Vihreiden kansanedustaja ja entinen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen kiittää luonnonlaidunpäivänä laidunten ylläpitäjiä ja vaatii, että luonnonlaitumien tukiehtojen tulkintaa järkevöitetään arvokkaiden maatalousympäristöjen säilymiseksi.
(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)
Luonnonlaidunpäivää vietetään aina juhannusta edeltävänä lauantaina. Silloin juhlitaan luonnonlaitumia ja niiden hoitajia eli laiduntavia eläimiä.
”Suuri kiitos kaikille tuottajille, joiden lehmät ja lampaat ylläpitävät luonnonlaitumia. Eläimet ovat parhaita perinnebiotooppien hoitajia, ne ylläpitävät maisemaa ja valtavaa monimuotoisuutta meidän kaikkien iloksi ja hyödyksi. Valitettavasti maataloushallinto ministeri Essayhia myöten ei näytä ymmärtävän tämän työn tärkeyttä, kun se on omin päätöksin halunnut sitä vaikeuttaa, sanoo Krista Mikkonen.
”Viidennes aiemmin tukikelpoisesta alasta on rajattu tukien ulkopuolelle”
”Ruokavirasto on viime vuosina tiukentanut tukiehtojen tulkintaa, mikä on johtanut siihen, että keskimäärin viidennes aiemmin tukikelpoisesta alasta on rajattu tukien ulkopuolelle.
Tilanne on aivan kestämätön. Suomen tulkinta asiassa on huomattavasti tiukempi kuin esimerkiksi Virossa ja Ruotsissa, joten syntynyt tilanne ei johdu EU:sta, vaan on itse aiheutettu.
”Tulkinnan tiukennuksen seurauksena monet maatalousyrittäjät ovat joutuneet luopumaan luonnonlaitumien käytöstä ja hoidotta jääneet monimuotoiset perinnemaisemamme hupenevat kovaa tahtia,” kertoo Krista Mikkonen.
Mikkonen kertoo olevansa tyrmistynyt maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin alkuviikon päätöksestä laskea luonnonlaitumien pinta-alatavoitetta.
“Luontoarvot ohitettiin jälleen kerran”
“Luontoarvot ohitettiin jälleen kerran. Päätös tehtiin ohi Ympäristöministeriön, joka vastusti tavoitteen laskua. Luonnonlaitumet ovat malliesimerkki luontopositiivisuudesta: samalla kun tuotetaan ruokaa, parannetaan luonnon tilaa. Työ maatalousympäristöjen luontoarvojen vahvistamiseksi hyödyttää myös maataloutta esimerkiksi ylläpitämällä runsasta määrää pölyttäjiä,” kommentoi Mikkonen.
HELMI-luonnonsuojeluohjelman kansallisella rahoituksella kunnostetaan heikentyneitä kohteita, joiden hoito rahoitetaan EU-rahalla maatalouden CAP-suunnitelman “monimuotoisuus ja maisemanhoito” -toimenpiteen kautta.
“Nykyisessä CAP-suunnitelmassa on merkittävästi ympäristötoimenpiteille suunnattua rahaa käyttämättä, joten tavoitteen alentaminen ei ole rahakysymys,” päättää Mikkonen.
Mikkonen toivoo, että hallitukselta löytyisi yhteinen tahtotila edistää suomalaisia perinnemaisemia.
Perinnebiotoopit ovat suomalaisia perinnemaisemia, joiden määrä on romahtanut maatalouden tehostumisen ja maankäytön muutosten seurauksena. 60-luvulta nykypäivään tultaessa perinnebiotoopeista on hävinnyt jo yli 90 prosenttia.
Ympäristövaliokunnan lausunto luonnonlaidunten hoidon haasteista ja luonnon monimuotoisuudesta valmistui eilen 13.6.2025. Ympäristövaliokunta on käsitellyt luonnonlaitumia valiokunnan omana asiana ja lausunto annetaan maa- ja metsätalousministeriölle ja ympäristöministeriölle sekä tiedoksi maa- ja metsätalousvaliokunnalle. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut arikkelin sisältöä.)


”Perinnebiotooppien säilyminen ei ole raha- vaan tahtokysymys, sanoo Krista Mikkonen”
Nimenomaan! Perinnebiotooppi on luontotyyppi, joka on syntynyt ja säilynyt perinteisten maankäyttötapojen, kuten kotieläinten laidunnuksen, niiton tai ammujen paskomisen ja lehdestämisen ansiosta. Nämä alueet ovat usein avoinna tai osin puustoisia ruohostomaita – sattuneesta syystä, joilla on juuri siksi erittäin rikas lajisto, mukaan lukien monia uhanalaisia kasvi- ja eläinlajeja, eikä itikoista yms. pistiäisistä, eikä paarmoistakaan ole siellä suuremmin puutetta.
Looginen ajattelu edellyttäisi kuitenkin tältä tädiltä kykyä abstraktiin ajatteluun, eli kykyyn käsitellä käsitteitä ja ideoita, jotka eivät ole konkreettisesti läsnä, kuten tässä tapauksessa karja, karjan lanta -tai karjanlihasta valmistetut tuotteet kaupanhyllyillä.
Ps. Kummajaisten, kuten @vihreiden&WEF:in yhdessä ideoiman kammottavan tulevaisuuden, ja sen markettien kaupanhyllyille hamuttavat maailmanlopun-proteiinilähteet, kuten heinäsirkat, eivät nekään menesty ilman merkittävää kotieläinlaidunnusta. Repikää tästä: Näihin ongelmiin eivät auta mitkään pelkät salaatti -tai kasvisruokavaliot, vaan looginen ajattelu = terveen maalaisjärjen käyttö.
”Maailmanlopun proteiinilähteet”.
[…] Perinnebiotooppien säilyminen ei ole raha- vaan tahtokysymys, sanoo Krista Mikkonen […]