Kansanedustaja Tiina Elo (Vihreät) vaatii hallituksen sähköistä tiedoksiantoa koskevan lakiesityksen hylkäämistä, koska se voi vaarantaa kansalaisten oikeusturvan ja jättää monet ilman tärkeitä viranomaisviestejä.
(Arkistokuva. kuvalähde: Eduskunta.)
Tiina Elon mukaan viranomaisviestinnän on tavoitettava kaikki – myös ne, joilla ei ole digilaitteita tai riittäviä digitaitoja.
Eduskunta äänestää tänään hallituksen esityksestä koskien sähköisen tiedoksiannon ensisijaisuutta viranomaistoiminnassa. Vihreät vastustaa esitystä ja äänestää lakiesityksen hylkäämisen puolesta.
– Digitaalinen asiointi helpottaa monien kansalaisten arkea ja tehostaa viranomaistoimintaa. Hallitus on kuitenkin lähtenyt säästöjen nimissä käytännössä pakottamaan digitaalisten palvelujen käyttöön, vaikkei kaikilla ole laitteita tai riittäviä digitaitoja, Elo ihmettelee.
Hallituksen esityksen lähtökohta on, että viranomaisen tiedoksiannot lähetetään jatkossa ensisijaisesti sähköisesti niille hallinnon asiakkaille, joille se on mahdollista. Valittu toteutustapa sisältää Elon mukaan kuitenkin merkittäviä oikeusturvariskejä.
– Esityksessä siirrytään suostumusperusteisesta mallista järjestelmään, jossa sähköinen tiedoksianto voi tapahtua ilman vastaanottajan erillistä suostumusta, ja kansalaisen vastuulle jää viimekädessä huolehtia itse siitä, ettei hän kuulu sähköisen tiedoksiannon piiriin. Tässä on riski, että tärkeitä viranomaisviestejä jää saamatta, jos ei ole erikseen ymmärtänyt varmistaa, että viestit tulevat edelleen postitse. Erityisesti tämä riski koskee vanhuksia sekä muita, joiden digitaidot ovat puutteellisia, Elo muistuttaa.
Vanhukset sivuun yhteiskunnan digitalisaatiokehityksessä
Esimerkiksi vanhusasiavaltuutettu on kritisoinut vanhusten sivuuttamista yhteiskunnan digitalisaatiokehityksessä. Vanhusasiavaltuutetun mukaan noin 300 000 vanhusta on kokonaan vailla digitaitoja ja suunnilleen yhtä monen digitaidot eivät riitä itsenäiseen asiointiin.
– Samaan aikaan, kun hallitus on sähköistänyt palveluita voimallisesti, se ei ole huolehtinut digituen riittävistä resursseista. Vastuu digituen järjestämisestä on jäänyt käytännössä kunnille ja järjestöille, joiden rahoitusta on leikattu. Kaikilla ei ole omaisia tai ystäviä, jotka voisivat auttaa, Elo muistuttaa.
– Viranomaisviestinnän pitää tavoittaa kaikki, myös ne, joilta digitaidot puuttuvat, Elo päättää. ![]()
(Uutispeili ei ole muokannut artikkelin sisältöä.)

