Eduskunnan Puolustusvaliokunta on saanut valmiiksi mietintönsä valtioneuvoston puolustusselonteosta. On symbolisesti merkittävää, että mietintö valmistuu juuri Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä.

Kyseessä on ensimmäinen puolustusselonteko Nato-jäsenyyden aikana, ja se asettaa suunnan Suomen puolustuksen kehitykselle aina 2030-luvulle saakka. Perussuomalaisten puolustusvaliokuntaryhmä pitää selontekoa tärkeänä askelena kansalliseen kestävyyteen perustuvan puolustuksen rakentamisessa.

Yleinen asevelvollisuus on Suomelle kullan arvoinen asia

– ”Selonteko vastaa niihin isoihin haasteisiin hyvin, joiden edessä me myös Suomessa olemme. Vahvistamme puolustusta tilanteessa, jossa Venäjä jatkaa pitkäaikaista vastakkainasettelua sekä sotaa lännen kanssa. Tässä tilanteessa yleinen asevelvollisuus on Suomelle kullan arvoinen asia. Vaikka olemme Natossa, niin emme saa unohtaa, että viime kädessä vastaamme itse oman maamme puolustamisesta,” huomauttaa kansanedustaja Miko Bergbom.

Yksi keskeinen linjanveto on puolustusmateriaalihankintojen painopisteen suuntaaminen maavoimiin. Perussuomalaiset pitävät tärkeinä kalustohankintoja, joissa korostuvat liikkuvuus, tulivoima, alueellinen kattavuus ja kotimaisen teollisuuden hyödyntäminen. Kokonaisturvallisuuden näkökulmasta on olennaista, että varustelua kehitetään suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti.

– ”Kriisinkestävä ja uskottava puolustus vaatii pitkäjänteisiä investointeja. Huoltovarmuus ei ole vain rauhan ajan logistiikkakysymys, vaan sodan ajan selviytymisen edellytys. Olemme toistuvasti vaatineet, että kansallisen tuotannon, kuten ammustuotannon, on oltava riittävä ja toimintavarma. Samalla on tärkeää huolehtia reserviläisten osaamisen ja määrän ylläpidosta sekä MPK:n kasvaviin tehtäviin vastaamisesta riittävin resurssein,” toteaa kansanedustaja Jari Ronkainen.

Reserviläistoiminnan ja vapaaehtoisen maanpuolustuksen vahvistaminen vaatii myös käytännön edellytyksiä harjoitteluun. Hallituksen tavoite nostaa ampumaratojen määrä valtakunnallisesti 1 000:een on tärkeä osa puolustusvalmiuden kehittämistä. Laaja ja saavutettava ampumarataverkosto tukee sekä asevelvollisten, reserviläisten että vapaaehtoisten osaamisen ylläpitoa ja parantaa osaltaan huoltovarmuutta.

Ottawan sopimuksesta irtautuminen – aiempi virhe korjataan

Yksi merkittävimmistä linjauksista selonteossa on hallituksen aloittama valmistelu Ottawan sopimuksesta irtautumiseksi. Sopimus on kieltänyt Suomelta jalkaväkimiinat, joiden sotilaallinen arvo on puolustusvoimien mukaan edelleen merkittävä osa torjuntakykyä. Perussuomalaiset ovat pitkään ja johdonmukaisesti vaatineet jalkaväkimiinojen palauttamista osaksi kansallista puolustuskykyä.

– ”Perussuomalaiset ovat johdonmukaisesti vaatineet, että Suomi ottaa takaisin käyttöön jalkaväkimiinat osana uskottavaa maapuolustusta. Kyse ei ole aatteesta vaan käytännön puolustuksesta. Miinat ovat edullinen ja tehokas tapa hidastaa ja torjua hyökkäystä – erityisesti tilanteessa, jossa vihollinen voi olla määrällisesti ja teknisesti ylivoimainen,” sanoo kansanedustaja Juha Mäenpää.

Mäenpää haluaa vielä kiittää valiokunnan jäseniä sekä perussuomalaisten ryhmää energiahuollon suunnitelmallisuuden ja toimivuuden varmistamisen tärkeydestä, joka huomioitiin mietinnössä.

Nato-jäsenyys tuo syvyyttä, mutta kansallinen puolustus on yhä kaiken perusta

Selonteossa korostuvat myös Natoon liittyvä yhteensopivuus ja yhteinen puolustussuunnittelu. Suomen asevelvollisuuteen perustuva puolustusratkaisu säilyy kaiken perustana, mutta Nato-jäsenyys tuo mukanaan vahvan pelotevaikutuksen, joka parantaa Suomen turvallisuutta.

– ”Nato-jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta ja lisää puolustusyhteistyön mahdollisuuksia, mutta mikään liittolaisuus ei korvaa omaa puolustuskykyä. Kansallinen puolustus säilyy kaiken perustana – se tarkoittaa asevelvollisuutta, kotimaisen puolustusteollisuuden tukemista ja riittäviä investointeja omaan suorituskykyyn. Samalla yhteistyö Yhdysvaltojen DCA-sopimuksen, Britannian johtaman JEF:n ja Nordefcon kautta täydentää kokonaiskuvaa,” muistuttaa kansanedustaja Tomi Immonen.

Kotimainen puolustusteollisuus – turvallisuutta ja kasvua

Kotimainen puolustusteollisuus on keskeinen osa huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä. Ammustuotannon kotimaisuus ja kotimaisen osaamisen hyödyntäminen ovat entistä tärkeämpiä maailmassa, jossa kansainväliset toimitusketjut voivat kriisiytyä nopeasti.

Perussuomalaiset näkevät kotimaisen puolustustuotannon strategisena voimavarana, jolla on myös taloudellista kasvupotentiaalia. EU:n puolustusrahasto ja yhteishankkeet voivat avata kotimaisen puolustusteollisuuden viennille uusia reittejä.

-”Huoltovarmuutta, kotimaista puolustusteollisuutta ja strategista yhteistyötä liittolaistemme kanssa – näiden varaan rakennetaan uskottava puolustus, johon suomalaiset voivat luottaa niin rauhan aikana kuin kriisinkin keskellä,” toteavat edustajat yhteisesti. (Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

2 thoughts on “Puolustusselonteko on realistinen ja kunnianhimoinen osoitus Suomen puolustusvalmiudesta, sanovat puolustusvaliokunnan perussuomalaiset”
  1. Artikkelissa on muutama epämääräinen kohta. Ensiksikin Ukrainan sota ei ole Venäjän yksipuolinen hyökkäys, vaan se on sotimista Ukrainan ukrainankielisiä ja NATOa vastaan. Ja toiseksi köyhtyvässä Suomessa puolustusmenot eivät ole ”realistisia” vaan pelkästään ”kunnianhimoisia” rahaa kuluttavia suunnitelmia. Jalkaväkimiinojen käyttö pitkällä rajalla on nykyaikaisen sodankäynnin aikana järjetön suunnitelma.

    Kysymyksessä on vain aivopesu tai kuten nykyään sanotaan aivojen tietokonepesu, jota Suomen media harrastaa. Tämäkin on liian kuvaava sanonta, miten aivot voi pestä. Kysymyksessä on osan kansalaisista massahypnotisointi tiettyyn ajatukseen, jossa hypnotisoijat ovat itsekin aatteeseensa lukkiutuneita. Tavallisessa hypnoosissa hypnotisoija on itse terveessä tilannetta hallitsevassa tilassa. Massahypnoosissa hypnotisoija on jo tilannetta vaikeasti hallitsevassa mielenhäiriössä itsekin.

    1. Kommentissasau on muutama epämääräinen kohta, mutta puutun vain törkeimpään: ”Ensiksikin Ukrainan sota ei ole Venäjän yksipuolinen hyökkäys—” -Miten niin ei ole? Et seuraa lainkaan tapahtumia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *