Leijonan luolan vetäjä kanadalainen suursijoittaja Kevin O’Leary Danieala Cambone Show’ssa pääministeri Justin Trudeaun eroilmoituksen jälkeen kertoi käsityksenä Trudeausta. Tuomio oli enemmän kuin armoton.
Justin Trudeau onnistui vuodesta 2015 Maailman Talousfoorumin järjettömällä ”vastuullisella” polykriisipolitiikalla (taistelu ilmastonmuutosta, luontokatoa ja saastumista vastaan) tuhoamaan Kanadan täydellisesti kaikilla talousmittareilla mitaten. Kevin O’Leary totesi Trudeaun häpäisseen isänsä nimen ikuisesti.
Asiaan kuuluu tietenkin myös se, että Justin Trudeau ajoi DEI-asiaa, ja oli nyt loppuvaiheessa säätämässä äärimmäisiä vihapuhelakeja, joka olisi tehnyt kaikista rikollisia, jos ilmaisisivat vähänkään itseään niin somessa, että sinut voidaan tulkita homo-, trans- tai islamofoobiksi, rasistiksi tai äärioikeistolaiseksi.
Kanadan merkittävä Maailman Luonnonsäätiön (WWF) vaikuttaja Gerald Butts johti tuhoa Trudeaun ensimmäisenä neuvonantajana
Kanadan tuhonnan keskiössä on ollut O’Learyn mukaan Justin Trudeaun opiskelukaveri Gerald Butts. Hän piti huolen siitä, että energia-, kaivos-, teollisuus-, metsätalous-, puunjalostus-, harvinaiset metallit hankkeet eivät enää saaneet ympäristölupia, ja näin mm. ulkomaiset investoinnit tyrehtyivät. Trudeau päätti myös lopettaa 10 miljardin/vuosi kalastusteollisuuden. Butts toimi Justin Trudeaun pääneuvonantajana. Butts on ollut myös Maailman Luonnonsäätiön (WWF) Kanadan toimitusjohtaja, jossa hän vastasi kansainvälisestä yhteistyöstä ja globaaleista hankkeista monikansallisten yritysten toimitusketjujen hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Hän myös neuvoi Justin Trudeauta säätämään talouden lopullisesti tuhonneet hiiliveron.
Avoimet rajat täydensivät tuhon
WEF:n ajama Avoimien rajojen politiikka on tuonut Kanadaan lyhyessä ajassa 10 miljoonaa ihmistä, mikä on aiheuttanut asuntokriisin. Nuoret ihmiset eivät voi perustaa perheitä, koska heillä ei ole varaa asumiseen. Ihmisillä ei ole varaa päivittäistavaroihin, lämmitykseen tai liikennepolttoaineisiin.
Valtamedia varmisti Kanadan tuhon
Asiaan kuuluu tietenkin se, että valtamedia – erityisesti Kanadan yleisradio CBC – on pitänyt huolen, että Trudeau on kyennyt tuhoamaan Kanadan.
Leijonan luolan Kevin O’Leary aikoo pitää huolen siitä, että syylliset nostetaan tikunnokkaan
Kevin O’Leary aikoo tehdä luentosarjan Tapaus Kanadan Harvardiin, jossa hän lupaa pitää huolen siitä, että Kanadan tuhonnasta vastanneet henkilöt (erityisesti Trudeau, Butts ja Chrystia Freeland) saavat julkisuudessa ansaitun tuomion. Chrystia Freeland on ollut O’Learyn mukaan epäpätevin valtiovarainministeri, joka Kanadalla koskaan on ollut. Chrystia Freeland on Maailman Talousfoorumin hallituksen jäsen. O’Leary vannoo tuhoavansa Gerald Buttsin maineen.
Tuho EU:ssa jo alkanut, mutta EU:n Vihreä siirtymä 4-5 vuotta Kanadaa jäljessä
Kuten olen aiemmissa blogeissa kertonut Euroopan unionin lakia säätävät elimet (neuvosto ja parlamentti) ovat säätäneet WEF-komission esityksistä Maailman Talousfoorumin Vihreän siirtymän lait sekä lait siirtymisestä uuteen ”vastuulliseen” talousjärjestelmään eli ESG-kapitalismiin 4-5 vuotta myöhemmin kuin Kanada (=Suuri nollaus). Talouden ja kulttuurin tuho on jo alkanut näkyä EU:ssa ostovoiman heikkenemisenä ja taloudellisena näköalattomuutena sekä yhteiskunnallisen ilmapiirin myrkyttymisenä Venäjän sanktioiden edelleen kuristaessa – ei Venäjää – vaan Eurooppaa itseään.
Kanadan tuleva pääministeri: ”Kukaan ministereistäni ei mene Davosin kokoukseen”
Tuleva pääministeri Pierre Poilievre on jo vuonna 2023 ilmoittanut, että yksikään hänen ministereistään ei tule osallistumaan Maailman Talousfoorumin Davosin kokouksiin.
Lopuksi Danieala Cambone kysyy O’Learyltä, meneekö hän tänä vuonna Davosiin. Siihen O’Leary: ”Tänä vuonna Davosin kokous on Mar a Lagossa” eli Trumpin Floridassa sijaitsevassa kartanossa ja että ”hän menee sinne”.
Mikko Paunio
Viitteet: