Kansanedustaja Hjallis Harkimo (Liike Nyt) esittää hyvän suomalaisen varusmieskoulutus-osaamisen tarjoamista asevelvollisuutensa hukanneille maille.
(Kuvaan on käytetty Liike Nyt:n ja Puolustusvoimien aineistoa.)
–EU-tason huippukokouksissa aletaan vihdoin päästä juhlapuheista tekoihin. 800 miljardin euron panostus puolustukseen EU-tasolla alkaa olla oikealla tasolla. Tämä avaa hyviä näkymiä myös suomalaiselle puolustusteollisuudelle.
Myös Suomen yleinen asevelvollisuus ja siihen liittyvä varusmieskoulutus on potentiaalinen vientituote.
Meillä on paljon eläköityneitä, ammattitaitoisia kouluttajia, kasarmeja ja harjoitusalueita. Nyt pitäisi nopeasti koota 3-4 kuukauden koulutuspaketti, johon sisältyy myös johtajakoulutusta, sanoo Liike Nytin puheenjohtaja, kansanedustaja Harry Harkimo.
Harkimon mukaan monella Euroopan maalla on nyt kiire ja iso työ nostaa puolustuskykyään ja Suomella on pitkä historia varusmiesten koulutuksessa ja reservien rakentamisessa.
-Suomessa koulutetaan nyt noin 20000 naista ja miestä vuodessa, mutta saman verran voisimme helposti kouluttaa eurooppalaisia, koska ikäluokat ovat pienentyneet eivätkä kaikki ikäluokasta enää tule varusmiespalvelukseen. Samalla aika iso määrä nuoria suomalaisia saisi ulkomaisia kontakteja hyödynnettäväksi vaikka liike-elämässä myöhemmin, Harkimo sanoo.
-Suomen on oltava valmis nostamaan puolustusmenojen osuus 3-4 prosenttiin bkt:sta. Tämän hetken reilua kahta prosenttia kannattelee meneillään olevat hävittäjähankinnat, mutta uskottavan puolustuksen ja kokonaisturvallisuuden kannalta tarpeita on kautta linjan.
’EU-maat eivät ole saaneet mitään aikaan’
Sotaa Ukrainassa on käyty 11 vuotta, ja EU-maat eivät ole saaneet mitään aikaan. Ei kotimainen puolustusteollisuus käynnisty tai lisää tuotantoaan nappia painamalla. Sellainen vie vuosia. Sellainen vaatii monivuotisia suunnitelmia ja tilauskirjat täyteen. Ja vientimahdollisuuksia pitää löytää kuten nyt esimerkki varusmieskoulutuksesta. Tilaisuus on nyt ja se pitää hyödyntää, Harkimo päättää. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

