Olen itse lukenut ’Täällä Pohjantähden alla’-teoksen kahdeksan kertaa, ja katsonut sen pohjalta tehdyt elokuvat kolme kertaa.Olen myös keskustellut Väinö Linnan kanssa niistä kahdenkesken kaksi kertaa ja haastatellut Linnaa kahdesti.
(Kuva: Minja Koskela, kuvalähde: Eduskunta 21.07. 2026.)
Minä väitän, että tunnen kyseisen teoksen ja aika hyvin myös taustat. Väinö Linn kirjoitti Suomesta ja sosiaalidemokratiasta noin vuosien 1882-1948 -oikeastaan tuon aikaisen ihmisen koko elinkaaren verran- väliseltä ajalta, ja kuvasi loistavasti tavallisten ihmisten näkökulmista tuolloista Suomea, ja puolueista ennen muuta SDP:tä.
Petteri Orpo lainasi aivan oikein Linnaa ja tarkoitti, että hän ei ole saanut oppositiolta luottamusta, eikä siihen tietenkään ole tarvekaan. -Jos niin olisi, eläisimme yksipuoluejärjestelmässä. Minja Koskelaa hänen kiukussaan ilmeisesti ärsyttää enimmin se, että Orpo tohti siteerata hänelle ”pyhää” kirjaa.
Täällä Pohjantähden alla kuuluu meille kaikille
On se pyhä minullekin, mutta Täällä Pohjantähden alla kuuluu meille kaikille, ei vain vasemmistolaisille. Minjan kannattaisi lukea ainakin neljäs kerta vielä (kun kolme kertaa on kuulemma takana), niin hän sisäistäisi kuinka Linna suhtautui kommunisteihin. Linna ja hänen sosiaalidemokraattinsa kyllä ymmärsivät kommunisteja yksilöinä, mutta eivät missään määrin hyväksyneet aatetta.
Tämä käy ilmi Kivivuoren Jannen (tuolloin SDP:n kansanedustajahahmo) ja Siukolan (stalinistinen kommunistivaikuttaja Pentinkulmalla) taistelusta kummalle kuuluu Työväenyhdistys Riento. Janne sen taistelun voitti, ja tullessaan työväentalolta Koskelaan yöksi kuittaisi tuntien väännön Akselille (ystävälleen ja sisarenmiehelleen ): ”Olihan se semmonen helvetin sauna.”
Linnan teos on kunnianosoitus rakkaalle aatteelleen, sosialidemokratialle, ja yhtä rakkaalle isänmaalleen.
Linna ei vihannut kokoomuslaisia. Hän oli jos kuka ns. ”tannerilainen” sosiaalidemokraatti.
Henkilökohtaisesti sanon, että kunnioitin ja kunnioitan valtavasti Väinö Linnaa. Pidän häntä yhtenä suurena suomalaisena, ja toivon sydämestäni, että he jotka eivät ole vielä Täällä Pohjantähden alla trilogiaa lukeneet, niin tarttukaa siihen hyvät ihmiset.
On totta, että historiankirjamme kertovat paljon, paljon historiastamme. Myös monet muutkin romaanit kertovat, mutta Pohjantähden alla on kuin korillinen suomalaista -ennen muuta elämää maalla- historiaa itse asiassa tiiviissä paketissa, vaikka puolitoista tuhatta sivua paksu onkin.
Orpon ilmaisu oli lähempänä Linnan totuutta
Petteri Orpon ilmaisu oli lähempänä Linnan totuutta kuin Koskelan, koska Orpo viittasi oikeuteen olla vapaa pakosta, kun Minja Koskela puolestaan koitti pakottaa Orpon nöyrtymään vähemmistön, eli opposition edessä, niin kuin koitti Siukolakin saada Kivivuoren Jannen polvilleen kommunistien ja kommunismin edessä.
Tässä väittelyssä Akseli Koskelan sanomisista on pohjimmiltaan kysymys: Juuri siitä, joko olemme vapauden kannalla tai pakon. Sosiaalidemokratiaa ja Kokoomus edustavat vapautta ja Vasemmistoliitto ja Vihreät pakkoa.
Seppo Huhta

