Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja, Pia Kauma, ehdotti maanantaina (23.03.) viestissään X-palvelussa huhtikuussa 2024 poistetun työttömyysturvan suojaosan palauttamista.
(Kuvituskuva, kuvalähteet: Etyj/HS/X.)
Työtön sanoo: ”Osa-aikaisesta palkkatyöstä rangaistaan työttömyyskorvauksen alentamisella”
Kansanedustaja ehdotus on reaktio Helsingin Sanomien mielipidekirjoitukseen, jonka kirjoittaja perustelee työttömänä kotona-pysyttelyään:
”Hallitus poisti työttömyystuen saajilta 300 euron kuukausittaisen suojaosan, joten jokainen ansaittu euro vähentää heti työttömyyskorvausta.” -kirjoitti nim. Työtön HS:ssa.
”Koska osa-aikaisesta palkkatyöstä rangaistaan työttömyyskorvauksen alentamisella, en todennäköisesti tee neljään seuraavaan vuoteen paljon mitään.”
Näin siis työtön työnhakija, kotisohvallaan. Kansanedustaja ehdottaa suojaosan palauttamista.
”Suojaosa kannattaisi palauttaa tietyin ehdoin”
”Vähäinenkin (ansio)työ voi viivästyttää rahan saamista. Ja joka tapauksessa se lisää turhaa byrokratiaa, kirjoittaa kansanedustaja Pia Kauma (23.03. 2026.),
”Työttömyysturvan 300 e suojaosa poistettiin, koska siitä oli tullut joillekin kannustinloukku. Se oli myös säästötoimi. Suojaosa kannattaisi palauttaa tietyin ehdoin. Joko niin, että se olisi esim. vuoden ajan määräaikainen tai niin, että se sidottaisiin taloussuhdanteeseen”,
Suojaosa salli -ennen sen lakkauttamista- työttömän hankkia tilapäisansiota määrättyyn limiittiin saakka. Kauman ehdotuksessa suojaosan määräaikaisuus ylläpitää motiivia hakea kokoaikaista työtä. Taloussuhdanteeseen sidottuna suojaosan palauttaminen kohdistuisi heikkoon kokoaikaisen työn tarjontaan.
’Työttömyyspäiväraha ei saa olla perustulo’
”Olen ollut jo pitkään työttömyysturvan suojaosan kannattaja, mutta siinä on myös ongelmansa. Ei ole esim. hyvä, että työttömyyspäivärahasta tulee eräänlainen perustulo, jonka päälle tehdään vain vähän töitä. Se on kallis ratkaisu yhteiskunnalle, eikä ole hyvä työttömällekään.”
Luettavaa:
- Pia Kauma, viestipalelu X:ssä 23.03. 2026.

