Kansanedustaja Timo Heinonen (Kokoomus) kysyy tänään viestipalvelu X:ssä sisäministeriltä suhtautumista venäläisen teleoperaattorin maihinnousuun Helsinkiin.
(Kuvaan on käytetty mm. Eduskunnan ja erään venäläisen taitelijan aineistoa, mutta hänen nimensä ei just nyt muistu.)
Timo Heinonen (Kok) 10.08. 2025: Nyt olisi (Liikenne-ja-viestintä-ministeriö ja TraficomFinland) aika laittaa tälle piste. Sisäministeri Mari Rantanen: -Eikö tähän olisi nyt syytä puuttua, ja estää toiminta Kanadan tapaan?
Kun tiedämme -karvaasta kokemuksesta- että sotaa siellä sun täällä käyvä Venäjä on ollut hyvin aktiivinen tietoliikennehyökkäysten ja häirinnän suhteen, -myös Itämeren alueella ja suomalaisia virastoja ja liikelaitoksia vastaan- kansanedustajan kysymys on hyvin aiheellinen.
Venäläisen Vimpelcomin omistama teleoperaattori Beeline on avannut datakeskuksen Helsinkiin –oman selityksensä mukaan– nopeuttaakseen tiedonsiirtoa, ja parantaakseen Telegram-palvelun saatavuutta. Datakeskus on ilmoitettu internetin tiedonsiirtopisteeksi (IXP).
Emoyhtiö pakotteiden kohteena Kanadassa
Vimpelcom ei ole (vielä) EU:n pakotelistalla, mutta ainakin Kanada on asettanut sen pakotteiden alaiseksi, mihin kansanedustaja jo viittasikin. Vimpelcom on Venäjän 20 arvokkaimman pörssiyhtiön joukossa.
Palveluksenesto-hyökkäykset ja tietomurrot ovat Suomessakin yleistyneet Venäjän aloitettua sodan Ukrainassa helmikuussa 2022. 
Luettavaa:
- Nordisch Info 10.08. 2025,
- Iltalehti 10.08. 2025,
- TASS 06.08. 2025,
Absurdissa viranomaistoiminnassa on se ironinen piirre, että se voi olla täysin sääntöjen mukaista, mutta silti täysin todellisuudesta irrallaan. Tässä tapauksessa asetelma näyttää tältä:
1. Geopoliittinen todellisuus: Suomen rajanaapurina on valtio, joka on parhaillaan sodassa, käyttää hybridioperaatioita ja testaa jatkuvasti Suomen reaktioherkkyyttä.
2. Viranomaisten käytännön todellisuus: ”Jos ei ole lomaketta, ei ole asiaa.” Ei ilmoitusta → ei reagointia → ei ongelmaa.
3. Kafkalainen absurdius: Potentiaalinen uhka voi asettua keskelle Helsinkiä, ja virallinen reaktio on lähinnä tietohallintolain ja telealan sääntökirjan selaaminen.
Se on vähän kuin jos palomiehet näkisivät talon palavan, mutta kieltäytyisivät toimimasta, koska ”emme ole saaneet virallista tulipaloilmoitusta kiinteistön omistajalta”.
Tässä on myös hiljaista tragikomediaa: Samaan aikaan kun Suomi on satsannut miljardeja puolustukseen, koulutetaan reserviläisiä, vahvistetaan Nato-yhteyksiä ja varoitellaan hybridiuhista, niin yksi konkreettinen “kiila” lue; fsb-tukikohdan etäispääte pääsee maahan kenenkään reagoimatta, koska ongelma ei mahtunut – ei edes sovittamalla – vanhaan poliittiseen reliikkiin, lue;
Tässä yhteydessä tarkoitan poliittisella reliikillä> = entinen poliittinen raja, joka ei enää nato-aikana toimi virallisena rajana, mutta jolla on yhä historiallista merkitystä ja joka silti – yhä varjoissa – vaikuttaa maisemaan tai kulttuuriin. Se voi olla fyysinen merkki, kuten toimisto, aidattu rakennus tai virasto, tai se voi ilmetä kulttuurisina tai sosiaalisina eroina, jotka ovat peräisin menneestä poliittisesta jaosta.
Jos tätä katsoo tragikomedisen näytelmän kantilta, niin voisi jopa kuvitella venäläisten tiedustelu-upseerien pitävän sisäistä palaveria:
> ”Pitäisikö meidän varoa, että suomalaiset viranomaiset huomaavat meidät?”
”Ei tarvitse. Meidän pitää vain olla täyttämättä mitään kaavakkeita – silloin he eivät edes näe meitä.”
Tämä on juuri se kohta, missä geopoliittinen vaaratilanne ja byrokratian omalakinen logiikka osuvat yhteen niin, että lopputulos on kuin mustasta komediasta.
PS. Tilanne tuo väistämättä mieleen valtiotieteen tohtori Alpo Rusin pidätyksen. Syyksi Alpo Rusin pidätykseen ja matkalle pidätysselliin riitti tuolloin auktoriteettiin nojautunut poliittinen kosto, vaikka hänellä ei ollut edes toimistoa kyrillisillä kirjaimilla – mutta jos sellainen olisi ollut silloin keskellä Helsinkiä, viranomaiset olisivat todenneet: Ei syytä kuulusteluun, koska viranomaistajunnassa kyrillisyys todistaa viattomuutta – ainakin silloisessa poliittisessa kontekstissa – mutta joka olisi nykyään ironinen ja sarkastinen ilmaisu, jolla kuvataan vääristynyttä oikeudenkäyttöä totalitaarisissa maissa.