Hallitus reagoi massatyöttömyyteen rankaisemalla irtisanottuja ja lomautettuja, arvostelee Vasemmiston Li Andersson.

(Arkistokuva.)

Hallituksen esitys leikkaa työttömiltä noin 300 euroa kuukaudessa jo 40 työttömyyspäivän jälkeen

Vasemmistoliiton puheenjohtaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Li Andersson on vihainen: Hän on tänään jättänyt vastalauseen ansiosidonnaisen työttömyysturvan porrastamista koskevaan mietintöön. Vasemmisto ja SDP vastustavat hallituksen esitystä, joka leikkaa työttömiltä keskimäärin noin 300 euroa kuukaudessa jo 40 työttömyyspäivän jälkeen.  Andersson tänään:

– Hallitus on sotkenut työmarkkinat ja ajanut etenkin rakennusalan vapaapudotukseen. Koko ajan kasvavaan massatyöttömyyteen vastataan romuttamalla ansioturva, ja rankaisemalla irtisanotuksi ja lomautetuksi joutuvia työntekijöitä. Luvatusta 100 000 työpaikasta ei ole tietoakaan vaan työttömyys on pelkästään kuluvan vuoden aikana kasvanut kymmenillä tuhansilla.

Monilla pienipalkkaisilla ansiopäiväraha olisi jo kahden kuukauden työttömyyden jälkeen peruspäivärahan tasoinen eli noin 800 euroa, todetaan Vasemmiston ja SDP:n vastalauseessa Asiantuntijakuulemisissa on arvioitu, että porrastusmalli veisi pohjan koko ansioturvajärjestelmältä jättäen matalapalkkaiset työntekijät ilman yhdenvertaista mahdollisuutta ansioturvaan.

”Me lähdimme siitä, että ansioturvaa ei lyhennetä…”

Hallitusneuvotteluissa sosiaaliturvaleikkauksista neuvotellut perussuomalaisten Matti Putkonen puolestaan totesi (17.6.2023): ”Me lähdimme siitä, että sitä [ansioturvaa] ei lyhennetä ja porrastaminen olisi mahdollisimman kevyt, niin kuin se tulikin. Sillä tavalla saavutettiin se, mitä haluttiin.”

– Jälleen kerran perussuomalaisten puheet olivat palturia, sanoo Andersson käyttäen lievää ilmaisua. Valittu porrastusmalli on merkittävästi jyrkempi kuin muissa pohjoismaissa, ja käytännössä se leikkaa monilta koko ansioturvan pois jo parin kuukauden työttömyyden jälkeen. Jatkossa Suomen työttömyysturvan taso on entistä kauempana muiden pohjoismaiden tasosta.

”Jatkossa Suomen työttömyysturvan taso on entistä kauempana pohjoismaiden tasosta

Ruotsissa ansioturvan korvausaste laskee 200 työttömyyspäivän jälkeen 80 prosentista 70 prosenttiin. Suomessa korvausaste on (Petteri) Orpon hallituksen leikkausten myötä jatkossa enää 46-55 prosenttia. Andersson muistuttaa, että monet rekrytointiprosessit kestävät kauemmin kuin kaksi kuukautta, ja siksikin valittu malli on kohtuuton.

Työttömien kurittaminen ei luo työpaikkoja

– Työttömien ajaminen taloudelliseen ahdinkoon ja toimeentulotuen varaan ei luo Suomeen yhtäkään uutta työpaikkaa. Hallitukselta puuttuu kokonaan näkemys siitä, miten työmarkkinat saataisiin vakautettua, ja kuinka työllistymisen todellisiin esteisiin eli osaamisen ja työkyvyn puutteisiin vastataan, Andersson sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *