Suomen teurastamoverkosto harvenee huolestuttavaa vauhtia.
Ruokaviraston vuosiraporttien perusteella vuosina 2021–2025 toimintansa lopetti tai hyväksyntänsä menetti yhteensä yhdeksän laitosta: kaksi teurastamoa ja seitsemän pienteurastamoa.
Vuoden 2021 lopussa Suomessa oli 15 Ruokaviraston hyväksymää teurastamoa. Vuoden 2025 lopussa niitä oli enää 12. Kahden teurastamon lopettamisen lisäksi yksi aiemmin teurastamoksi luokiteltu laitos muuttui pienteurastamoksi.
Seuraavaksi sulkemisuhan alla on Atrian Jyväskylän nautateurastamo. Atria ilmoitti 26.8.2026 aloittavansa muutosneuvottelut, joissa selvitetään nautateurastuksen keskittämistä Kauhajoelle ja toiminnan lopettamista Jyväskylässä.
Lopullista päätöstä ei ole tehty. Jos suunnitelma kuitenkin toteutuu eikä verkostossa tapahdu muita muutoksia, Suomessa olisi jäljellä enää 11 teurastamoksi luokiteltua laitosta.
Suomi elää työstä ja jokainen työpaikka on erittäin tärkeä. Kyse ei ole vain yhden tehtaan ovien sulkemisesta tai parinkymmenen työpaikan menettämisestä.
Teurastamo on lihantuotantoalueen keskeistä infrastruktuuria. Sen ympärille rakentuvat eläinten kasvatus, sopimustuotanto, rehuntuotanto, eläinkuljetukset, eläinlääkintä, koneurakointi, huolto, jatkojalostus ja suuri määrä muuta yritystoimintaa.
Kun teurastamo suljetaan, vaikutukset leviävät paljon sen portteja kauemmaksi.
Tästä on Suomessa jo kokemusta. Juvalla toimi Järvi-Suomen Portin kalkkunateurastamo. Juvalla oli kymmenen kalkkunankasvattajaa ja ympäristökunnissa toiset kymmenkunta.
Kun Järvi-Suomen Portti lopetti kalkkunatuotannon vuonna 2007, ainakin osa kasvattajista joutui lopettamaan toimintansa, tai keskeyttämään kalkkunankasvatuksen vuosiksi.
Tapaus osoittaa konkreettisesti, ettei teurastamon sulkeminen ole vain teollisuusyrityksen sisäinen ratkaisu. Se voi pysäyttää myös ympärillä olevien maatilojen tuotannon.
Tiettyä eläinlajia ja tuotantoketjua varten rakennettua hallia ei muuteta nappia painamalla toiseen käyttöön. Investoinnit ja velat voivat jäädä viljelijän kannettaviksi, vaikka teurastamo ja lihan ostaja katoaisivat alueelta.
Nykyisin 99 prosenttia suomalaisista kalkkunoista kasvatetaan Länsi-Kalkkunan sopimustuotannossa. Yhtiön teurastamo ja leikkaamo sijaitsevat Säkylässä, vaikka muutamia sopimustiloja toimii edelleen Etelä-Savossa. Näiden tilojen kalkkunat on siis kuljetettava Etelä-Savosta Säkylään.
Sama keskittäminen uhkaa nyt nautataloutta
Jos Jyväskylän teurastamo suljetaan, yhä suurempi osa naudoista kuljetetaan Kauhajoelle. Kasvattaja ei voi valita lähintä teurastamoa, jos se on suljettu tai jos sillä ei ole sopimusta kyseisen tuottajan kanssa.
Eläinten hyvinvoinnin kannalta kehityksessä on selvä jännite.
Eläinten kuljetuksesta annetun lain mukaan eläintä on kuljetettava sellaisissa olosuhteissa, ettei sille aiheudu tarpeetonta kipua, tuskaa tai kärsimystä.
EU:n eläinkuljetusasetus puolestaan edellyttää kuljetusten suunnittelemista siten, että matkan kesto jää mahdollisimman lyhyeksi. Eläimiä ei saa kuljettaa tavalla, joka voi aiheuttaa niille vammoja tai turhaa kärsimystä.
Lainsäädäntö ei silti kiellä pitkiä kuljetuksia. Yli kahdeksan tunnin kaupallinen eläinkuljetus edellyttää pitkien kuljetusten eläinkuljettajalupaa ja kuljetusvälineen hyväksymistä.
Nykyiset EU-säännöt sallivat aikuisten nautojen kuljettamisen 14 tuntia, minkä jälkeen pidetään vähintään tunnin tauko juottamista ja tarvittaessa ruokkimista varten. Tämän jälkeen matkaa voidaan jatkaa vielä 14 tuntia. Sikoja voidaan kuljettaa yhtäjaksoisesti enintään 24 tuntia, jos niillä on koko ajan saatavilla juomavettä.
Enimmäisajan täytyttyä eläimet on purettava, ruokittava ja juotettava sekä annettava niiden levätä vähintään 24 tuntia.
Se, että kuljetus pysyy lain enimmäisrajojen sisällä, ei tarkoita, että se olisi eläimen kannalta hyvä tai tavoiteltava. Enimmäisaika ei ole hyvinvointisuositus.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on tunnistanut nautakuljetusten keskeisiksi hyvinvointihaitoiksi muun muassa käsittely-, ryhmä-, liike- ja kuumuusstressin, loukkaantumiset, pitkittyneen janon ja nälän, liikkumisen rajoittumisen sekä lepo-ongelmat. Liikkeestä aiheutuva stressi alkaa ajoneuvon lähtiessä ja altistus pitenee kuljetuksen jatkuessa.
Tässä on päätöksenteon ristiriita: kuljetuksen järjestäjiltä vaaditaan matkan pitämistä mahdollisimman lyhyenä, mutta samalla teurastamoverkoston annetaan harventua niin, ettei lyhyitä kuljetusmatkoja ole enää kaikkialla mahdollista järjestää.
Kuljetusstressi voi vaikuttaa myös lihan laatuun. Arkikielessä puhutaan joskus ”stressilihasta”. Termi ei ole tieteellinen, mutta ilmiö sen takana on todellinen.
Pitkittynyt stressi ennen teurastusta voi kuluttaa eläimen lihasten glykogeenivarastoja. Tällöin lihan pH ei laske teurastuksen jälkeen normaalisti ja seurauksena voi olla erityisesti naudoilla tummaa, kiinteää ja kuivapintaista DFD-lihaa. Sen säilyvyys on tavallista heikompi ja kaupallinen arvo voi laskea.
Sioilla ja siipikarjalla akuutti stressi juuri ennen teurastusta voi puolestaan nopeuttaa happamuuden laskua liikaa, kun ruho on vielä lämmin. Tämä lisää vaalean, pehmeän ja nestettä erittävän PSE-lihan riskiä.
Stressi voi näkyä myös ruhovaurioina, mustelmina, painonmenetyksenä ja pahimmillaan kuljetuskuolleisuutena.
Jokainen pitkä kuljetus ei tietenkään pilaa lihan laatua. Lopputulokseen vaikuttavat matkan pituuden lisäksi lämpötila, ilmanvaihto, eläintiheys, ajotapa, eläinten käsittely, vieraiden eläinten sekoittaminen ja olosuhteet teurastamolla. Stressin voimakkuuden ja keston kasvaessa kuitenkin myös eläinten hyvinvointiin ja lihan laatuun kohdistuvat riskit kasvavat.
Teurastamoverkoston harveneminen on myös huoltovarmuuskysymys.
Kun tuotanto keskitetään muutamaan suureen laitokseen, yhdenkin laitoksen tekninen häiriö, tulipalo, työtaistelu tai eläintautitilanne voi vaikuttaa laajasti koko kyseisen eläinlajin tuotantoketjuun. Hajautettu verkosto vähentää riippuvuutta yksittäisistä tuotantolaitoksista ja tarjoaa häiriötilanteissa vaihtoehtoja.
Ratkaisuna ei voi olla jokaisen kannattamattoman laitoksen pitäminen keinotekoisesti toiminnassa. Yhteiskunnan on kuitenkin tunnistettava teurastamot osaksi kriittistä elintarvike- ja huoltovarmuusinfrastruktuuria.
Päätöksenteossa on arvioitava yrityksen saamien säästöjen lisäksi vaikutukset tuottajiin, eläinten kuljetusmatkoihin ja hyvinvointiin, alueelliseen kilpailuun, lihan laatuun, työpaikkoihin, huoltovarmuuteen ja koko kotimaisen ruoantuotannon toimintakykyyn.
Suurten teurastamojen rinnalle tarvitaan alueellisia pienteurastamoja, kohtuullisia lihantarkastus- ja valvontakustannuksia sekä uusia ratkaisuja, kuten liikkuvia tai tilojen läheisyydessä toimivia teurastusyksiköitä.
Eläinten sijasta pitäisi mahdollisuuksien mukaan kuljettaa lihaa.
Jos suomalaiset haluavat syödä kotimaista lihaa, Suomessa täytyy olla toimiva ja riittävän kattava teurastamoverkosto.
Liha ei ilmesty kaupan kylmäaltaaseen tyhjästä. Sen takana ovat kasvattajat, eläimet, kuljetukset, teurastamot ja kokonainen suomalainen tuotantoketju.
Kun tämän ketjun keskeisiä lenkkejä katkaistaan yksi kerrallaan, kotimaisen lihantuotannon edellytykset heikkenevät ja riippuvuus tuontiruoasta kasvaa.
Vai kuvittelemmeko todella, että tulevaisuudessa vain imeskelemme ulkomailta tuotuja salaatinlehtiä ja onnittelemme itseämme suomalaisen ruoantuotannon alasajamisesta?
Timo Vornanen
Kansanedustaja
- Keskeiset lähteet: Ruokaviraston Elintarviketurvallisuus Suomessa -raportit 2021–2025, Atrian tiedote 26.8.2026, EU:n eläinkuljetusasetus (EY) N:o 1/2005, EFSA:n eläinkuljetuksia ja lihan laatua koskevat arviot sekä Länsi-Kalkkunan Juvan tuottajakuvaus.