SDP muistutti eduskunnan kyselytunnin aluksi, että Orpon hallituksen on työllisyystavoitteeseen päästäkseen kyettävä saamaan maahan uusi työpaikka joka viides minuutti, yötä päivää, pyhät arjet.
(Kuva: Työministeri Matias Marttinen vastaa kysymykseen kyselytunnilla, kuvalähde: Eduskunta.)
Tämä tarkoittaa sitä, että Orpon hallitus lupasi virkaan astuessaan 100 000 uutta työpaikka, mutta nyt työttömiä on 170 000 vähemmän, kun olisi lupauksen perusteella pitänyt olla. 100 000 enemmän kuin Orpon hallituksen aloittaessa, ja aikaa on nyt jäljellä seuraaviin vaaleihin 1,5 vuotta. -siitä siis tuo viiden minuutin ”tavoite”.
Sosiaalidemokraatit vaativat tässä yhteydessä hallitukselta ”suunnan muutosta”. Orpo vastasi, että kertokaa mikä se sellainen on, kun ette ole sitä vielä kertoneet. -SDP on lupaillut, että heidän työllisyysohjelmansa kerrotaan syksyllä -26.
Vihreitä huolettivat leikkaukset kansalaisjärjestöiltä
Kokoomuslainen työministeri Matias Marttinen vastasi, että tätä ei olisi tarvinnut tehdä ellei oltaisi jouduttu tilanteeseen, jossa vanha malli ei ole enää voimassa, ja toisaalta on pakko säästää.
Joosefin neuvo faaraolle
Demarit vetosivat keskiviikkona käytyyn a-studion keskusteluun, jossa Antti Lindtman -siis demarien ”Josef”- antoi Petteri Orpolle -siis valtakunnan ”Faaraolle”- evästyksiä työllistämiseen, ja tätä SDP:n ryhmäjohtaja Tytti Tuppurainen vertasi muinaiseen keskusteluun Josefin ja Faaraon välillä: ”Tämä oli kuin Josefin neuvo Faaraolle.”
Orpo kuittasi raamatullisen vertauksen sillä, että kaikki Lindtmannin esittämät ”neuvot” ovat niitä, joita demarit ovat aiemminkin esittäneet, ja niistä osa on osapuilleen jo hallituksen työkaluina, mutta mikään niistä ei ole uusi ja monet ovat kalleutensa vuoksi käyttökelvottomia.
Keskusta kyseli parlamentaarisen työllisyysryhmän perään
Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kurvinen halusi, että hallitus kutsuisi koolle kaikkien puolueiden yhteisen työllisyystyöryhmän niin kuin tapahtui ”velkajarrun” rakentamisessa.
Orpo vastasi Kurviselle, että hän teki näin jo 2,5 vuotta sitten, mutta Keskusta jätti tyhjän paperin, jota Orpo heilutteli eduskunnan edessä.
Antti Kaikkonen kyseli, onko hallituksella jotain etätyötä vastaan
Ministeri Marttinen vakuutti, ettei hallitus suhtaudu etätyöhön torjuvasti, vaan hänen mielestään yritykset määrittelevät sen missä työtä tehdään.
Tosiasia on kuitenkin, että lukuisat yritysten edustajat ovat puhuneet etätyötä vastaan, ja siitä varmasti voi olla vähintäänkin kahta mieltä, mutta monien etätyötä tekevien mielestä se nostaa motivaatiota, ja heidän mielestään etätyön vastustajat ovat ”kyyliä”, jotka epäilevät etätyöntekijöitä laiskuudesta.
Oikeusministeri lupasi helpotusta ulosotto-velallisille
Suomessa on tällä hetkellä enemmän ulosotossa olevia kansalaisia kuin koskaan, eli yli 600 000, mikä tarkoittaa sitä, että joka kahdeksas täysi-ikäinen on voudin ”vaivaama”.
Oikeusministeri Leena Meri vastasi asiasta huolestuneille kansanedustajille, että Oikeusministeriö on laatimassa lainsäädäntöä, joka ainakin hieman helpottaisi ulosottoon joutuneita henkilöitä. Nyt tilanne, kun on sellainen, että korot voivat olla niin suuret, ettei velan lyhennyksiin jää lainkaan rahaa, vaan kaikki kuluu korkoihin. Meri lupasi, että laaditaan sellainen malli, että lyhennyksistä aina ainakin osa menee velan pääoman pienentämiseen.
Jos ja toivottavasti, kun tuo tapahtuu, niin hallitus on saanut todellakin jotakin aikaan syvimmässä taloudellisessa ahdingossa olevien kansalaisten hyväksi.
Seppo Huhta
Pekka Kemppainen
Jos tiivistetään: kaikki isot puolueet puhuvat “työllisyydestä”, “uudistuksista” ja “kilpailukyvystä”, mutta kukaan ei oikeasti koske niihin rakenteisiin – ei edes vahingossa, jotka tekevät Suomen taloudesta jäykän, ylisäädellyn ja yrittämiselle vihamielisen.
Tämä “syöksykierre” ei siis ole sattuma, vaan seurausta yli 30 vuoden aikana kerrostuneesta politiikan ja hallinnon rakenteesta, jossa:
1. Työpaikkoja ei synny, koska yrittäminen on tehty riskipeliksi ilman palkintoa.
– Jokainen uusi työntekijä on yrittäjälle hallinnollinen ja taloudellinen riski, ei mahdollisuus.
– Sosiaaliturvan, verotuksen ja työehtojen jäykkyys estävät sen, että palkkaaminen olisi luontevaa.
– Kun kulukuorma kasvaa (vakuutukset, vastuut, raportointi), yrittäjä nostaa hintoja tai lopettaa.
Lopputulos: vähemmän yrityksiä, vähemmän työpaikkoja. vähemmän verotuloja.
2. Poliitikot mittaavat kaikkea menolla, eivät tuotolla
Demarit haluavat jakaa — Kokoomus haluaa yksityistää — mutta kumpikaan ei kysy, kuka tuottaa sen varallisuuden, jota jaetaan tai jonka päälle rakennetaan yksityinen sopimusverkosto.
Valtion talous muistuttaa nykyään yritystä, joka elää laskulla ja toivoo myynnin kasvavan ensi kvartaalilla.
3. Julkinen sektori on kuin feodaalijärjestelmä
– Jokaisella virastolla ja ministeriöllä on “oma maa-alueensa”, jota se puolustaa.
– Hallinnon purku ei etene, koska kukaan hallinnossa ei halua purkaa itseään.
– Byrokratia ruokkii itseään – ja sitä rahoitetaan velalla, kun ei muuta uskalleta keksiä.
4. Keskusta on ”sosialidemokratian” hyytävään kainaloon jäätynyt maatalouspuolue – vanhasta muistista. Vihreät on identiteettiprojekti. (tai no jokin sellainen toimimaton universaalis-herraskainen projekti, jossa on puolet j**kaa kuin Himingan ämmän pierussa) Onhan toki sekin jotain, jos 50%:a narratiivista on edes tolkullista – parempi sentään sekin, kuin ei mitään?
Johtopäätös:
– Keskusta ei enää tiedä, ketä sen pitäisi edustaa ja millä ilveellä?
– Vihreät elävät symbolisesta politiikasta ja “tunnepisteistä” – symbioosissa jonkin muille tuntemattoman tahon kanssa, eikä se tuntematon ole luonto.
5. Ratkaisu ei ole yksi ihmelääke, vaan ainakin muutama vaikea päätös pitäisi uskaltaa tehdä – jos tästä haluttaisiin oikeasti syöksykierre oikaista:
1. Työn ja yrittämisen täyskulttuurinen uudelleenkäynnistys.
Kaikki – verotus, byrokratia, sääntely – mitataan sen mukaan, helpottaako vai estääkö se työntekoa. (kenties liikaa vaadittu)
2. Valtion “downscaling” – ei lisää velkaa, vaan rohkea tehtävien karsinta.
Julkinen sektori on paisunut 15–20 % yli kantokykynsä. (todennäköisesti turha toive)
3. Rehellinen kilpailun vapauttaminen.
Ei suojata olemassa olevia yrityksiä tai ammattiliittoja – vapautetaan markkinat, niin että uudet voivat syrjäyttää tehottomat.
Entä jos mitään ei tehdä?
Silloin mennään valtiokonkurssin pehmeään muotoon:
Velkaa ei ehkä nimellisesti jätetä maksamatta, mutta euroalueen sisällä joudutaan velkaohjelmaan, jossa Suomi menettää budjettisuvereniteetin – ja se on se lopullinen isku suomalaisten tuntemalle (hyvinvointi)demokratialle.
Ps. Entä jos valtio ei olisi työllistämisohjelma, vaan mahdollistaja?
– Entä jos työ olisi vapautta, ei poliittinen projekti?
– Entä jos yrittäminen olisi arvostettua, eikä moraalisesti epäilyttävää?
– Entä jos kilpailu olisi oikeaa, eikä kabinettien sopimusta?
Pss. Sillä tämän päivän ”virallisessa” mindsetissä Suomessa työ on synti ja yrittäminen rikos?
– Jos palkkaat yhden työntekijän, saat kolme: yhden työntekijän, yhden kirjanpitäjän ja yhden viraston selkääsi.
– Jos onnistut, sinua verotetaan kuin rikollista. Jos epäonnistut, sinua rangaistaan kuin kommunisti huijaria.
– Mutta jos jäät kotiin ja sanot, että “ei kannata tehdä mitään, ennen kuin järjestelmä muuttuu”, sinulle maksetaan?
3. Julkinen sektori on kuin feodaalijärjestelmä
– Jokaisella virastolla ja ministeriöllä on “oma maa-alueensa”, jota se puolustaa.
– Hallinnon purku ei etene, koska kukaan hallinnossa ei halua purkaa itseään.
– Byrokratia ruokkii itseään – ja sitä rahoitetaan velalla, kun ei muuta uskalleta keksiä.
— Suomessa sitä kutsutaan ’hyvä-veli’-järjestelmäksi. -Melkein sama, kuin feodalismi:
-Kaikki asiat läänitetään: ”Meidän puolueen virka!”
-Kahden kerroksen väki: Yläluokkaan synnytään, -vasemmalla laudalla lysenkolaisesti,
-’Voitt yksityistetään, tappiot sosialisoidaan’,
…..
Tämä oli hauskasti sanottu👍: ”-Kahden kerroksen väki: Yläluokkaan synnytään, -vasemmalla laudalla lysenkolaisesti,”
Erittäin kiinnostava ja vivahteikas ilmaus!
Kun Suomessa (tai ylipäätään suomeksi) sanotaan ”lysenkolaiset”, se on ironinen tai kriittinen ilmaus, jolla viitattaneen siihen, että jokin ilmiö, ajatus tai sukupolvi on ”syntynyt ideologisesti vääristyneistä lähtökohdista” — toisin sanoen, että sen synty ei perustu todellisuuteen, tieteeseen tai kokemukseen, vaan dogmaattiseen oppiin tai poliittisesti ohjattuun valheeseen.
”Tausta tulee Trofiim Lysenkosta, neuvostoliittolaisesta ”agronomista” ja biologista, joka 1930–50-luvuilla hylkäsi genetiikan ja väitti, että kasvien ominaisuudet periytyvät kasvatuksen ja ympäristön kautta, ei perimän. Häntä suojeltiin poliittisesti (Stalinin suosikkina), ja hänen oppejaan pidettiin ”marxilais-leniniläisenä biologiana”. Tieteellisesti eri mieltä olevia tutkijoita vainottiin.”
👉 Siksi “lysenkolaiset” tarkoittaa käytännössä:
Ajatuksia, käytäntöjä tai ihmisiä, jotka on ”luotu” poliittisen dogmin ehdoilla ja todellisuudesta piittaamatta — mutta joita kohdellaan virallisena totuutena.
Ironisessa tai satiirisessa suomalaisessa käytössä se voi viitata esimerkiksi:
– ”koko” poliittiseen eliittiin, joka on noussut asemiinsa lojaalisuuden, ei osaamisen kautta;
– virkamies- tai yliopistokulttuuriin, joka tukahduttaa poikkeavat mielipiteet;
– tai ideologisiin ohjelmiin, joita ei saa kyseenalaistaa ilman, että sinut leimataan.
Jos siis joku humoristi sanoo vaikkapa:
”Nykyiset hallintorakenteemme ovat lysenkolaisia”, hän tarkoittanee, että ne on rakennettu väärän ideologisen opin varaan, ei todellisten tulosten tai kansalaisten tarpeiden pohjalta.
Jos ajatellaan, että ”julkinen sektori on 15–20 % yli kantokykynsä”, niin sillä yleensä tarkoitetaan, että julkisten menojen kokonaismäärä suhteessa BKT:hen on noin 15–20 % suurempi, kuin mitä veropohja ja tuottavuus realistisesti kestävät pitkällä aikavälillä. Se ei automaattisesti tarkoita, että kaikkea pitäisi leikata tasaisesti sen verran — mutta käytännössä, jos leikkauksia ei kohdisteta hallintorakenteisiin, ne siirtyvät väistämättä suorittavan tason niskaan (hoitajat, opettajat, poliisit, varhaiskasvatus jne.).
Hallinto on sopeutuksissa usein ”suojeltu” osa, koska:
1. Päätöksentekovalta on siellä itsessään – hallinto suojelee itseään.
2. Hallinnollinen järjestelmä kykenee paremmin argumentoimaan oman välttämättömyytensä kuin yksittäinen opettaja tai sairaanhoitaja.
3. Poliittisesti on helpompi ”leikata palveluista” kuin myöntää, että organisaatioiden rakenteet ja hallintokerrokset ovat paisuneet järjettömiin mittasuhteisiin – Suomen kohdalla millä tahansa reaalitalouden mittarilla tätä hallinnollista turvotusta mitattaessa.
Eli jos todella haluttaisiin palauttaa julkinen sektori ”kantokykytasolle”, pitäisi nimenomaan:
– supistaa hallintokerroksia ja organisaatiorakenteita (ei pelkästään palkkoja),
– yhdistää virastoja ja toimintoja,
– lopettaa päällekkäiset tehtävät,
– ja samalla suojata juuri se suorittava taso, joka tuottaa ne palvelut, joita kansalaiset oikeasti tarvitsevat.
Jos sen sijaan leikkaukset tehdään nykyisen hallinnon itsensä ohjaamina, käy juuri niin kuin on käynyt:
> Hallinto leikkaa 15–20 % suorittavasta portaasta, jotta sen oma koskemattomuus säilyisi.
Ps. Tästä seuraa tehottomuuden ja tyytymättömyyden kierre – kustannukset eivät alene, mutta kansalaisten palvelut heikkenevät.
Pss. Nykyiset poliitikot eivät tohdi tehdä tarvittavaa hallintoremonttia, koska se tarkoittaisi hallinnon purkamista, jonka varaan heidän oma valtansa, näkyvyytensä ja tuleva työpaikkansa perustuvat. He voivat kyllä vaatia ”rakenteellisia uudistuksia”, mutta vain sillä ehdolla, että rakenteet itse saavat suunnitella ne.
Tai toisin sanottuna:
Turha odottaa, että nykyiset poliitikot supistaisivat julkista hallintoa, sehän olisi sama, kuin jos vaatisi kissaakin ryhtymään vegaaniksi – hyvää tarkoittava ajatus, mutta vastoin koko sen elämänlogiikkaa.
Joo, ei julkista hallintoa uhrata, vaikka kaikki palvelut ajettaisiin alas: Liian moni saa leipänsä paperien pöydälle pinoamisesta -ja pinosta toiseen siirtelystä. -Ja tämä jengi saattaa olla jonkun puolueen jäsenkunnan enemmistö???