Perustuslakivaliokunta antoi lausuntonsa julkisia hankintoja koskevasta hallituksen esityksestä. SDP, Keskusta ja Vasemmistoliitto jättivät lausuntoon eriävän mielipiteen.

Kansanedustaja Fatim Diarra (Vihreät) pitää esitystä monella tapaa ongelmallisena etenkin pienten ja syrjäisten kuntien osalta, mutta ei näe siinä varsinaista ristiriitaa perustuslain kanssa.

— Perustuslakivaliokunnan tehtävänä on arvioida ovatko esitykset ristiriidassa perustuslain kanssa. Esitykset voivat olla täysin järjettömiä ja silti linjassa perustuslain kanssa. Silloin jää muiden valiokuntien tehtäväksi puuttua järjettömyyksiin, Diarra toteaa.

Perustuslakivaliokunta on kuullut useita asiantuntijoita käsittelyn aikana.

— Valiokunnan kuulemien asiantuntijoiden enemmistön sekä perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön perusteella, esitys ei vaikuta olevan ristiriidassa perustuslain kanssa, sillä se ei kohdistu kuntien itsehallinnon ydinalueelle. Lisäksi sääntely on täsmällistä ja tarkkarajaista sekä jättää kunnille yhä liikkumavaraa hankintojen tekemisessä, Diarra sanoo.

Perustuslakivaliokunta edellyttää, että sääntelyn toteutumista seurataan erityisesti siltä kannalta, miten se vaikuttaa kunnan lakisääteisten tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen ja palvelujen saatavuuteen sekä kuntien ja niiden asukkaiden välisiin eroihin ja että seurannassa havaittuihin ongelmiin puututaan. Lisäksi valiokunta toteaa, että talousvaliokunnan on lain säätämisvaiheessa syytä arvioida erilaisiin kuntiin kohdistuvia vaikutuksia esitystä seikkaperäisemmin.

— On tunnistettu, että esityksellä on tiettyjä perusoikeusherkkyyksiä, ja sillä voi olla merkittäviä vaikutuksia kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaan. Vaikutukset voivat olla erityisen merkittäviä pienten ja syrjäisten kuntien osalta, minkä vuoksi on ehdottoman tärkeää, että sääntelyn vaikutuksia seurataan ja havaitut ongelmat korjataan, Diarra toteaa.

(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

One thought on “Diarra: Esitys hankintalaista on ongelmallinen, mutta ongelmat ovat muualla kuin perustuslaissa”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *