Eduskunta hyväksyi välineellistettyä maahantuloa torjuvan rajalain kiireellisenä äänin 167-31. Tulos oli tiukkaakin tiukempi, koska olisi vaatinut vain 3 ääntä vastaan, että laki olisi kaatunut. Kansanedustaja Ari Koponen (ps.) syyttää vihervasemmistoa kansallisella turvallisuudella leikkimisestä.
– Ihmisoikeuksien nojalla pitäisi siis luovuttaa päätäntävalta rajojemme koskemattomuudesta roistovaltio Venäjälle, Ari Koponen hämmästelee.
”Vaihtoehtoiset ratkaisut olisivat tarkoittaneet ihmismassojen hallintaa Suomen rajojen sisäpuolella”
Koponen huomauttaa, että rajalaki on ainoa tapa torjua välineellistettyä maahantuloa. Vaihtoehtoiset ratkaisut olisivat tarkoittaneet ihmismassojen hallintaa Suomen rajojen sisäpuolella. Tämä on nimenomaisesti se kansallisen turvallisuuden uhka, jota Koposen mukaan pitää oikeusvaltio Suomen pystyä torjumaan.
– Suomen eduskunnassa suomalaisia edustavien kansanedustajien tärkein tehtävä on laittaa suomalaisten turvallisuus kaiken edelle. Venäjä voi lähettää ties mitä terroristeja tai tiedustelupalvelun agentteja ”turvapaikanhakijoina” rajojemme yli, Koponen sanoo.
Vihreiden ratkaisua ja puheita oikeusvaltion romahduttamisesta Koponen pitää ylimitoitettuna pelotteluna ja vaarallisena kansalliselle turvallisuudelle. Erityisen hämmentynyt Koponen on, että presidentinvaalien aikaan rajoja kiinni vaatinut Pekka Haavisto (vihr.) äänesti rajalakia vastaa. – Ilmeisesti puheet vaalien alla olikin äänestäjien sumutusta, Koponen kommentoi.
– Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virran pelottelut oikeusvaltion vaarantumisesta on suorastaan vaarallisia. Lausunnot ovat syöttö suoraan Venäjän propagandakoneiston lapaan, Koponen jyrähtää.
”Joidenkin mielestä ihmisoikeuksien nojalla voidaan hyväksyä Venäjän hybridisodankäynti”
SDP toimi ratkaisijana, että laki meni läpi. Koposen mukaan kuuden kansanedustajan irtiotto osoittaa, että joidenkin demareiden mielestä ihmisoikeuksien nojalla voidaan hyväksyä Venäjän hybridisodankäynti. Kiitosta Koponen kuitenkin antaa perustuslakivaliokunnan entiselle puheenjohtajalle Johanna Ojala-Niemelälle (sdp.) viisaista kommenteista rajalain käsittelyn aikana.
– On helppo yhtyä Ojala-Niemelän kantaan siitä, että mikäli turvallisuudesta ei huolita, ei ole myöskään muita oikeushyveitä, joita suojella, Koponen sanoo.