Perussuomalaisten ja vihreiden kansanedustajat Pekka Aittakumpu, Bella Forsgrén, Mari Holopainen, Mira Nieminen ja Pia Sillanpää esittävät lakialoitteessaan, että lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten syyteoikeus ei vanhene.
(Kuvituskuva, aineisto: Eduskunta, sosiaalinen media.)
”Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ilmiönä herkästi piiloutuvat yhteiskunnassa ja yhteisöissä. Uhrit kokevat syviä traumoja, häpeää ja pelkoa, jotka vaikeuttavat avun ja oikeuden hakemista”, sanoo Pekka Aittakumpu.
Euroopassa lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa syyteoikeus ei vanhene
Joissain Euroopan maissa, esimerkiksi Belgiassa, Tanskassa ja Irlannissa on jo säädetty, että syyteoikeus ei vanhene lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa tai osassa niistä.
”Usein kestää pitkään ennen kuin uhri edes käsittää, mitä hänelle on lapsena tapahtunut, saati että hän pystyy tai uskaltaa puhua siitä. On välttämätöntä korjata lainsäädäntöä myös Suomessa”, toteaa Mari Holopainen.
Lakialoitteessa on allekirjoittajia jokaisesta eduskuntaryhmästä. Siinä todetaan, että lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset ovat yksi maailman vakavimmista rikosmuodoista.
”Moni lapsena seksuaaliväkivaltaa kokenut hiljenee kokemuksistaan jopa vuosikymmeniksi. Taustalla voi olla pelkoa, häpeää ja traumoja. Yhteiskunnan tärkein tehtävä on suojella lapsia ja huolehtia siitä, että vakaviin rikoksiin syyllistyneet voidaan saattaa vastuuseen. Emme voi hyväksyä tilannetta, jossa lapsena seksuaalirikoksen uhriksi joutunut menettää mahdollisuutensa oikeuteen vain siksi, että aikaa on kulunut liikaa. Siksi tarvitsemme tämän lakimuutoksen”, muistuttaa Pia Sillanpää.
20 prosenttia 11–17-vuotiaista suomalaisista lapsista
Pelastakaa lapset ry:n selvityksen mukaan 20 prosenttia 11–17-vuotiaista suomalaisista lapsista on kokenut seksuaalista väkivaltaa, tytöistä jopa kolmannes.
”Tutkimusten mukaan suuri osa seksuaalirikoksista jää ilmoittamatta. Erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa tapahtuneesta kulunut aika ei poista tarvetta selvittää rikosta”, toteaa Mira Nieminen.
”Aika ei poista tarvetta selvittää rikosta”
”Uudistuksen tavoitteena on vahvistaa rikosten uhrien oikeusturvaa. Samalla osoitamme yhteiskunnallisella tasolla, että suhtaudumme seksuaalirikoksiin hyvin vakavasti”, sanoo Bella Forsgrén.
Lakialoitteessa todetaan, että vanhentumissäännöksillä on rikoslaissa perusteltu tehtävä, mutta niiden soveltaminen lapsiin kohdistuviin seksuaalirikoksiin voi johtaa tilanteisiin, joissa rikoksen selvittäminen estyy ajan kulumisen vuoksi.
Tavoitteena on varmistaa, että asia voidaan saattaa viranomaisten tutkittavaksi myös pitemmän ajan kuluttua rikoksesta. Vanhentumattomuus ei tarkoita, että rikoksesta epäilty tuomittaisiin automaattisesti, tai että syyte voitaisiin nostaa ilman riittävää näyttöä. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

