaistussa katsausartikkelissa “On GPS spoofing of aerial platforms” (Khan, Mohsin ja Iqbal, 2021) todetaan, että ilmassa lentävät alustat ovat erityisen alttiita GPS-spoofingille.
Syy on yksinkertainen: avoin kolmiulotteinen lentoympäristö tarjoaa spoofing-lähettimelle esteettömän näköyhteyden kohteeseen, toisin kuin maanpinnan rakennukset ja maastonmuodot.
Sama artikkeli nostaa erikseen esiin ilmassa toimivan spoofing-alustan konseptin, niin sanotun follower/limpet spooferin, joka seuraa kohdedroonia tai partioi sen reitillä. Tekijät toteavat sen olevan kiinnostava tutkimussuunta, josta ei ole vielä paljon julkaistua työtä.
Inside GNSS -julkaisun tutkimus “Breaking the Formation” (Ranganathan, Belfki ja Closas, 2023) vie ajatusta pidemmälle ja analysoi, miten GNSS-spoofing vaikuttaa kokonaisiin drooniparviin. Sen keskeisin havainto on, että jo yksittäisen parven jäsenen kompromisoiminen voi riittää koko muodostelman tehtävän sabotoimiseen.
Näiden tutkimusten pohjalta voidaan hahmottaa, miksi ilmassa toimiva spoofing-parvi olisi maanpintajärjestelmiin verrattuna ylivoimainen työkalu.
Ensimmäinen etu on signaalin geometria. Aito GPS-signaali saapuu vastaanottimeen useasta satelliitista eri kulmista. Yksittäinen maanpintaspooferi lähettää signaalinsa yhdestä pisteestä, mikä on teoriassa havaittavissa saapumiskulma-analyysillä.
Parikymmentä ilma-alustaa eri korkeuksilla ja etäisyyksillä sen sijaan voi simuloida usean satelliitin geometriaa niin uskottavasti, että väärennettyä signaalia on lähes mahdotonta erottaa aidosta.
Toinen etu on kohdentamisen tarkkuus. Maanpinnalta tapahtuva alueellinen häirintä, kuten Tobol Kaliningradista, kattaa laajan alueen mutta vaikuttaa kaikkeen sen sisällä erottelematta. Ilma-alustat sen sijaan voivat sijoittua täsmälleen sille ilmakäytävälle, jota pitkin ukrainalaiset droonit lentävät, ja luoda spoofing-kentän juuri sinne missä sitä tarvitaan.
Kolmas etu on liikkuvuus. Toisin kuin kiinteät maanpinta-asemat, ilmassa toimiva parvi voi siirtää spoofing-kenttää lennon aikana ukrainalaisten reittien mukaan. Tämä tekee järjestelmästä adaptiivisen ja vaikeasti ennakoitavan.
Naamiointi ja kohinakerros
Tämän hypoteesin ehkä vahvin elementti on sen sisäänrakennettu kiistettävyys. Pienikokoinen ELSO-drooni, joka kantaa GPS-spoofing-lähetintä, muistuttaa ulkoisesti tavallista kuluttajaluokan harrastelijadroonia.
Se on pieni, lentää hitaasti, tuottaa vähän ääntä ja näkyy pimeällä lähinnä navigointivaloistaan. Oleellinen ero on laitteen sisällä, elektroniikassa, jota ei voi arvioida ulkokuoren perusteella.
Espoon Haukilahden tapaus samalta sunnuntailta osoittaa, miten nopeasti ja miten ohuella analyysillä johtopäätös syntyy. Meren jäälle laskeutunut lennokki aiheutti poliisioperaation, joka käynnistyi ja päättyi tunneissa.
Droonintorjuntayhtiö Sensofusionin tutkimusjohtaja Mikko Hyppönen arvioi valokuvan perusteella kyseessä olevan harrastajalennokki, ja poliisi totesi laitteen siviilikäyttöiseksi ja vaarattomaksi.
Laitteen sisäistä elektroniikkaa ei tiettävästi analysoitu, eikä Länsi-Uudenmaan poliisilla olisi siihen tarvittavaa ELSO-osaamista. Tämä ei tarkoita, että Haukilahden lennokki olisi ollut jotain muuta kuin harrastelijadrooni. Se tarkoittaa, ettei sitä mahdollisuutta suljettu pois, eikä sitä olisi edes osattu sulkea pois.
Venäjä on jo osoittanut kykynsä miniaturisoida ELSO-teknologiaa drooni-alustoille. Zerkaltse-häirintäjärjestelmä mahtuu yksittäisen taisteludroonin kyytiin. Venäjän uusin Geran-2 MS -sarja sisältää Nvidia Jetson -tietokoneen, infrapunakameran ja radiomodeemin. Jos tällainen tietokone- ja radiokapasiteetti mahtuu Shahed-kokoluokan drooniin, GPS-spoofing-lähetin mahtuu kuluttajadroonia muistuttavaan alustaan.
Operaation nerous on siinä, että se on suunniteltu tulkittavaksi väärin jokaisella analyysitasolla. Tavallinen kansalainen näkee valopalloja ja ajattelee taivaslyhtyjä. Poliisi saa ilmoituksen ja arvioi uhkatason matalaksi. Media raportoi “oudoista valoista” samana päivänä, kun droonit hallitsevat uutiskuvaa, mutta yhteyttä ei tehdä.
Puolustusvoimat keskittyvät Kouvolan AN-196-drooneihin, jotka ovat konkreettinen ja näkyvä uhka, eivätkä Helsingin valopallot kuulu heidän tutkintaansa. Jos lennokki putoaa maahan, paikallispoliisi toteaa sen ulkokuoren perusteella harrastelijalennokiksi ilman, että kukaan koskaan avaa koteloa.
Lisäksi maaliskuu 2026 on ollut poikkeuksellinen kuukausi tulipallohavaintojen suhteen maailmanlaajuisesti, mikä tarjoaa vielä yhden luonnollisen selityksen taivaalla näkyville valoille.
Tämä kohinakerros toimii molempiin suuntiin. Kun ihmiset ovat hermostuneita droonien takia, he raportoivat kaikesta, ja viranomaiset oppivat nopeasti suodattamaan ilmoituksia. Samalla todellinen uhka hukkuu kohinaan.
Tämän kohinakerroksen taustalla voi kuitenkin tosin olla myös tietoisempi dynamiikka. Jos Suomen viranomaiset päätyisivät siihen johtopäätökseen, että Venäjä ohjasi ukrainalaisia iskudrooneja Suomen alueelle Suomen ilmatilassa operoimillaan spoofing-drooneilla, kyseessä ei olisi enää elektronisen häirinnän sivuvaikutus vaan Venäjän toteuttama sotilaallinen isku Suomea vastaan.
Se, että drooni on ukrainalainen, ei muuta teon luonnetta: valtio, joka tietoisesti ohjaa 50–75 kilon räjähdekuormaa kantavan lennokin toisen maan alueelle, tekee sotilaallisen iskun riippumatta siitä, kuka lennokin rakensi.
Tämä johtopäätös pakottaisi NATOn artikla 5 -keskusteluun, jonka seurauksia kukaan ei halua ottaa niskoilleen. Suomi ei halua eskalaatiota. NATO ei halua suoraa konfrontaatiota.
Tulkinta, jonka mukaan ukrainalaiset droonit harhautuivat Venäjän puolustuksellisen häirinnän sivuvaikutuksena, on poliittisesti helpoin kaikille osapuolille.
Se tekee Ukrainasta vastuullisen osapuolen, Venäjästä passiivisen häiritsijän ja välttää eskalaation.
Juuri siksi se on todennäköisesti se tulkinta, johon julkisesti päädytään, oli se sitten totta tai ei ja siksi viranomaiset eivät todennäköisesti tule tiedottamaan mitä oikeasti tapahtui, vaikka saisivat tämän selville tutkinnan aikana selville. Leima paperiin, suut kiinni ja eioota toimittajille.
Poliittinen logiikka: miksi Venäjä tekisi tämän
Teknologinen kyky on välttämätön mutta ei riittävä ehto. Oleellista on, miksi Venäjä tekisi näin. Vastaus löytyy poliittisen hyödyn analyysistä, ja se on murskaava.
Operaation poliittinen tuotto on moninkertainen. Ensinnäkin se rajoittaa Ukrainan iskukykyä Venäjän elintärkeää öljy-infrastruktuuria vastaan.
Ust-Luga ja Primorsk ovat Venäjän tärkeimpiä Itämeren öljynvientisatamia, ja ukrainalaisten iskujen raportoitiin ajaneen jopa 40 prosenttia Venäjän öljynvientikapasiteetista pois käytöstä.
Jos NATO-maat vaativat Ukrainaa rajoittamaan droonireittejään Itämeren yli, Venäjä suojaa kriittisen taloudellisen infrastruktuurinsa ilman omaa näkyvää toimenpidettä.
Toiseksi se luo kiilan NATOn ja Ukrainan välille. Drooniputoamiset pakottavat NATO-maat vaatimaan liittolaiseltaan selvityksiä ja rajoituksia.
Suomen puolustusministeri Häkkänen totesi Suomen suhtautuvan asiaan “hyvin vakavasti”. Liettuan ulkoministeri kirjoitti NATOn pääsihteerille vaatien ilmapuolustuksen vahvistamista. Jokainen tällainen reaktio on Venäjän näkökulmasta voitto.
Kolmanneksi se tarjoaa arvokasta tiedustelutietoa NATOn itäsiiven puolustusaukoista. Droonit lensivät alle 300 metrin korkeudessa, eikä Liettua, Latvia tai Suomi havainnut niitä ennen maahansyöksyä. Tämä paljastaa konkreettiset katvealueet.
Neljänneksi se pakottaa NATO-maat investoimaan kalliisiin ilmapuolustusjärjestelmiin omalla alueellaan, mikä siirtää resursseja Ukrainan tukemisesta.
Operaation mestarillisin elementti on forensinen automaattisyytös. Kun tutkijat keräävät sirpaleet Kouvolan maastosta, kaikki osoittaa Ukrainaan: valmistaja, taistelukärki, sarjanumero. Sillä ei ole merkitystä, kuka droonin sinne ohjasi.
Materiaalinen todistusaineisto vahvistaa aina Ukrainan syyllisyyden, ja Venäjän ELSO-roolia on käytännössä mahdotonta todistaa jälkikäteen. Ukraina on rakenteellisessa kaksoissiteen loukussa: se ei voi kiistää omistajuutta eikä välttyä poliittiselta vastuulta.
Venäjän sotilasajattelussa tätä kutsutaan refleksiiviseksi kontrolliksi: vihollisen päätöksenteon manipulointia niin, että vihollinen tekee Venäjälle edullisia päätöksiä omasta aloitteestaan.
Venäjä spooffaa drooneja NATOn alueelle, NATO reagoi painostamalla Ukrainaa, Ukraina rajoittaa iskujaan Venäjän infrastruktuuriin, ja Venäjä suojaa öljytulonsa kohdistamatta painetta itseensä. Se käyttää NATOn omaa sääntöpohjaista logiikkaa aseena sitä itseään vastaan.
Putoamispaikat: kohinaa vai signaali?
Yksittäinen drooniputoaminen sotilaskohteen lähelle voisi olla tilastollinen sattuma. Kuvio alkaa näyttää merkitykselliseltä, kun tarkastellaan maaliskuun 2026 ukrainalaistapauksia kokonaisuutena.
Kouvolassa droonit putosivat 10–15 kilometrin päähän Utin jääkärirykmentistä, jonne on keskitetty Puolustusvoimien helikopteritoiminta, ja 30–35 kilometrin päähän Karjalan prikaatista Vekaranjärvellä, joka on Suomen suurin maavoimien joukko-osasto.
Virossa ukrainalainen drooni osui Auveren voimalaitoksen piippuun lähellä Narvaa, poliittisesti herkkää raja-aluetta, jossa NATOn Baltic Air Policing -toiminta operoi Ämarin lentotukikohdasta.
Latviassa drooni räjähti Krāslavan alueella lähellä Venäjän ja Valko-Venäjän rajaa. Liettuassa ukrainalainen drooni putosi Varėnan piiriin, joka sijaitsee Valko-Venäjän rajan tuntumassa.
Maanpinnalta tapahtuva alueellinen GPS-häirintä ei selitä tätä kuviota yhtä hyvin kuin kohdentavampi menetelmä. Tobol Kaliningradista tai Leningradin alueelta häiritsee laajaa aluetta erottelematta, ja droonit putoaisivat satunnaisemmin. Ilmasta käsin toimiva spoofing-parvi voisi sen sijaan ohjata drooneja tarkemmin haluttuun suuntaan, vaikka metritasoista tarkkuutta ei saavutettaisikaan.
Täsmäohjaus yksittäiseen kohteeseen ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Riittää, että drooni ohjautuu pois Ust-Lugasta ja kohti länttä. Jokainen putoaminen NATO-alueella palvelee Venäjän intressejä riippumatta täsmällisestä putoamispaikasta. Sotilaskohteiden ja kriittisen infrastruktuurin läheisyys voi olla lisäbonus, ei pääasiallinen tavoite.
Lopuksi
Yksinkertaisimmillaan kysymys on tämä: jos Ukraina kykenee spoofaamaan ja ohjaamaan venäläisiä drooneja kolmansien maiden alueelle, miksei Venäjä kykenisi tekemään samaa ukrainalaisille drooneille? Ja jos Venäjä kykenee siihen, miksei se tekisi niin, kun poliittinen tuotto on valtava ja kustannus olematon?
Virallinen selitys, jonka mukaan Venäjän puolustuksellinen GPS-häirintä aiheuttaa droonien harhautumisen sivuvaikutuksena, voi olla oikea. Mutta se on myös täsmälleen se selitys, jonka tietoinen operaatio tuottaisi.
Kiistettävyyden koko idea on, ettei vaihtoehtoista selitystä tarvitse koskaan esittää, koska ensimmäinen on riittävän uskottava.
Kouvolan droonit putosivat 10–15 kilometrin päähän Puolustusvoimien helikopterikeskuksesta ja 30–35 kilometrin päähän Suomen suurimmasta maavoimien joukko-osastosta.
Viron drooni osui kriittiseen energiainfrastruktuuriin NATOn lentotukikohdan lähellä. Liettuan Gaižiūnain harjoitusalueelle päätyi räjähteellä varustettu drooni suoraan NATO-joukkojen keskelle. Ja Helsingin taivaalla lensi samana yönä parikymmentä tunnistettua valoa, joiden alkuperää kukaan ei tutkinut.
Venäjän sotilasajattelussa on viime vuosikymmeninä kehitetty konsepteja, jotka länsimaisessa kirjallisuudessa luokitellaan viidennen sukupolven sodankäynnin piiriin.
Sen ydinajatus on, että tehokkaimmassa operaatiossa kohde ei tunnista olevansa hyökkäyksen kohteena. Sodan ja rauhan raja hämärtyy, ja vaikutus syntyy ilman, että vastapuoli koskaan identifioi toimijaa, keinoa tai edes sitä, että operaatiota on käynnissä.
Tässä kehyksessä droonien uudelleenohjaus NATO-alueelle on lähes oppikirjaesimerkki. Ase on kolmannen osapuolen, kohdemaa tulkitsee tapahtuneen onnettomuudeksi, poliittinen paine kohdistuu väärään toimijaan, ja hyökkääjä on näkymätön. Perinteinen sodankäynti vaatii attribuutiota: kuka ampui, mistä ja millä.
Viidennen sukupolven operaatio on suunniteltu niin, ettei näitä kysymyksiä koskaan esitetä, koska tapahtuma ei näytä hyökkäykseltä.