Pääministeri Petteri Orpo vastasi opposition vaatimuksiin- Tärkeintä on, että kansalaisten ostovoima on parantunut edellisen hallituksen ajalta.
(Kuva: Ministeri Grahn-Laasonen vastaamassa kysymykseen, -kuvalähde: eduskunta.)
Vihreät tarjosivat energian hinnan nousuun lääkkeeksi siirtymistä fossiilisiin polttoaineisiin, -varmaan niin- mutta se ei käy hetkessä.
Nykyinen hallitus on jatkanut aikaisempien hallitusten linjalla, eli aurinkovoimaa, tuulivoimaa jne. Ja tämän ansiosta Suomessa on Euroopan halvimmat energian hinnat.
Vasemmistoliitto vaatii työttömille lisää 500 euroa kuukaudessa
Toinen sosiaaliministeri Sanni Grahn-Laasonen (Kokoomus) ei luvannut rahaa työttömille, vaan esitteli kuinka Suomessa kannattaa ottaa vastaan pienituloistakin työtä.
Tuo viissatanen kuussa tarkoittaisi 150 miljoonaa kuukaudessa, ja 9 miljardia euroa vuodessa, -siis bruttomenoja lisää- mutta useita satoja miljoonia myös nettomenoina per vuosi.
Johannes Koskinen demareista vaati hallitukselta toimia siihen, että Euroopan Unioni tekee kaikkensa Iranin sodan lopettamiseksi.
Kokoomuslainen ulkoministeri Elina Valtonen vastasi, että Suomi tekee kaikkensa niin EU:ssa kuin muutenkin rauhan saavuttamiseksi. Mutta EU ei lähde osallistumaan tuohonkaan sotaan.
Purra pelotteli jättikoroilla
Perusuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra jyrisi korkojen suuruudella, ja kertoi että jo nyt meidän maksamat korot ovat 6 miljardia euroa. Mikä siis on 500 miljoonaa euroa kuukaudessa, eli liki 17 miljoonaa päivässä, -siis noin 700 000 euroa tunnissa-yötä päivää vuoden joka ikisenä päivänä.
Tämän vuoksi Purran mukaan on pakko tinkiä menoista.
Purra vaati turpeen käytön avaamista uudelleen
Oppositio suorastaan huusi vastaan. Purra vetosi mm. siihen, että turve on kotimainen polttoaine ja siitä 9 %:a on uusiutuvaa ja tämän osan käyttöönottoa Purra esitti.
Suomen sähkötuotanto on fossiilivapaata
Tämä tieto tuli Vihreiden edustaja Saara Hyrkölle yllätyksenä, ainakin ilmeestä päätellen, eikä jatkokysymystä tullut.
Ympäristöministeri Sari Multalan (Kokoomus) kasvojen värähtelystä saattoi maallikkkokin päätellä, että Multala nautti, kun sai valistaa vihreätä juuri tuosta: Kertomalla, että 95 %:a Suomen sähköntuotannosta on jo fossiili vapaata, ja siksi Iranin sota -joka muita hintoja nostaa- ei juuri vaikuta meidän sähkönhintaamme.
Emme juuri nyt tarvitse työperäistä maahanmuuttoa
Eilen Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) vaati, että maahan pitäisi tuottaa joka vuosi 45 000 uutta maahanmuuttajaa-tekemään töitä siis mitä töitä.
KD:n Sari Tanus kysyikin kokoomuslaiselta työministeriltä, että tarvitsemmeko todellakin tällaisia määri työperäistä maahanmuuttoa, kun maassa on 300 000 työtöntä.
EK:n harmiksi työministeri saanoi, että ”emme todellakaan tässä tilanteessa tarvitse nyt työperäisiä maahanmuuttajia varsinkin, -kuten edustaja Tanus sanoi- maassa on 300 000 työtöntä”
Ek on muuten jäämässä aika yksin tavoitteensa kanssa, kun Ay-liike ja SDP sekä Vasemmistoliitto sitä vastustavat, eli taitaa olla niin, että ainoa tuki tulee Vihreiden nuorisojärjestöstä, tosin ilman mitään perustetta.
Seppo Huhta

