Suomi on perunut niin kutsuttujen irakilaiskaksosten turvapaikan ja pysyvän oleskeluluvan heidän muodostaman turvallisuusuhan vuoksi. -Miksi he ovat yhä Suomessa, kysyy kansanedustaja Sanna Antikainen.

(Arkistokuva, kuvalähde: Eduskunta.)

Veljeksiä epäillään useista rikoksista, kuten poliisien uhkailusta ja Suojelupoliisiin kohdistuvan väkivaltaiskun suunnittelusta.

Kansanedustaja Sanna Antikaisen (Perusuomalaiset) mielestä tapaus osoittaa, kuinka ihmisoikeustulkinnat asettavat jälleen kerran Suomen ja suomalaisten turvallisuuden vaaraan ja lisää, kuinka hyvä esimerkki se on siitä, kuinka aiheellinen sisäministeri Mari Rantasen (Perusuomalaiset) ja muiden EU-maiden sisäministerien vaatimus ihmisoikeussopimusten uudelleentulkinnasta on.

Raakoja uhkauksia koko Suomea kohtaan

Mediassa on uutisoitu, kuinka veljekset ovat vannoneet kostoa suomalaiselle yhteiskunnalle, poliisipäälliköille, sisäministeriölle, pääministerille ja sisäministerille sekä eduskunnalle.

Heidän kotimaansa Irak epäilee veljeksiä Camp Speicherin joukkomurhasta ja on etsintäkuuluttanut veljekset. Veljekset ovat Interpolin etsityimpien rikollisten listalla.

Alla mediassa esillä olleita veljesten laajasti koko suomalaiselle yhteiskunnalle ja viranomaisille suoltamia uhkauksia:

– Me emme uhkaile vaan teemme. Tämä on pieni osa siitä mitä tulee tapahtumaan. Se ensimmäinen lasku tulee kohta. Te ette tule olemaan turvassa siltä. Kaikki meidän oikeudet tullaan hakemaan teiltä ja me laitamme teidän päät hiekalle, toinen veljeksistä on julistanut.

– Tapan teidät. Jumalan luvalla.

Jumala on suuri! Jumala on suuri! Leikkaan pääsi irti

– Tulitus on vasta alkanut. On alkanut. Jumalan luvalla, ylistetty ja ylevä olkoon Hän.

Mediatietojen mukaan he sylkevät, solvaavat ja uhkailevat kaikkia, joiden kanssa joutuvat tekemisiin.

Ihmisoikeussopimukset ja niitä hellivät tahot estävät karkotuksen

Veljeksiä ei voida kuitenkaan karkottaa kotimaahan ihmisoikeussopimuksiin liittyvän palautuskiellon vuoksi. Maahanmuuttovirasto perustelee asiaa sillä, että veljeksiä voisi uhata Irakissa vaino, kidutus, kuolemanrangaistus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

– Juuri irakilaiskaksosten ja muiden vastaavien takia perussuomalaisten sisäministeri Mari Rantanen on ajanut EU-tasolla ihmisoikeussopimusten tulkinnan päivittämistä muiden EU-maiden sisäministerien kanssa, Antikainen sanoo.

Ministeri Rantanen on nostanut esiin yhdessä muiden EU-maiden kollegojensa kanssa tarpeen tarkastella erityisesti Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) ja EU-oikeuden käytäntöjä, jotta irakilaiskaksosten tapaiset erittäin vaaralliset henkilöt voidaan karkottaa.

– Samaan aikaan juuri näiden veljesten kaltaisten henkilöiden maassa oleskelemista nimenomaisesti vasemmistoliitto, pakolaisneuvonta ja muut ihmisoikeusjulistuksia palvovat tahot ovat järjestelmällisesti suojelleet. Vasemmistoliitto on puolustanut ihmisoikeussopimusten ehdotonta noudattamista.

Pakolaisneuvonta on lausunnoissaan korostanut palautuskiellon ehdottomuutta, ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen ehdotonta velvoittavuutta ja arvostellut sisäministeri Rantasen toimintaa, Antikainen hämmästelee.

Sokea ideologia johtaa -pahimmillaan- joukkomurhasta epäiltyjen suosimiseen

– Nämä tahot suojelevat toimillaan käytännössä aiemmin mainittuja irakilaiskaksosia Suomen ja suomalaisten turvallisuuden kustannuksella. Pelottavaa, mihin sokea ideologia johtaa. Suomi ja koko EU-alue ovat pahimmillaan joukkomurhasta epäiltyjen turvataloja, jossa suojelun lisäksi maksetaan heidän elämisensäkin.

Hallitus on tehnyt paljon, mutta ideologia ajaa valtiot ahtaalle

Antikainen korostaa, että rikollisten karkotukseen liittyvää lainsäädäntöä on Suomessa jo kiristetty, mutta käytännön ongelmat liittyvät usein nimenomaan ihmisoikeussopimusten tulkintaan ja soveltamiseen.

– Nykyiset liian kireät tulkinnat ihmisoikeussopimuksista ja vasemmistolaisten ja ihmisoikeusposeeraajien toiminta ovat ajaneet EU-maat ahtaalle. Siksi irakilaiskaksosten kaltaisissa tapauksissa valtion velvollisuus suojella omia kansalaisiaan jää toissijaiseksi, Antikainen sanoo.

ihmisoikeusoppineet vahtivat sopimusten noudattamista kuin Taleban sharialakia’

– Meillä on nyt keinoja puuttua turvallisuusuhkiin, mutta jos kansainväliset tulkinnat sitovat kädet ja vasemmistopoliitikot yhdessä kaiken maailman ihmisoikeusoppineiden kanssa vahtivat niiden noudattamista kuin Taleban sharialain noudattamista, ei valtioille jää paljon liikkumavaraa. Pahimmillaan kärsijänä on viaton suomalainen tai eurooppalainen lapsi, jonka turvallisuus ei kyseisiä tahoja näytä kiinnostavan lainkaan.

Antikaisen mukaan irakilaiskaksosten tapaus ei ole yksittäinen poikkeus, vaan esimerkki laajemmasta ongelmasta Euroopassa.

– Euroopan on pystyttävä suojelemaan omia kansalaisiaan. Se ei ole radikaali vaatimus, vaan valtion perustehtävä. Nyt on herättävä, Antikainen vaatii.

One thought on “Joukkomurhaepäillyt uhkaavat leikata päät irti: irakilaiskaksoset vannovat kostoa, mutta palautuskielto estää karkotuksen”
  1. Jossain toisessa jutussa oli noista kaksospojista kuvakin. Monen suomalaisfemakon mielestä varmaan niin suloisia ovat. Jos ne laitettaisiin koneeseen paluulennolle Irakiin, niin kai siellä koneessa joku Aino Mulkosilmä nousisi seisomaan, ei suostuisi istumaan ja estäisi koneen lähdön.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *