Lakivaliokunnan mietintö hallituksen esityksestä rikoslain muuttamiseksi (HE 219/2024 vp) on valmistunut. Lakivaliokunta puoltaa esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä yksimielisesti.
(Arkistokuva.)
Hallituksen esityksessä ehdotetaan kolmea muutosta rikoslakiin. Uusiksi rangaistuksen koventamisperusteiksi ehdotetaan säädettäväksi rikoksen tekeminen osana rikollisjoukon toimintaa sekä henkeen, terveyteen tai vapauteen kohdistuvan rikoksen tekeminen erityisen nöyryyttävällä tavalla. Samalla lakiin lisätään rikollisjoukkoa koskeva määritelmä.
Lisäksi alle 15-vuotiaan käyttäminen välikappaleena tahallisen rikoksen tekemisessä ehdotetaan säädettäväksi rangaistavaksi erillisenä rikoksena.
Ehdotettujen lainmuutosten tavoitteena on vahvistaa rikoslainsäädäntöä, joka liittyy katujengirikollisuuteen, alle rikosvastuuikäisten lasten hyväksi käyttämiseen rikoksen tekemisessä sekä nöyryytysväkivaltaan.
Lakivaliokunta toteaa mietinnössään, että nuoriso- ja jengirikollisuuden torjunta edellyttää laaja-alaisia, oikea-aikaisia ja moniammatillisia toimenpiteitä eri sektoreilla. Valiokunta korostaakin myös muiden kuin rangaistusten kiristämiseen liittyvien toimenpiteiden ja niiden asianmukaisen resursoinnin merkitystä. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)
Luettavaa:


Hyvinkäällä on sen niminen koulu kuin ”Tapakoulu.”
Jos nyt ensin vaihtaisi sen nimen, niin uskon että tappamiset vähenisi.
Aamuposti:
Missä Hyvinkäällä uskaltaa liikkua? – Vuoden sisällä kolme puukotusta ja ampuminen
Helsingin Sanomat:
Itä-Uudenmaan käräjäoikeus on vanginnut kaksi Järvenpään ampumisesta epäiltyä, karussa ollutta miestä.
Toinen miehistä, vuonna 2002 syntynyt hyvinkääläismies,
Hyvinkäällä on se niminen koulu kuin ”Tapakoulu”
Eli lapsille toistetaan 9 vuoden ajan
Tapa
Tapa
Tapa
Tapa
Tapa
Ihan tarkka koulun nimi on ”Tapainlinnan koulu.”.
Katsokaas:
Tapa-In-Linnankoulu
In tarkoittaa sanakirjan mukaa ”on muodissa.”
Osa porukasta siellä murhailee ihmisiä.
Osa porukasta niin vekkuleita että osa tapoista ja murhista on jäänyt piiloon. Ovelia murhaajia.