Kansanedustaja Ari Koponen (ps) tukee maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) esiin nostamaa ajatusta ilmastolain avaamisesta. Myös valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) on julkisuudessa kritisoinut ilmastolain tavoitteita.
Suomen ei pidä väkipakolla pilata omaa kilpailukykyään
Ilmastolain tavoitteisiin ei tulla pääsemään. Suomen ei pidä väkipakolla pilata omaa kilpailukykyä ja kansalaisten ostovoimaa ilmastotoimilla. Tähän ohjaa hallitusohjelmakin, muistuttaa Ari Koponen.
Koponen viittaa hallitusohjelman seuraaviin kirjauksiin:
- ”Ilmastotoimet toteutetaan taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja alueellisesti kestävällä ja oikeudenmukaisella tavalla.”
- ”Suomi vastaa päästöjen vähennystavoitteisiin ja etenee hiilineutraalisuustavoitteeseen ja hiilinegatiivisuuteen ilman, että arjen kustannukset nousevat tai kilpailukyky heikkenee.”
Koponen ehdottaa päästökaupasta irtautumista
Ari Koponen on tehnyt eduskunnassa aloitteen (TPA 1/2025 vp), jossa ehdotetaan maankäyttösektorin (LULUCF) päästökaupasta irtautumista. Aloite on tehty yhdessä perussuomalaisten kansanedustajien Teemu Keskisarjan ja Onni Rostilan kanssa.
Myös ministeri Essayah nosti Maaseudun tulevaisuuden (MT) kirjoituksessaan maankäyttösektorin päästökaupan ongelmat. ”Lulucf-laskennassa taas jokainen maa käyttää omia mallejaan ja mittaustapoja. Minkäänlaista yhteismitallisuutta ei ole”, ministeri kirjoittaa.
Ilmastopolitiikassa pitää unohtaa vihervasemmiston luomat uhkakuvat palavasta maailmasta ja keskittyä aidosti vaikuttaviin toimiin. Ilmastotoimilla Suomen alas ajaminen ei pelasta ilmastoa, Koponen kiteyttää. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)


Hiilipäästöt eivät vaikuta ilmaston lämpötilaan juuri mitään. Varmuudella ei tiedetä kohottaako vai alentaako päästöt lämpötilaa, kun sitä ei voi havaita millään mittarilla. Lämpötila riipuu maapallon energiasta eikä siitä edes puhuta, kun ei ole tietoa lisääntyykö vai väheneekö lämpöenergian määrä.
Veikkaan että lämpötila kasvaa edelleen hiukan, koska rakentaminen ja metsien hävittäminen lisää maapallon absorbtio kykyä auringon säteilylle, joka johtaa vähäiseen lämpöenergia lisääntymiseen. Siitä ei kuitenkaan seuraa mitään vaaraa, se on niin vähäistä. Arvio on 1,2 astetta reilussa sadassa vuodessa.
”Ari Koponen: Ilmastolain tavoitteisiin ei tulla pääsemään.” Vai niin! Kyllä nyt joitain arvovaltaisia setiä potuttaa raskaasti, kun Systeeminen Muutos ottaa takapakkia…ja hyvä niin!
Syyttäkööt sedät itseään ja kätyreitään, kun eivät hoksanneet nopeuttaa näitä EU:n (WEF) rahastuspuuhia. Olisivat nopeuttaneet rahojen siirtoa parempiin taskuihin, esim. vaatimalla kansalaisia maksamaan Davosin luolaston kelmien hallitsemien keräilytilien kautta suoraan ko. herroille, ilman mitään välikäsiä, eikä tietenkään minkään säälittävän rahojen pyörittelykoneiston, eli byrokratian hitaiden mutkien kautta, ikään kuin taikinaa vääntäen – eihän sellaisesta tule lasta eikä jaskaa.
Ehkä kuitenkin ihan hyvä näin, ei se luonto kuitenkaan mistään näin typerän läpinäkyvästä kusetusoperaatiosta olisi mitään pölvästi-juoksupoikia kiittänyt.
Ps. Pistäkää sedät lapaset asialle ja tehkää myöhemmin hommat itse perästä!🤣