Kansanedustaja Mia Laiho (Kokoomus) on jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa hän esittää fyysisen kuntotestin ottamista osaksi ennen varusmiespalvelusta suoritettavia kutsuntoja.

(Arkistokuva: Mia Laiho, kuvalähde: Eduskunta.)

”Nuorten liikkumattomuus on kasvava kansanterveysongelma, jonka vaikutukset näkyvät muun muassa heikentyneenä fyysisenä kuntona, lisääntyneenä ylipainona, mielenterveyden haasteina sekä kohonneena riskinä sydän- ja verisuonisairauksille”, lääkäritaustainen kansanedustaja Mia Laiho muistuttaa.

Liikkumattomuuden ennaltaehkäisy ja terveellisiin elämäntapoihin ohjaaminen ovat niin kansanterveyden, yksilön kuin yhteiskunnan etu. Liikkumattomuudesta aiheutuu vuosittain kansantaloudelle yli kolmen miljardin kustannukset”, Laiho lisää.

Suomessa lasten ja nuorten fyysistä toimintakykyä seurataan peruskoulun aikana Move!-mittauksilla. Varusmiesten kuntoa arvioidaan palveluksen alussa.

”Kutsuntoihin osallistuvien koko ikäluokan fyysisestä kunnosta ei kuitenkaan ole vastaavaa tietoa, vaikka fyysisellä toimintakyvyllä on merkittävä vaikutus sekä asevelvollisuuden suorittamiseen että nuorten ja nuorten aikuisten yleiseen hyvinvointiin ja työ- ja opiskelukykyyn”, Laiho painottaa.

Laajentamalla kuntotestin kaikille kutsuntaan osallistuville saisimme varsin yksinkertaisella tavalla lisätietoa tämän ikäluokan ja erityisesti nuorten miesten fyysisestä kunnosta. Miksi emme hyödyntäisi Suomen ainutlaatuista kutsuntajärjestelmää myös lisäämään tietoa ja parantamaan sekä nuorten hyvinvointia että Suomen kansantaloutta”, Laiho kommentoi.

Move!-mittausten perusteella lasten ja nuorten fyysisessä toimintakyvyssä on huomattavia alueellisia eroja, jotka korostuvat erityisesti pojilla.

Syksyn 2025 mittauksen maaseutumaisissa kunnissa noin 42 prosentilla 5.-luokkalaisista ja 46 prosentilla 8.-luokkalaisista oppilaista fyysinen toimintakyky on mahdollisesti terveyttä ja hyvinvointia kuluttavalla tai haittaavalla tasolla.

Kaupunkimaisissa kunnissa vastaavat osuudet olivat 33 prosenttia ja 38 prosenttia. Erot maaseudun ja kaupunkien välillä ovat pysyneet samansuuntaisina koko noin kymmenvuotisen Move!-mittaushistorian ajan.

Nuorten fyysisen toimintakyvyn seurannassa ja sen edistämisessä tarvitaan uusia työvälineitä ja toimia. Fyysisen kuntotestin tuominen osaksi kutsuntoja lisäisi tiedolla johtamisen mahdollisuuksia ja antaisi laajemman kuvan nuorten aikuisten hyvinvoinnista. Samalla testi toimisi kannustimena terveellisiin elämäntapoihin ja liikunnan lisäämiseen”, Laiho toteaa.

”Kutsuntavaiheessa tehty kuntotestaus voisi tarjota Puolustusvoimille myös paremmat mahdollisuudet arvioida alokkaan varusmiespalveluksen aikaista sijoitusta. Tällä saattaisi olla myös myönteisiä vaikutuksia varusmiespalveluksen keskeyttämisten osalta”, Laiho päättää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *