Kansanedustajat Tomi Immonen ja Mikko Savola osallistuivat Naton parlamentaarisen yleiskokouksen pysyvän komitean kokoukseen Pohjois-Makedonian Skopjessa 5.–6.4.2025.
Tomi Immonen (ps.) on Suomen Nato-valtuuskunnan puheenjohtaja, Mikko Savola (kesk.) puolestaan Naton parlamentaarisen yleiskokouksen varapuheenjohtaja ja Suomen valtuuskunnan jäsen.
Kokouksessa 40 liittolaismaiden parlamentaarikkoa käsittelivät muun muassa järjestön varojen käyttöä tänä ja viime vuonna, hyväksyivät Naton heinäkuun huippukokoukselle esitettäviä kannanottoja sekä asettivat rajoituksia Georgian valtuuskunnan toiminnalle.
Georgia on ollut Naton rauhankumppanuusohjelman jäsen jo vuodesta 1994 ja osallistunut siten myös Naton parlamentaarisen yleiskokouksen toimintaan.
”Viime syksynä pidettyjen parlamenttivaalien jälkeen Georgian hallinto on muuttunut vahvasti venäläismieliseksi, minkä vuoksi jäsenyysneuvottelut Naton ja EU:n kanssa ovat merkittävästi vaikeutuneet”, Immonen toteaa.
Tuen Ukrainalle halutaan jatkuvan
Nato-parlamentaarikot toivovat, että heinäkuun Nato-huippukokouksessa liittolaiset päättäisivät jatkaa vahvaa tukeaan Ukrainalle ja korostaa Ukrainan itsemääräämisoikeutta myös tulevassa rauhanneuvotteluprosessissa.
Pysyvä komitea haluaa myös alleviivata transatlanttisen suhteen tärkeyttä sekä eurooppalaisten liittolaisten puolustusmenojen merkittävä kasvua ja vastuuta omasta puolustuksesta ja turvallisuudesta.
Immonen ja Savola tapasivat kokouksen yhteydessä myös edustajainhuoneen jäsenet Linda Sanchezin ja Michael R. Turnerin Yhdysvaltojen valtuuskunnasta.
Keskusteluissa nostettiin esille Suomen ja Euroopan turvallisuustilanne, kahdenväliset suhteet sekä Yhdysvaltojen kauppapolitiikan käänteet ja tullit. Keskustelujen painopiste oli kumppanuuden ja yhteistyön jatkamisessa sekä Naton yhteisen puolustuksen ja pelotteen vahvistamisessa. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

