Taas on huudettu ja meluttu kirjastossa, ja häiritty yhä kirjoista kiinnostuneiden (=sivistyneiden) ihmisten rauhaa. -Eikä nää pölvästit ikinä opi?
(Kuvaan on käytetty mm. The Blade:n -henkilö- ja Iltalehden aineistoa.)
Sori, en tarkoittanut ”natseja” vaan heistä tekosyynsä kanssaihmisten häiritsemiseen ottavia omaa hyvistelyään esiinnostavia tekopyhimyksiä. Odotan pääkirjoittajien ja kolumnistien lähi päivinä ojentavan em. meluisaa joukkoa ihmisten tavoille, joten keskityn ilmiön metodologiseen tarkasteluun.
Eihän se auta, että toistaa typeryksille että he ovat typeriä: -Eihän tähän tilanteen edes päädytä, jos heillä on kykyä vastaanottaa kritiikkiä? ”Anti”fasistit (”-hakasten paikka ei ole painovirhe) nolasivat taas itsensä menemällä sinne, minne heidän -todellinen tai kuviteltu- vastapuolensa heidät kutsui. Säälittävää. -Ettekö te parempaan pysty?
Politiikka on taitolaji, -ei voimalaji jossa pärjää muskeleilla, eikä äänen voimakkuus takaa sanoman (onko sitä?) perille menemistä. Minäpä kerro:
’Olette petettyjen porukassa”
-Ja samat sanat ”natsi”larppaajille. Teitä molempia hyödyllisten idioottien ryhmiä käytetään johonkin. Rautalangasta:
- Ääriryhmiä -molemmilla laidoilla- ei käytetä jonkin (rehellisen) poliittisen tavoitteen saavuttamiseen, vaan (seuraavan luet tarkkaan!) epävakauden lisäämiseen kohdemaassa. -Kumpikin härö-osasto käy yhtälailla: ”Kommarit” ja ”natsit”. (-Nehän olikin molemmat paikalla Oodissa!)
- Ääriryhmillä (ihan kummalla vaan, ja toisinaan molemmilla) teetetään jotain, mikä horjuttaa yleisön luottamukseen hallituksen kykyyn ylläpitää julkista rauhaa, -ja sitä kautta luottamusta hallituksen toimintakykyyn. -Tämä tukee myöhemmin nähtävää poliittista horjutusoperaatiota.
- Siinä tarkoituksessa poliittisten hämärätoimijoiden -vai sanonko että hybridi...?- läsnäolo poliittisen kentän laidoilla on rakenneltu jo hyvissä ajoin ennen käyttöä.
- Kun joku ei tykkää hallituksesta, tai joku (ulkomainen) taho haluaa horjuttaa ko. valtiota, -silloin äärihörhöt laitetaan liikkeelle, käsketään kaduille, -nyttemmin myös kirjastoihin.
Ymmärsittekö? –Ti snaitte? Hörhöilynne liittyy johonkin, mitä ei teille kerrota.
Haemme ’kouluesimerkin’ vuodelta 2005, amerikkalaisesta Toledo-nimisestä pikkukaupungista.
Mitä tapahtui Toledossa, Ohion osavaltiossa, 15. lokakuuta 2005
Jengirikollisuus on ongelma, sielläkin missä sitä ei myönnetä olevan -ja varsin siellä (=ammattitaidottomat poliisipomot). Rauhallinen ohiolainen pikkukaupunki oli joutunut saman ongelman kohteeksi, kuin tänään monet suomalaisetkin paikkakunnat: Ns. värillinen nuoriso alkoi näkyä katukuvassa, ja samanaikaisesti kaikenlainen pikku-ilkivalta ja ennen niin harvinaiset törkeimmätkin rikokset alkoivat yleistyä.
Asukkaat alkoivat kypsyä tilanteeseen, mutta kunnallisilta tahoilta ei löytynyt heille vastausta eikä huolien kuuntelijaa. Niinpä -median nimeltään mainitsema- toledolais-seniori kypsyi niin perusteellisesti, että päätti kutsua natsit paikalle: -Kaikkiallahan toitotetaan, että natsit ovat ne pahimmat rasistit, -ja ”mustuen huligaanien” suurimmat vihaajat.
Papparainen löysi netistä ’Kansallissosialistisen puolueen’, sodan nähneen ikäluokan ihmisenä hän tiesi, että siinähän ne natsit ovat. -Ei tartte kauempaa etsiä!
Natsipuoleen ’pirunpesässä’ -vai olik se ’kotkanpesä’?- vastasi puhelimeen eräs Bill White (kuvassa, natsi-kamppeet päällään). -Painakaa nimi mieleen! Bill ei ole mikään tyhjänpuhuja, -myöhemmin hän on pongattu mm. erään Pravda-nimisen lehden Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja. (-Mikä ei liity mihinkään, eihän?)
Bill laittoi tuulemaan: Sovittiin päivämäärä, jolloin natsipuolue tulee ’tukemaan toledolaisia jengirikollisuutta vastaan’. Papparainen oli innoissaan, mutta hänen lapsenlapsensa eivät. -Sen huomaa mm. kuvissa, jossa Bill ja hänen adjutanttinsa, gauleiterinsä ja oberunterführerinsä ovat koko koppalakkisessa komeudessaan papparaisen talon kuistilla suunnittelemassa sturm-iskua. -Juniorien ilmeet! -niitä ei voi kuvailla.
Bill ei ollut mikään tusinanatsi, aivan muuta. -Sen huomaamme jatkossa. Suurmielenosoitus jengiväkivaltaa vastaan oli siis ilmoitettu tapahtumaan 15.10. 2005, mihin kaupunginjohto ja poliisipäällikkö joutuivat reagoimaan. Poliisipomo olikin ilmoitetulla torilla jo odottamassa ’valtakunnanjohtaja” Whitea: ’Turvallisuusuhka on olemassa’, kertoi paikallinen pääkyttä natsipomolle.
Siitä on kuviakin: White ja poliisi seisoskelevat kädet puuskassa, ja vakavailmeisinä, -ja media seuraa tarkkana kuin porkkana. Poliisin komentaja kertoo, että kaupunkiin on saapunut vastamielenosoittajia -jopa New Yorkista asti- ja tilanne on hyvin riskaabeli. Pienen (harkitun) hetken otsanahkaansa kurtisteluaan White viittoilee paikalla olevat toimittajat ja uutiskuvaajat lähemmäs, ja antaa lausunnon:
”Arvoisat median edustajat, olen Bill White ja edustan …(diipadaapaa). olen täällä rikollisuudesta huolestuneiden kaupunkilaisten kutsusta (totta), auttamassa heitä. Kuultuani poliisikomentaja …:n tilannearvion, ja hänen pyyntönsä, olen päättänyt (diipadaapaa-)puolueeni puolesta, että kunnioitan paikallisen järjestysvallan tilannearviota, ja suostun minulle tehtyyn ehdotukseen peruuttaa tilaisuutemme….”
-Aivan timangi veto! Vastamielen-osoittajien määrä kerrotaan olleen nelinumeroinen (vaikka jossain puhutaan vain 5-600:sta). Toisen version mukaan poliisi saattoi Billin porukan -n.20 henkilöä- paikallisen tatuointiyrityksen luokse, toisen version mukaan ulos Toledosta, eräälle valtatien varrella olevalle motellille, jossa oli baari -televisiolla- ja josta sai Budweiseriä hanasta. -Nimittäin TV-uutisissa oli sinä iltapäivänä paljon kiinnostavaa, -ja lähetys tuli Toledosta.
Itärannikon Antifa- ja BLM-mieliset olivat kutsuneet Toledoon ’värillistä’ nuorisoa ja heidän oletetulla syrjinnällään omat sekoilunsa (=paikkojen rikkomiset ja muun ’aktivismin’) oikeuttavaa äärivasemmisto-väkeä, -ja luvattu oli tappelua ja muuta kivaa.
Raivostuneena ’natsien’ oharista suvaitsevaiset ym. tofunsyöjät hyökkäsivät kaiken sen kimppuun, mitä voi ryöstää ja rikkoa.
Toledon poliisi joutui määräämään poikkeustilan kaupunkiin koko viikoksi. rakennuksia poltettiin ainakin yksi, huoltoasema ryöstettiin, kadut olivat turvattomia ja kaupunkilaiset värjöttivät peloissaan kotonaan, vilkuillen verhojen raosta, tuleeko ohi marssivat ”anti”fasistit omaan pihaan, vaiko menevät ohitse.
Ne toledolaiset, jotka olivat suvaitsevaisuuttaan tihkuen kiistäneet jengiväkivallan olemassaolon, olivat jonkin aikaa hiljaa mielipiteestään. Seuraava kysymys onkin:
Kumpi voitti?
”Anti”fasistit saivat Toledossa ”estettyä natsikokouksen”. Bill Whiten joukkue sai todistettua, että jengiväkivalta on todellinen ongelma. -En ole erotuomari, joten päätös on teidän.
Niin miksi nämä paljonpuhutut ’kirjastovälikohtaukset’ menevät täydestä? Miksi ne otetaan ihan oikeina uutisina? -Ja miksi kukaan suostuu osallistumaan moiseen pelleilyyn?
Toinen kysymys on, missä on ’Sinimustien’ osaaminen? -He olivat helposti voineet ”tehdä BillWhitet” vastustajilleen, ja jättää nämä yksin häiritsemään kirjaston rauhaa, nolaamaan itsensä täydellisesti. -Mutta tähän vaaditaan älliä. -Tarjositte vain ”vastapuolellenne” tilaisuuden päteä, ja koota joukkojaan. Olitte petettyjen porukassa.
Heidän opponentteillaan on myös syytä itsetutkiskeluun: Tätäkään spektaakkelia ei olisi tapahtunut, jos olisitte käyttäneet harkintaa. Mitään muuta ette edistäneet kuin suomalaisten kahtiajakoa.
Kirjastovälikohtaus meni -jo kolmatta(?) kertaa ’käsikirjan mukaan’, mutta se kässäri ei ollut teidän. -Sanon vain, että opetelkaa tunnistamaan hybridi-jutut. Tekin olitte petettyjen porukassa.
Auf Widersehen!
Luettavaa:
- Iltalehti 06.01. 2024: Poikkeuksellinen tilanne keskustakirjasto Oodissa; Kirjastossa oli runsaasti ihmisiä osoittamassa mieltä sinimustan liikkeen lukupiiriä vastaan.,
- NBC News 15.10. 2005,
- The Blade (Toledo) 16.10. 2005,
- Wikipedia: Toledon mellakka 2005,