Euroopan neuvoston (EN) parlamentaarisen yleiskokouksen istuntoon Strasbourgissa 27.–31.1. osallistuvat suomalaisedustajat ovat pettyneitä Georgian unelma -puolueen ilmoitukseen jättäytyä pois yleiskokouksen toiminnasta.

Yleiskokous edellytti Georgialta useita toimenpiteitä demokraattisten prosessien vahvistamiseksi

Ilmoitus tuli yleiskokouksen päätettyä täysistunnossaan keskiviikkona 29.1. hyväksyä Georgian EN-valtuuskunnan valtakirjat ehdollisesti. Yleiskokous edellytti Georgialta useita toimenpiteitä demokraattisten prosessien vahvistamiseksi, jotta sen valtuuskunta saisi toimia täysimääräisesti yleiskokouksessa.

Jäsenmaiden jäsenyysvelvoitteiden noudattamista valvovan komitean jäsenet Miapetra Kumpula-Natri (sd.) ja Petri Honkonen (kesk.) arvioivat, että ”päätöksellään siirtää Georgian valtakirjojen käsittely tiukoilla vaatimuksilla höystettynä oli oikeanlainen viesti, johon Georgian demokraattinen oppositio voisi tukeutua.” Georgian hallituspuolueen päätös on siksi pettymys.

Päätöslauselmaluonnos jakoi yleiskokouksen jäseniä. Joidenkin mielestä tärkeintä olisi mahdollistaa vuoropuhelun jatkuminen Georgian kanssa ja siten vaikuttaa myönteiseen kehitykseen. Toisten mielestä valtakirjojen hyväksyminen legitimoisi Georgian valtapuoluetta ja sen myötä maan kehityssuuntaa.

Valtuuskunnan varapuheenjohtaja Saara-Sofia Sirén (kok.) huomauttaa, että Georgiassa hyväksytty ns. agenttilaki, ylimitoitettu voimankäyttö ja hyökkäykset kansalaisyhteiskuntaa vastaan eivät vastaa Euroopan neuvoston normeja.

”Euroopan neuvosto käyttää niitä vaikuttamisen mahdollisuuksia, joita sillä on. Päätöksellä haluttiin kannustaa Georgiaa toteuttamaan tarvittavia edistysaskeleita”, Sirén sanoo.

EN huolestunut Georgian demokratiakehityksestä

Yleiskokous on huolestuneena seurannut Georgian demokratiakehitystä. Hyvällä raiteella ollut yhteiskuntakehitys sekä tavoite pyrkiä Euroopan unionin jäsenmaaksi teki viime vuonna yllättävän U-käännöksen, kun Georgia hyväksyi kiistellyn ulkomaalaisia agentteja koskevan lain. Lokakuussa pidetyt parlamenttivaalit arvioitiin kriittisesti sekä Euroopan neuvostossa että Etyjissä. Protestina hallituksen toimintaan oppositio boikotoi parlamenttia.

Georgian parlamenttivaalien tarkkailuun osallistunut Anna-Kristiina Mikkonen (sd.) totesi, että georgialaisten enemmistö tuntuu tukevan georgialaista unelmaa eurooppalaisesta suunnasta, eristäytymisen ja taantumuksen sijaan.

”Maan nykykehitys näyttää painajaiselta unelmien sijaan”, toteaa Mikkonen.

Mira Niemisen (ps.) mukaan Georgiaa tulee tukea ja kansalaisia auttaa löytämään uudelleen tie ja mahdollisuudet demokratiaan. Väkivaltaa, painostusta ja vaientamista ei tule hyväksyä, Nieminen toteaa.

Tuula Haatainen (sd.) korostaa, että Euroopan neuvoston päätös oli vahva viesti Georgialle demokratian turvaamiseksi. Valitettavasti Georgia ei tarttunut siihen, Haatainen pahoittelee.

One thought on “Euroopan neuvoston yleiskokous Georgialle: Demokratian tila vaatii välittömiä korjausliikkeitä”
  1. ”Euroopan neuvoston yleiskokous Georgialle: Demokratian tila vaatii välittömiä korjausliikkeitä.”

    Niinkö? Jos tilanne on kerran näinkin huolestuttava Euroopan neuvoston yleiskokouksen mielestä, niin miksi ”Euroopan neuvoston yleiskokous” sitten puolustelee demokratiaansa sallimalla ns. demokratiansa kaikkein pahimpien vihollisten suvereenin toiminnan juuri siellä EU:n sisällä?

    Miksi Georgia kiinnostaa, kun Venäjän ja Kiinan, sekä heidän yms. kaverit jo sieltä EU:n sisäpiiristä käsin pystyvät tuhoamqaan koko demokratian EU;ssa, ehkä jopa ennen Georgian orastavaa demokratiaa? Vai kuuluuko Euroopan neuvoston yleiskokouksen mielestä tälläisen vihamielisen toiminnan salliminen jotenkin demokratian pyhiin peruspilareihin EU:ssa, joita ilman koko EU-demokratia tuhoutuisi???

    Tälläinen lässytys ei kyllä kuulosta minusta kauhean rakentavalta ja loogiselta poliittiselta päättelyltä, vaan suorastaan mielisairaalloiselta löysämielisyydeltä, hulluudelta!

    Ps. Ai niin, meinasi melkein unohtua, kun tähän soppaan sekoitetaan vielä sekaan Venäjän ja sen kavereiden orkestroima väkivaltainen, murhanhimoinen -ja hallitsematon maahanmuutto, ynnä Venäjän orkestroima (OUTO) äärioikeisto (jonka äärioikeiston ikiaikainen vihollinen oli ENNEN AIKAAN juuri Venäjä itse) – niin mikä voisikaan enään mennä pieleen näillä noudatetuilla hyvistelevän ylevillä poliittisilla parametreillä?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *