”Voi vain arvata, mitä Kekkonen sanoisi tunareista.”
(Arkistouva. kuvalähde: Eduskunta.)
Hämeenkyrössä Aurinkorinteen ikäihmisten päivätoiminnassa vapaaehtoista on kielletty leipomasta pullaa Pirkanmaan hyvinvointialueen (Pirha) ohjeistuksen perusteella.
Hämeenkyröläislähtöinen kansanedustaja Jouni Ovaska (Keskusta) pitää päätöstä käsittämättömänä ja vaatii Pirhan poliittista johtoa puuttumaan asiaan välittömästi.
– Ministeri Kaisa Juusolta (perussuomalaiset) saadun vastauksen mukaan pullan leivonta on täysin mahdollista vapaaehtoisvoimin, mutta siitä huolimatta Pirha kieltää toiminnan. Nyt viimeistään poliittisen johdon on vihellettävä peli poikki ja korjattava virhe, Ovaska toteaa.
Ovaska edellyttää, että Pirhan hallituksen puheenjohtaja Hanna Tainio antaa asiasta virallisen linjauksen ja sallii vapaaehtoisten pullanleivonnan.
’Kiellot murentavat vapaaehtoistoiminnan pohjaa’
– Tällaiset kiellot murentavat vapaaehtoistoiminnan pohjaa juuri silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin. Vapaaehtoistyön avulla pystytään monin paikoin tukemaan heikkeneviä palveluita. Nyt tehty linjaus on epäjohdonmukainen ja turhaa byrokratiaa – pahimmillaan se karkottaa ihmisiä vapaaehtoistyön parista, Ovaska painottaa.
Ovaska muistuttaa, että kyse ei ole vain pullista.
’Maalaisjärki on kadonnut’
– Jos tämä linja jatkuu, seuraavaksi varmaan kielletään koululaisia leipomasta kotitaloustunneilla ruokamyrkytysten pelossa. Maalaisjärki on kadonnut. On häpeällistä, että ensin keksitään perusteita kieltää pullanleivonta ja sitten pyydetään tekemään pikkuleipiä. Ei ihme, jos into vapaaehtoisuuteen hiipuu, kun ei tiedä, mitä kielletään seuraavaksi.
– Nyt tarvitaan järkeä ja vastuunkantoa. Vapaaehtoiset odottavat Pirhan poliittiselta johdolta selkeää linjausta, joka palauttaa luottamuksen ja mahdollistaa vapaaehtoisen pullanleivonnan, Ovaska sanoo.
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)
Pirhan byrokratia se tässäkin on määräävä tekijä. Tämä byrokratia tuskin on syvällä vaan se lienee jonkun Pirhan kalliisti palkkaaman pikkubyrokraatin aiheuttama.
Pienellä byrokraatilla on suuri ego?
Kun tällainen ”pullagate” jatkuu viikkoja ilman järkevää ratkaisua, herää väistämättä epäilys, että kyse ei ole vain elintarvikehygieniasta, vaan jostain rakenteellisemmasta: hallinnollisesta reviiripuolustuksesta tai jopa pienimuotoisesta taloudellisesta eturistiriidasta. (Korostan sanaa PIENIMUOTOINEN).
Tässä tapauksessa on täysin mahdollista — ja suomalaisessa hyvinvointialuebyrokratiassa valitettavan tyypillistä — että jokin palveluntuottaja (esimerkiksi ateriapalvelun tai päivätoiminnan ulkoistettu yritys) on saanut alueelta sopimuksen, joka kattaa kaiken tarjoilun ja leivonnan, ja näin ollen vapaaehtoisten ”ilmaiset pullat” koetaan kilpailuksi.
=> Tällöin pullanpaistokielto ei olisi niinkään turvallisuustoimi, vaan sopimustekninen etujen suojaus.
Tämä ilmiö ei ole uusi. Vastaavia tapauksia on nähty eri hyvinvointialueilla ja kunnissa, joissa:
– vapaaehtoiset ovat joutuneet väistymään, koska yksityinen toimija on saanut monopolin tukipalveluihin,
– työntekijöiden ammattiliitot ovat nostaneet huolta ”vapaaehtoistyön korvaavan työn” uhasta, tai
– hallinto on halunnut minimoida vastuun (jos vapaaehtoisen pullasta tulisi vatsatauti, vastuu kaatuisi alueelle).
Yhdistelmä näitä motiiveja synnyttää helposti juuri tällaisen tragikoomisen tilanteen, jossa leivontakielto esitetään pikkumaisesti hygieniapäätöksenä, vaikka sen taustalla on poliittis-taloudellinen varmistus: ”ettei kukaan sotke sopimusrakenteita tai reviirikuvioita.”
Voisi sanoa, että tämä on pieni symbolinen kuva suomalaisesta hallinnon logiikasta:
vapaaehtoisuuden kipinä ja maalaisjärki väistyvät sen tieltä, että jokainen vastuuketju on paperilla turvattu — ja jokaisella pikkuviralla on oma pullapelinsä.
Pullagatessa ei siis ole kyse vain pullasta, vaan periaatteesta. Siinä missä ennen yhteisö syntyi keittiön pöydän ääressä, nyt se syntyy vain, jos hyvinvointialueen sisäinen tarkistuslista sen sallii. Byrokraatin silmissä pulla ei ole pulla, vaan ”potilasturvallisuuteen liittyvä elintarvikeriski, jonka käsittely kuuluu palveluntuottajalle”.
On vaikeaa kuvitella elävämpää vertauskuvaa, kuin pullagate -suomalaisen hallintokulttuurin vieraantumiselle ihmisistä. Samaan aikaan, kun puhutaan vapaaehtoistyön tärkeydestä ja yhteisöllisyyden vahvistamisesta, jokin pykälä löytää tiensä kahvihuoneeseen ja ilmoittaa: ”Ei enää kotipullaa.”
Maalaisjärki ei ole kadonnut — se on ulkoistettu. Ja kuten kaikissa ulkoistuksissa, sen palauttaminen maksaa aina enemmän kuin sen – maalaisjärjen – menettäminen.
Ps. Kansanedustaja Jouni Ovaska on ollut äänessä ja aivan aiheesta.
”Kun tällainen ”pullagate” jatkuu viikkoja ilman järkevää ratkaisua, herää väistämättä epäilys, että kyse ei ole vain elintarvikehygieniasta, vaan jostain rakenteellisemmasta: hallinnollisesta reviiripuolustuksesta ”
—Joku siellä puolustaa omaa hiekkalaatikon-nurkkaansa?