Keskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Tuomas Kettunen pitää Elokapinan toimintaa Lapinlahdella tässä kriisiytyvässä ajassa hyvin vastuuttomana.

(Arkistokuva, kuvalähde; Eduskunta.)

Elokapina pysäytti lauantaiaamuna Lapinlahdella Valion maitotehtaan kuorma-autoliikenteen.

– Mieltä saa ilmaista, siihen on jokaisella vapaus. Mieltä voi osoittaa niin ettei sille vaikeuteta toisten ihmisten elämää. Pidän hyvin paheksuttavana, että hankaloitetaan toisten ihmisten elinkeinoa ja työntekoa, kansanedustaja Kettunen toteaa.

– Elokapina voisi mennä Lapinlahden torille jakamaan omaa ”ilosanomaansa”, eikä kukaan joutuisi kärsimään ja eiköhän siellä kuulijoita olisi, Kettunen ohjeistaa.

Elokapinan toiminta erityisen vastuutonta

– Pidän Elokapinan toimintaa tässä hetkessä erityisen vastuuttomana. Meille on kehkeytymässä kustannuskriisi Iranin tilanteen takia, joka vaikuttaa ruoantuottajiimme erityisen kovasti. Kustannukset nousevat. Maanviljelijät ja ruuantuotanto eivät tarvitse syyllistämistä arvokkaan työn tekemisestä, Kettunen ärähtää.

– Jokainen saa itse päättää käyttääkö lehmänmaitoa vai kaurajuomaa, ilman Elokapinan painostamista, Kettunen päättää.

Kansanedustaja Kettusella on myös omakohtaista kokemusta maidon ajamisesta. Nuoruudessaan Kettunen on toiminut maitoauton kuljettajana ja usein ajanut maitoa Lapinlahden tehtaalle.

One thought on “Keskustan Kettunen: Elokapinan toiminta Lapinlahdella on vastuutonta”
  1. Eikö sinne saatu poliisia pamputtamaan liikennettä estäviä? On se kumma. _80 luvulla piikkinokka-sisulla olisi painettu kaasua ja katsottu kuka jää paikoilleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *