Yhdysvaltain sotaministeriö ilmoitti tänään sunnuntaina (klo. 13:34 GMT) amerikkalaisten merisotilaiden nousseen epäilyttävään tankkeriin Intian valtamerellä..

Veronica III nimiseen alukseen noustiin ”pakotejärjestelmän rikkomisen vuoksi”, kertoo sotaministeriö.

Pentagon varoitti muita tankkereita yrittämästä rikkoa pakotteita:

”Kansainväliset vedet eivät ole turvasatama. Maalla, ilmassa tai merellä me löydämme teidät ja rankaisemme teitä”, Pentagon kirjoitti.

Ukrainan puolustusministeriön sotapakotteiden päätiedusteluosaston lähteen mukaan Veronica III -alus on osallisena pakotteiden alaisen Iranin ja Venezuelan öljyn laittomissa kuljetuksissa.

’Alus yritti uhmata presidentti Trumpin karanteenimääräyksiä – toivoen pääsevänsä karkuun. Seurasimme sitä Karibialta Intian valtamerelle, kuroimme umpeen etäisyyden ja suljimme sen. Millään muulla kansakunnalla ei ole ulottuvuutta, kestävyyttä tai tahtoa tehdä tätä. Kansainväliset vedet eivät ole turvapaikkoja. Maalla, ilmassa tai merellä me löydämme teidät ja toteutamme oikeuden’, kertoo sotaministeriö tänään.

Luettavaa:

Kuva: Yhdysvaltain sotaministeriö, 15.02. 2026.
6 thoughts on “Yhdysvallat pidätti varjotankkerin”
  1. varjo laivoja ei ole olemassa, on vain sen lipun alla oleva tai mukavuuslippualus. eli rekisteröity muun kuin oman maan lipun alle. eikä sionistijenkeillä ole mitään oikeutta kansainvälisillä vesillä-

  2. Tällaiset USA-teot loppuvat, kun sota-aluksia ruvetaan upottamaan ohjuksin. Ei tärvitse edes tietää, kuka ohjuksen ampui, jos niitä jo pystyy ampumaan muukin kuin Venäjä. Tähän ei kauaa mene ja ohjus voidaan ampua sukellusveneestä, joten lähtöpaikka ei anna varmuutta tekijästä. Kun avaruudesta tulee tonnin ohjus suurella nopeudella, ohjuksen ei tarvitse räjähtää.
    .

    1. Olet näemmä informoitu Kremlin suunnitelmasta, liittyen tietyn ohjuksen kineettisiin taistelukärkiin, ja Jemenin hutsiputsi-kapinoitsijoiden julistukseen, että heillä on ”hypersooninen ohjus”.

      -No eihän ole, mutta heistä tehdään syntipukit -ja Kremlin bunkkeri-piileskelijälle savuverho.

      Näin varmaan ohjeistaa jo trollitehaskin proxyjään, että pitää a) syyttää jokaista nimeltään muistettua länsipoliitikkoa ”sodan” lietsomisesta, -kun sotapäätös on jo tehty siellä haisevassa bunkkerissa.

      Iranin koulutytöt teiän ikäväksenne sotkivat hyvän suunnitelman, kun pallo onkin nyt Kremlin kenttäpuoliskolla. -Se kävi tytöille kalliiksi. 🙁

      –Voihan olla, että ”pahan akseli” yrittää epätoivoissaan jotakin provokaatiota? -Siksi sotapuheiden #h’lytaso pidetään pysyvästi korkealla. Koska ’piikki’ paljastuisi että jokin on aktivoitunut.

      Te trollit olette olleet jo parisen vuotta miltei heperventiloimassa? -Hei, jousi kuoleentuu jatkuvassa jännityksessä!

      Relax beibi! -Elämää on ilman Putinin sotaakin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *