Malesiassa on valtauskontona Islam, ja laittomiin maahantulijoihin suhtaudutaan laittomina maahantulijoina. Vastaanottokeskuksista ei saa poistua, ja jos onnistuu karkaamaan, on perässä poliisit ja sotilaat.
(Kuvassa maahanmuuttoviraston johtaja, kenraali Datuk Ruslin Jusoh.)
Eilen torstaina pääsi 131 maahanmuuttajaa karkuun, ja Malesia on vastannut tilanteeseen kaikin oikeusvaltiolle sopivin keinoin.
”Maahanmuuttovirasto on useiden muiden virastojen avustuksella toteuttanut aktiivisesti operaatioita 130:n karkurin vangitsemiseksi takaisin niistä 131 vangista, jotka pakenivat eilen illalla kello 9.50”, kertoo lehdelle maahanmuuttoviraston pääjohtaja Datuk Ruslin Jusoh.
Yksi pakoon päässeistä on johtaja Ruslinin mukaan saanut surmansa liikenneonnettomuudessa. Yhteensä 131 laitonta siirtolaista pakeni viime yönä Perakissa sijaitsevan Bidor Immigration Detention Depotin miesten säilytystiloista.
Ruslin kertoi myös, että yhteensä 275 työntekijää eri virastoista, kuten maahanmuuttovirastosta, GOF:sta ja People’s Volunteer Corpsista (Rela), on osallistunut eilis-illasta lähtien jäljittämään vankeja. Kansalaisia, joilla on tietoa paenneista vangeista, pyydetään ottamaan yhteyttä Bidor Immigration Depotiin tai Tapahin poliisiasemalle. Tapahin piirin poliisipäällikkö Supt Mohd Naim Asnawi kertoi lehdelle, että 115 karkureista oli etnisiä rohingyalaisia, ja 16 oli Myanmarin kansalaisia. Kaikki tai useimmat etsityistä turvapaikanhakijoista ovat uskonnoltaan muslimeja.
Malesian hallituksen maahanmuuttopolitiikkaan ei kohdistu juuri lainkaan kotimaista arvostelua. Turvapaikanhakijoiden liikkumavapauden rajoittaminen ei ole myöskään kohdannut arvostelua kansainvälisesti. Säilytyskeskuksissa ilmeisesti myös puuro on hyvää.
Luettavaa:
- The Sun (Malesia) 02.02. 2024,
Ovat varmaan tänne tulossa, täällä lämmin bussi odottaa itärajalla. Kassien kantamisessakin jeesataan.
Eivät tule. Istuvat bosessa. -Malesiassa ei ilmeisesti ole paikallista RKP:tä?