Iran

Trump käski molempia lopettamaan, -hyvässä lykyssä tilanne purkautuu kuten syksyllä 2024

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump vaati tänään maanantaina Truth Social -sivustollaan, että ”Israelin ja Iranin on lopetettava ampuminen välittömästi”. -Toiveita herättävää, ja molemminpuoliselle itsehillinnälle Israel-Iran -rakettiskabassa on ennakkotapauskin. -joka toimi: Lokakuu…

Rubio sanoo: Sopimus tänään; Iran: sopimusta ei odotettavissa; Libanon: Israel ulos; Hezbollah: Aseleposopimus ulottuu Libanoniin

Persianlahden kalabaliikin purkaminen näyttää riippuvan entistä enemmän Israelista: Rubio lupaili sunnuntaina nopeaa sopimusta, Libanonin presidentti muistutti tänään, että Israelin on poistuttava miehittämältään alueelta Libanonissa, iranilaiset varoittavat sopimuksen viivästymisestä. Yhdysvaltain ulkoministerin…

*Ben Gvir heiluttaa Israelin lippua Temppelivuorella äärioikeistolaisen kansanedustajan kanssa, joka vaatii ”hävittämästä kaikki moskeijat ja rakentamasta Temppelin”*

Lainasimme otsikon israelilaisesta sanomalehdestä, -koska emme itse kirjoittaisi mitään noin tylyä. -”Kolmannen temppelin” rakentaminen on liian hapokas aihe meille. Jospa Lähi-idän sota onkin uskonsota, jossa toteutetaan jotain ikivanhaa ennustusta? -Onko…

Iranilainen konttilaiva kuljetti ’kaksikäyttätuotteita’ Kiinasta, -US.Navy ampui konehuoneeseen

Yhdysvaltojen takavarikoima iranilainen rahtilaiva kuljetti todennäköisesti Kiinasta peräisin olevia ”kaksikäyttötuotteita”, kirjoittaa lehti tänään. Väite kaksikäyttötuotteista (sotilas- ja siviilikäyttöön kelpaavista) on yhdysvaltalaisen raportin varassa, laivan lastaussatama oli Gaolanin satama kommunistisessa Kiinassa.…

Venäjä haluaa Iranin rikastetut uraanit, jos Teheranin ja Washingtonin sopimus syntyy

Mahdollisessa Iranin ja Yhdysvaltain välisessä rauhansopimuksessa Iranin hallussa olevalle erälle erittäin rikastettua uraania on löydettävä joku sijoituspaikka. Tiedottaja Peskov muistutti maanantaina Venäjän tarjouksesta ottaa ne säilytettäväkseen, ”osana tulevaa rauhansopimusta Yhdysvaltojen…