Israel

Trump käski molempia lopettamaan, -hyvässä lykyssä tilanne purkautuu kuten syksyllä 2024

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati tänään maanantaina Truth Social -sivustollaan, että ”Israelin ja Iranin on lopetettava ampuminen välittömästi”. -Toiveita herättävää, ja molemminpuoliselle itsehillinnälle Israel-Iran -rakettiskabassa on ennakkotapauskin. -joka toimi: Lokakuu…

Rubio sanoo: Sopimus tänään; Iran: sopimusta ei odotettavissa; Libanon: Israel ulos; Hezbollah: Aseleposopimus ulottuu Libanoniin

Persianlahden kalabaliikin purkaminen näyttää riippuvan entistä enemmän Israelista: Rubio lupaili sunnuntaina nopeaa sopimusta, Libanonin presidentti muistutti tänään, että Israelin on poistuttava miehittämältään alueelta Libanonissa, iranilaiset varoittavat sopimuksen viivästymisestä. Yhdysvaltain ulkoministerin…

Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC: Pidätysmääräys Israelin valtionvarainministeristä, -SOTARIKOS

Israelin valtiovarainministeri Bezalel Smotrich kertoi tiistaina lehdistötilaisuudessaan valtiovarainministeriössä Jerusalemissa, että Kansainvälisen rikostuomioistuimen ICC:n syyttäjä on pyytänyt häntä vastaan ​​pidätysmääräyksen antamista. ICC aikoo nostaa Bezalel Smotrichia vastaan syytteen sotarikoksesta, perustuen ministerin…

*Ben Gvir heiluttaa Israelin lippua Temppelivuorella äärioikeistolaisen kansanedustajan kanssa, joka vaatii ”hävittämästä kaikki moskeijat ja rakentamasta Temppelin”*

Lainasimme otsikon israelilaisesta sanomalehdestä, -koska emme itse kirjoittaisi mitään noin tylyä. -”Kolmannen temppelin” rakentaminen on liian hapokas aihe meille. Jospa Lähi-idän sota onkin uskonsota, jossa toteutetaan jotain ikivanhaa ennustusta? -Onko…

Netanyahun regiimi pyrkii laajentamaan konfliktia: ’Länsirannalla’ provosoidaan palestiinalaisia puskemalla nurin öljypuut

Itsehallinnollisen ’Länsirannan’ alueen, jota muodollisesti hallinnoi Ramallahissa istuva ’palestiinalaishallitus’, -sama jolle useat läntiset maat ovat myöntäneet diplomaattisen tunnustuksen- palestiinalaiset asukkaat ovat antaneet tukensa Gazassa valtaapitävää Hamasia maltillisemmille poliitikoille. -Israel näyttää…

Iranin korkein diplomaatti ja parlamentin puhemies Israelilla jo ”koordinaateissa”, -neuvottelujen välittäjävaltio Pakistanilta: ’VETO!’

Israel poisti Iranin ulkoministerin Abbas Araghchin ja parlamentin puhemiehen Mohammad Baqer Ghalibafin kohdelistaltaan Pakistanin pyydettyä, kertoo pakistanilainen lähde torstaina. Tarkastelemme. Pakistan on toiminut välittäjänä –Egyptin ja Turkin ohella- Iranin ja…

Mikko Paunio: Bibi Netanyahua on kiittäminen meille saapuneista kunniakansalaisista, jotka muodostavat meille ja koko Euroopalle suurimman turvallisuusuhan

Vuonna 2007 antamassaan haastattelussa eläkkeellä oleva Yhdysvaltain armeijan kenraali ja NATO:n joukkojen komentaja Wesley Clark väitti, että pian syyskuun 11. päivän iskujen jälkeen muuan Pentagonin virkamies kertoi hänelle suunnitelmasta ”tuhota”…

Jerusalemissa ’raamatullinen meininki’: Äärijuutalaiset ahdistelivat kahta israelilaista nais-sotilasta (VIDEO)

Israelissa kuohuttaa sunnuntaina tapahtunut välikohtaus, jossa poliisi joutui pelastamaan kaksi Israelin armeijan naissotilasta hurjistuneelta joukolta äärijuutalaisia. Ihmettelemme ja tutkimme. Hamas, Hezbollah -ja sen-sellaiset- eivät ilmeisesti ole ainoita uskonnolliskonservatiiveja Lähi-Idässä, jossa…