Eduskunnan syysistuntokausi avattiin kunnioittamalla yhden nuorimmista kansanedustajistaan siirtymistä ajasta iäisyyteen.
(Kuva: eduskunta, 02.08. 2025.)
Kansanedustaja Lasse Eemeli Heikinpoika Peltonen (SDP) poistui keskuudestamme heittäydyttyään kuolemaan 19. Elokuuta Eduskunnassa.
Eemeli Peltosen itsemurhan taustalla olivat omaisten ja läheisten mukaan hänen vakavat terveysongelmansa.
Mustiin pukeutunut väki eduskunnassa niin kansanedustajat, henkilökunta, tiedotusvälineiden edustajat kuin lehtereille kokoontunut kansalaisten joukko muisti Peltosta minuutin hiljaisella hetkellä.
Puhemies piti liikuttavan puheen Peltosen muistoksi
Puhemies Jussi Halla-aho muisteli Peltosen olleen pidetty ja arvostettu kansanedustaja yli puoluerajojen. Peltonen ei koskaan hakenut riitaa kenenkään kanssa, ja oli ollut mukana yhteiskunnallisessa toiminnassa jo 13 vuotiaasta koululaisaktiivista lähtien. Kuollessaan hän oli vasta 30 vuotias.
Halla-aho halusi kunnioittaa Peltosta myös kahdella runolla :
” Arvoisat kansanedustajat,
Jokainen ihminen on erityinen, mutta kukaan ihminen ei ole erillinen. Englantilainen John Donne kirjoitti 1624 runon, joka tuli tunnetummaksi paljon myöhemmin, kun kirjailija Hemingway siteerasi sitä romaanissaan:
Kukaan ihminen ei ole saari
Kokonainen itsessään
Jokainen on pala mannerta
Osa kokonaisuutta
Jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua
Koska minä olen osallinen ihmiskunnasta
Älä siis lähetä kysymään, kenelle kellot soivat
Sillä ne soivat sinulle.
Puhemies Halla-aho halusi muistaa Eemeli Peltosta myös suomen kansallisrunoilijan sanoin
”Hyvät edustajat, omaiset, muut läsnä olevat,
Ajattelin, että sopiva lopetus näille muistosanoille olisi katkelma Vänrikki Stoolin tarinoihin sisältyvästä runosta Pilven veikko:
Murheell’ ei saa muistoasi viettää,
ei kuin sen, mi mentyään jää unhoon;
sua itkevä on isänmaasi,
niinkuin kasteen itkee suvi-ilta,
tyynnä, loistavana, laulullisna,
toivoin uuden aamun syleilystä”.
Ja he jotka liian nuorena pois nukkuneen Eemelin tunsivat totesivat, että hän toivoi Suomelle ja suomalaisille kaikkea parasta mahdollista hyvää tulevaisuudessa, vaikka ei itse jaksanutkaan matkaa jatkaa.”
Seppo Huhta

