Eduskunta hyväksyi tänään hallituksen esityksen ulkomaalaislain muuttamisesta äänin 103–53.

(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)

Lakiuudistuksella muun muassa:

  • Tehostetaan maasta poistamista ja estetään tilanteet, joissa henkilö voi viivyttää karkotustaan turhaan.
  • Selkeytetään sääntöjä, jotka koskevat karkotusten ja käännytysten toimeenpanoa, jotta päätösten täytäntöönpano olisi nykyistä yksiselitteisempää.
  • Rajoitetaan kansainvälistä suojelua saaneiden oikeutta matkustaa takaisin kotimaahansa, josta he ovat ilmoittaneet paenneensa. Jos suojelua saanut henkilö matkustaa vapaaehtoisesti alkuperämaahansa, voidaan suojeluasema lakkauttaa.

Esitystä käsitelleen hallintovaliokunnan jäsen ja kansanedustaja Joakim Vigelius (ps.) pitää muutosta tärkeänä askeleena kohti järkiperäistä maahanmuuttopolitiikkaa.

”Suomi on liian pitkään sallinut turvapaikkajärjestelmän hyväksikäytön. Jatkossa Suomi voi entistä nopeammin poistaa maasta henkilön, jonka maasta poistamisesta on jo kertaalleen päätetty”, Vigelius toteaa.

Pakolaisasema lakkautetaan lähtömaissaan lomailevilta

Vigelius viittaa myös aiemmin Helsingin Sanomien uutisoimaan hallituksen aikeeseen lakkauttaa pakolaisasema lähtömaissaan lomailevilta.

”Jatkossa lain kirjain on selvä: jos pakolainen lomailee lähtömaassaan, se on peruste lakkauttaa suojelu. Ei ole oikein, että me suomalaiset autamme ja holhoamme heitä, jotka eivät kummankaan tarpeessa enää tosiasiallisesti ole.”

Vigelius kritisoi myös vasemmiston liioittelevaa retoriikkaa lakimuutoksen käsittelyssä:

”Vasemmiston paatos ihmisvihasta ja oikeusturvan romuttamisesta ei kestä kriittistä tarkastelua. Kyse on vain siitä, että lait pannaan vihdoin estämään järjestelmän hyväksikäyttö”, Vigelius toteaa.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

3 thoughts on “PS:n Vigelius: ”Jos pakolainen lomailee lähtömaassaan, suojelu voidaan lopettaa””
  1. Tämä on konkreettinen ehdotus. Nyt asiasta pitää tehdä aloite ja homma on sitä myöten selvä. Ja samalla kaveri varmisti seuraavien vaalien äänivyöryn.

    Kansa tarvitsee konkreettisia toimia.

  2. Jos meillä idän suhteen riittää ymmärrystä sen tolkuttomista vaaroista, niin monta vertaa enemmän se on näitten uustulokkaitten taholta tapahtuva vyörrytys.

    Eli reikä on – ellei sitten ole jo pohja poissa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *