Hallitus esittää rikoslakiin muutoksia, jotka tulevat koventamaan rangaistuksia etenkin katujengirikollisuuden saralla.
(Kuvalähde: Eduskunta.)
Uudistusten myötä rikoksen tekeminen osana rikollisjoukkoa, sekä niin sanottu nöyryytysväkivalta lisätään rangaistuksen koventamisperusteiksi. Lisäksi alle 15-vuotiaan käyttäminen rikoksen tekemisessä säädettäisiin erilliseksi rikokseksi. Uudistusten tavoitteena on lisätä rikosoikeudellista pelotetta ja estää uusien rikosten syntyä.
-Hallituksen kiristyesitykset katujengien rikoksiin tulevat enemmän kuin tarpeeseen. Viime vuosina on nähty paljon sosiaalisessa mediassa leviävää materiaalia, kun uhrien pahoinpitelystä levitetään videoita. Tällaiset nöyryyttävät ja barbaariset tavat kuuluukin olla kovemmin rangaistavia. Toivon, että näillä saataisiin aikaan pelotevaikutusta, mutta myös oikeutta uhreille, toteaa kansanedustaja Miko Bergbom.
Ruotsissa katujengirikollisuus pääsi ryöstäytymään hallitsemattomaksi
Suomen ei pidä toistaa Ruotsin virheitä, joiden seurauksena katujengirikollisuus pääsi ryöstäytymään hallitsemattomaksi ilmiöksi, aiheuttaen vakavaa väkivaltaa ja turvattomuutta koko yhteiskunnassa.
Bergbom haluaa puhua erityisesti nuorille, jotka saattavat ihannoida niin sanottua katujengikulttuuria. Katujengit ja niihin liittyvä rikollisuus ovat kasvava ilmiö, joka näkyy yhä enemmän myös sosiaalisessa mediassa. Somessa leviävillä videoilla romantisoidaan väkivaltaa, rikoksia ja jengielämää, vaikka todellisuus on usein karua ja päättyy harvoin hyvin.
-Olen viime vuosina nähnyt erityisesti TikTokissa ilmiötä, jossa niin sanottua ”roadman” elämää ihannoidaan ja arvostetaan. Toivoisin, että nuoret pysähtyisivät ja miettisivät aidosti, minkälaista elämää rikosten, huumeiden ja väkivallan keskellä eläminen on.
-Se ei ole, kuten nuoret sanovat ’leffaa bro’, vaan raakaa elämän varjopuolta, jossa tarina harvoin päättyy onnellisesti. Opiskelkaa, etsikää töitä tai ryhtykää yrittäjäksi. Katujengiin kuuluminen ei ole mikään hieno tai arvostettava asia kenenkään mielestä, Bergbom tylyttää.