SDP:n kansanedustaja Paula Werning peräsi tänään eduskunnan kyselytunnilla hoitotakuuseen tulossa olevia muutoksia, jotka pidentävät nykyistä aikataulua kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen.

(Kuva: eduskunta 14.11. 2024,)

Sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso vastasi edustaja Paula Werningille ja muille hoitotakuuajan pidentymisestä huolestuneille, että itse hoidolle ei tule potilaitten kohdalla ongelmia.

Ministeri Sanni Grahn-Laasonen painotti, että sekä suun terveydenhoidon ja gynegologian palveluita parannetaan.

Keskustan ryhmäjohtaja sanoi, että hallitus ei tee mitään. Ministeri Juuso luetteli pitkän listan asioista jotka ovat valmistelussa mm. uusi lastensuojelulaki.

Tämänkertainen kyselytunti oli -valitettavasti- vanhan toistoa, eli hoitotakuun ympärillä puheiden tasolla pyörimistä. Oikeastaan uutta ei kuultu opposition kysymyksissä, eikä myöskään hallituksen vastauksissa.

Päivystykseen pääsee aina

Tämän myönsi myös lääkärismies ja entinen HUSin toimitusjohtaja demarien Aki Linden, joka sanoi mm. että ”Jos joku lyö kirveellä jalkaan niin hän pääsee heti hoitoon”. Kysymys on hänen mielestään pitkittyneistä vaivoista ja siitä, että niiden suhteen menee liian kauan aikaa, kun hoitotakuu on kolme kuukautta.

Toisaalta kolmen kuukauden hoitotakuu on perälauta, ei pakkopaita, eli voi hyvinkin päästä hoitoon ei-kiireellisissäkin tapauksissa jopa päivissä parissa. Näin esimerkiksi Varsinais-Suomalaisessa Rengossa.

Vihreitä harmittaa, kun lapsia on entistä vähemmän lastensuojelussa

Mitä ilmeisimmin se johtuu siitä, että puolueen puheenjohtaja on entinen lastensuojelun työntekijä. Ja kaipa on niin, että kolleegoilta ovat työt vähenemässä, kun lasten huostaanottoa ei enää priorisoida niin kuin tehtiin Sanna Marinin hallituksen aikana, ja jo paljon aikaisemminkin.

Lastensuojelun ”normit täyteen” kuin Stalinin ajalla

Esimerkiksi minulle kertoi kaksi Espoon lastensuojelun työntekijää, että heille annettiin määräykset toimittaa tietty määrä lapsia huostaan otettavaksi, -että osoitetaan olevamme ”tehokkaita”. Siis ”normit täyteen” kuin Stalinin ajan Neuvostoliitossa 30-luvulla.

Tamperelainen virkamies terveydenhoito puolelta taas kertoi, kuinka hänen työpaikkaansa uhattiin, kun hän puuttui mielestään aiheettomiin huostaanottoihin.

Jos emme eläkään enää ”huutolaisaikaa”, niin ei kaukaa käy: Nimittäin kunnat maksavat sijaisperheille jopa 10 000 euroa kuukaudessa parista lapsesta. Joo, ei varsinaista huutolaisaikaa, vaiko sittenkin.

Lapsia pidetään häkkisängyissä …

Luku sinänsä on, kun tuon tuostakin tulee uutisia joissa kerrotaan lapsia pidettävän häkkisängyissä ja ainakin viedään johonkin retkelle tai ”kauppakeskukseen tutustumaan”, kun ”yllätystarkastus” hoitolaitokseen tulee.

Mikä yllätys se sellainen on, jonka joku on kunnasta vasikoi ko. laitoksen johtajalle. Ja lapset lapaset kyyditään pois jotteivat he joutuisi vastaamaan laitoksen johdolle kiusallisiin kysymyksiin.

Lisää lapsia Mologin kitaan

Päin vastoin ongelma ei ole se, että lastensuojelu saa lisää lapsia Mologin kitaansa niin kuin Virta vaatii, vaan se miten lapset saadaan kiskottua sieltä pois, ja ylipäätään joutumasta lastensuojelun nurjan puolen kaltoin kohtelemaksi.

Niin, kukaan ei myöskään kiellä, etteikö huostaanottoja joskus tarvittaisi, mutta tuo alue yhteiskunnassa on vieläkin aivan liian löysän valvonnan alainen, jos asianmukaisessa kontrollissa ollenkaan.

Loppuhuomio: On outoa, että kaikki muut kuin Vihreiden edustajat tervehtivät puhemies Jussi Halla-ahoa istuntosalista poistuessaan. Mene tiedä oisko oikein ryhmäpäätös osoittaa vasten- ja ylimielisyyttä persu-puhemiestä kohtaan, jos noin niin todella mautonta ja huonoa käytöstä.

Seppo Huhta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *