Syynä moiseen on liki main koko tunnin ajan kestänyt huuteleminen eri muodoissa. Yksi ja yhdessä jatkui nousten ja laskien. Aiheena olivat eiliset luvut hallituksen ”puoliväliriihestä”: Siis paljastettiin hallituksen aikomukset hallituskauden jäljellä olevaksi kahden vuoden ajaksi.
(Arkistokuva, kuvalähde: Edsuskunta.)
”Sosialidemokraatit ovat olleet huolestuneita keskituloisten korkeasta verotuksesta”
Näin sanoi SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman. En ole aiemmin suuressa salissa kuullut Sosiaalidemokraatttisen puolueen puheenjohtajan moista sanovan. Demarit ovat jokseenkin koko ajan puhuneet jos ovat puhuneet veroista. On -aiheellisesti- oltu huolestuneita pienituloisista ja työläisten verotuksesta. Mutta ei Lindtman hallitusta kiitellyt, vaan pikemminkin kirosi: Ennen muuta siksi, että hyvätuloisten verotusta tullaan alentamaan vuositasolla jopa tuhansilla euroilla.
Pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra iskivät takaisin, ja väittivät kiven kovaan että kokonaisuus edistää kansantaloutta ja kansan hyvinvointia.
Silmiin pistävää istunnossa oli, että perussuomalainen puhemies antoi normaalia enemmän puheenvuoroja hallituspuolueiden kansanedustajille, ikään kuin ylimääräiseksi ”tulitueksi” ministereiden vastausten lisäksi.
Sosiaalidemokraatit väittivät useissa puheenvuoroissa, että 4000/kk ansaitseva peruskoulunopettaja saa näiden hallituksen ”veronkevennysten” jälkeen vain 5 euroa enemmän kuukaudessa käteen verrattuna nykyiseen tilanteeseen.
Oppositio polkkasi ruuan ja lääkkeiden arvonlisäveroa ”yhtä tyhjän kanssa” -toimenpiteeksi
Hallituksen puoliväliriihessä päätettiin alentaa esim. ruuan ja lääkkeiden ALV:a 0,5 prosenttia siis 14,5:sta 14 prosenttiin. Tälle oppositio nauroi.
Mutta jos ajattelemme, että keskiverto Espoon Matinkylässä asuva eläkeläinen saa kuussa 1200 euroa eläkettä, ja käyttää noin 15 euroa päivässä ruokaan, ja lääkkeisiinkin kuluu, niin tuo 0,5 %:a veronalennusta tarkoittaa hänelle vuositasolla noin 500 euroa, eli kahden viikon ruuat ”maksuttomasti”. Jos joku on köyhälle kohdallaan tuossa hallituksen paketissa, niin se on tuo päätös.
Yhteisöveron laskussa ei vieläkään kelvannut todellisten investointien tukeminen
Nyt yhteisöveroa lasketaan kaikkien yritysten osalta 20 prosentista 18 prosenttiin, mikä tosin on OECD-maiden alhaisimpia, mutta ei vielä lähelläkään esimerkiksi Irlantia jossa se on 10 %:a.
Aikoinaan jo 1972 liikemies Havtor Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja – Ahti Hanhirova, ehdotti että yritykseltä ei perittäisi lainkaan veroa siitä voiton määrästä, minkä se laittaa investointeihin, mutta yrittäjä maksaisi normaalin taulukon mukaan veroa siitä rahasta, minkä hän nostaa omaan käyttöön.
Näin on toimittu Virossa jo 90-luvulta -siis 20 vuotta alkuperäisidean jälkeen- mutta vielä 50 vuotta myöhemmin Suomen hallituksille tuo kaikille osapuolille selkeä veronmalli ei ole kelvannut, -ei tälläkään kertaa.
Nyt ainakin voi sanoa, että eduskunta on herännyt ”talviuniltaan” ja reipas ”räyhä” on päällä molemmilla puolilla.
Seppo Huhta

