Kansanedustaja Eerikki Viljanen (Keskusta) on tyytymätön maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin vastaukseen kirjalliseen kysymykseen, joka koski elintarvikkeiden pakkausmerkintöjen valvontaa ja kuluttajien oikeutta saada tietoa ostamistaan tuotteista.

Eerikki Viljasen, Anne Kalmarin ja yhdeksän muun edustajan jättämä kirjallinen kysymys nostaa esiin, että osa yrityksistä laiminlyö velvollisuutensa huolehtia pakkausmerkinnöistä suomen ja ruotsin kielellä, mikä heikentää sekä kuluttajan oikeuksia että tunnollisesti toimivien kotimaisten yritysten asemaa.

Viljasen mukaan ministeri Sari Essayahin vastaus myöntää, että puutteita on havaittu erityisesti maahantuoduissa elintarvikkeissa, mutta toimenpiteet jäävät byrokraattisen tason kuvaukseksi.

– Vastauksessa luetellaan, kuka mitäkin valvoo, mutta ei vastata siihen, miten ongelma aiotaan ratkaista. Kun jo Ruokaviraston omissa raporteissa todetaan, että merkintöjä puuttuu ja rikkomuksia esiintyy toistuvasti, ei voi sanoa, että valvonta toimii. Käytännössä kuluttaja joutuu yhä liian usein arvailemaan, mitä ostaa ja mistä tuote on peräisin, Viljanen sanoo.

Hallitus sysää vastuun kunnille, Ruokavirastolle ja tullille

Viljasen mukaan hallitus sysää vastuun kunnille, Ruokavirastolle ja tullille ilman, että resursseja lisätään tai valvontaa aidosti tehostetaan.

– Kunnat ovat jo nyt äärirajoilla ja tullin valvontamahdollisuudet ovat rajalliset. Jos tarkastuksia tehdään vain muutaman vuoden välein, se ei ole tehokasta valvontaa vaan näennäistä toimintaa.

Maatiloilla tarkastukset kyllä järjestyvät parhaimmillaan useita kertoja vuodessa. Hallinnollinen seuraamusmaksu on vastauksessa mainittu, mutta sen käyttö on jäänyt satunnaiseksi’, Viljanen huomauttaa.

Ruuan pakkausmerkinnät eivät ole vain sivuseikka

Viljanen muistuttaa, että kyse ei ole vain teknisestä yksityiskohdasta, vaan kuluttajansuojasta ja reilusta kilpailusta.

– Kotimaiset yritykset noudattavat sääntöjä ja kantavat kustannukset. Jos tuontituotteita myydään ilman lain vaatimia suomen- ja ruotsinkielisiä merkintöjä, se vääristää kilpailua ja asettaa kotimaiset tuottajat epäedulliseen asemaan. Tähän hallituksen pitäisi tarttua.

Viljasen mielestä hallituksen on annettava selkeä aikataulu ja toimet valvonnan vahvistamiseksi.

– Käytännössä tarvitaan lisää valvontaresursseja tullille ja kunnille, yhtenäiset seuraamuskäytännöt sekä mahdollisuus määrätä tuntuvia sanktioita, jos kielivaatimuksia ja jäljitettävyysvelvoitteita rikotaan. Muuten puheet vastuullisuudesta jäävät tyhjiksi, Viljanen painottaa.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

Luettavaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *