ULKOMAA

Vasemmistoliiton kansanedustaja Johannes Yrttiaho: Hävittäjäkaupasta tehtävä uusi arvio vielä kevään aikana

Kansanedustaja Johannes Yrttiaho pitää välttämättömänä, että eduskunta ja hallitus tekevät uuden arvion amerikkalaisten F-35 hävittäjien hankkimisesta Suomelle. Yrttiaho kannattaa entisen ulkoministerin Erkki Tuomiojan (sd.) ehdotusta hävittäjäkaupan perumisesta. (Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)…

Suuri valiokunta käsitteli Ukrainan tukilainan yksityiskohtia koskevia ehdotuksia

Suuri valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan neuvoteltaessa Euroopan komission asetusehdotuksista, jotka tekevät mahdolliseksi tukilainan myöntämisen Ukrainalle vuosina 2026–27. EU-maiden johtajat sopivat Eurooppa-neuvoston kokouksessa 18.–19.12., että Ukrainalle myönnetään 90 miljardin euron tukirahoitus…

Venäjä evakuoi väkensä Iranin ydinlaitoksesta, Saudi-Arabia ei salli Yhdysvaltain sotilaallisia ylilentoja Iraniin

Iranin ainoa ydinvoimala, venäläisen Rosatomin rakentama Bushehr (I), saattaa olla vaarassa, mikäli Yhdysvallat toteuttaa jotain sotilaallista Iranin suhteen. (Kuvassa taustalla venäläisten rakentamaa Bushehrin ydinvoimala-kompleksia, -keskeneräinen reaktorirakennus.) Venäjän valtion ydinvoimayhtiön Rosatomin…

Veronika Honkasalo: ’Sokea luottamus Yhdysvaltoihin on vaarallinen poliittinen linja’

”Suomen ulkopoliittiselta johdolta ja eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalta puuttuu kokonaan analyysi siitä, kuinka pitkälle nöyristely Yhdysvaltojen edessä voi Suomea kantaa”, kirjoittaa tänään kansanedustaja Veronika Honkasalo (Vasemmistoliitto) fb-julkaisissaan. (Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.) Suomessa on…

CENTCOMin johtaja, amerikkalainen kenraali, tavannut Syyrian osapuolia, väestö pakenee hallituksen (islamisti)sotureita

Syyriassa uudelleen alkanut sisällissota on ratkaisevassa pisteessä: Lopputulos riippuu Yhdysvaltain asenteesta: Asettuuko Washington Damaskoksessa hallitsevien islamistien puolelle, vai pakottaako heitä sovitteluun vähemmistöjen -viimeksi kurdien- kanssa. (Kuva: Väestö pakenee Raqqasta jihadisti-terroristeja…

Syyrian hallituksen joukot päästävät irralleen ”ISIS”-terroristeja: Tuhansien vankien joukkopako al-Holista

Huolimatta Yhdysvaltain ja mm. Ranskan sovitteluyrityksistä, ja kurdijoukkojen vetäytymisestä vuodesta 2017 hallussaanpitämiltä alueilta, Damaskoksen hallituksen joukot jatkavat hyökkäystä ’kurdiarmeijan’ -SDF:ää vastaan, ja kurdien asuttamiin kaupunkeihin. Terroristijärjestö ’islamilaisen valtion’ (ISIS) terrori-rikoksista…

Masih Alinejad YK:n turvallisuusneuvostolle: ’Iranin hallintoa tulee kohdella kuin ”ISIS;tä”

Iranilainen -New Yorkissa asuva- kansalaisaktivisti Masih Alinejad puhui torstaina YK:n turvallisuusneuvostolle, rinnastaen Iranin pappishallituksen terroristojärjestö ’islamiliseen valtioon’ (”ISIS:iin”). ”Tätä (Iranin) hallintoa… ei voida uudistaa. Haluan tehdä selväksi, että Iranin islamilainen…

Terroristijärjestö ’ISIS’ aikoo hyödyntää Damaskoksen al-Qaeda-hallituksen toimia, ja vapauttaa al-Hol’iin vangittuja jäseniään

Syyrian väliaikainen hallinto kampanjoi par’aikaa Koillis-Syyrian itsehallintoa, ja kudeja. vastaan sotilaallisesti. Kuten Turkin toimet lokakuussa 2019, ’ISIS:n’ islamistiterroristit ovat saaneet tästä rohkaisua, -ja suunnittelevat alHoliin (al-Hawl) ja muihin internointikeskuksiin vangittujen…